tyttöystävä petti

Poikaystävä

Tämä juttu on täysin totta ja sitä saa kommentoida, mut asiallisesti. Herkkä nahkaiseten ei tarvitse vaivautua.
Eli olen 25v kundi ja tyttöystäväni (mari) on 24v. erittäin hyvän näköinen ja hyvä kuoppainen nuori nainen.
Seksi elämämme on ollut todella loistavaa, kunnes muutama viikko sitten Mari vihjaisi että kikkelini voisi olla hieman suurempikin. Sen jälkeen seksi kerrat ovat harvenneet lähes olemattomiin. Olen kertonut marille yhdestä kaveristani jolla on iso, siis oikeesti iso. Mari sanoi silloin ettei kiinnosta muut kuin minä.

No olimme tässä muutama päivä sitten lähdös pienelle baari kierrokselle ja tämä kaverini (pekka) lähti mukaan. Olimme paikallisessa ravintolassa noin kahteen asti yöllä jonka jälkeen siirryimme meille jatkoille. Teimme muutamia paukkuja ja kuuntelimme musiikkia, kunnes minulla alkoi väsyttää. Ajattelin mennä hetkeksi pitkälleen makkariin.
Jonkun ajan kuluttua säpsähdin hereille, olohuoneen ovi oli raollaan ja sieltä kuului musiikkia. Hiivin katsomaan ja näin että mari nousi juuri pekan sylistä ja hänellä oli päällä toppi ja setringit. Olin saman tien hyökkäämässä olohuoneeseen mut päätin kuitenkin mennä takas makkariin rauhoittumaan.
Makoilin noin kymmenisen minuuttia, kunnes olohuoneesta alkoi kuulua voihkimista joka koveni koko ajan. Hiivin jälleen katsomaan. Mari makasi selällään sohvalla ja pekka oli hänen päällään ja nussi häntä.
Katselin hetken hetken ja menin sit takaisin makkariin. Ääniä kuului jonkin aikaa, sit ne loppui ja hetken päästä ovi kävi ja pekka lähti. Mari tuli viereeni ja muka heräsin. kysyin et missä pekka? Mari vastasi hänen lähteneen jo aikaa sitten. Mulla seisoi ja sanoin siitä Marille. Mari sanoi et jos sit tämän kerran. Hän riisui alushousuni ja tuli päälleni kontalleen aikomuksenaan työntää kikkelini pimupiinsä.
Mutta ennen kuin ehti tehdä sitä, tippui Marin pimpistä jotain mun mahalle ja kysyin että mitä tuo on? Mari vastasi että ei mitää. Pyörähti päältäni ja sanoi et haluaa suuseksiä. Vastasin ettei mulla nyt tee mieli, johon mari sanoi ettei varmaan sitten tee mieli muutakaan seksiä.
Mietin hetken ja ajattelin ettei se voi olla niin sika että käskee nuolla jos pimpissä on toisen spermaa. lisäksi minulla panetti ihan pirusti, joten ajattelin että ei siel varmaan mitään ole ja suostuin.

Mari levitti jalkansa ja minä menin hänen jalkoväliinsä. Katsoin pimppiä ja siellä oli spermaa. Sanoin marille että en nyt taida nuolla, jolloin mari sanoi että aletaan sitte nukkumaan. No sanoin että älä hätäile, jolloin mari otti kiinni niskastani ja sanoi että nuole vaan kulta, rohkeasti. Vastustelin hieman mut työnsin kuitenkin pääni sinne ja aloin varovasti nuolemaan. Pimppi oli lämmin ja turvonneen oloinen sekä maistui hieman suolaiselta ja oli lisäksi limainen.
Kiihdytin pikkuhiljaa nuolemisen tahtia, jolloin mari sanoi että varovasti kulta. Nuolin jonkun aikaa ja mari laukesi ja pyysi lopettamaan. Nousin hänen päälleen ja aloin työntämään kikkeliä sisään jolloin mari sanoi ettei halua. katsoin hetken hölmönä ja kysyin et mitä sitten teen. Mari sanoi että voithan runkata, mut mene vessaan.
Olin tyrmistyny ja kikkeliäni pakotti valtavasti. Oli todella nöyryytetty olo. menin kuite vessaan ja runkkasin muutaman vedon jolloin laukesin.
Menin takaisin marin viereen ja kysyin että miksi hän ei antanu. ja että onko hänellä jotai kerrottavaa?
Mari sanoi ettei ole. Sitten kerroin hänelle että mitä olin nähnyt, johon mari sanoi että sittehän sun ei tarvis ihmetellä enempää ja alkoi nukkumaan.
Aamulla kyselin Marilta Pekasta. ja mari kertoi että hän oli tehnyt aloitteen ja seksi oli ollut todella hyvää, mut se oli ainut ja viimeinen kerta. Sitten kysyin josko olisi mun kans nussinu, niin siihen Mari sanoi että ehkä taas joskus, kunhan pekan iso kikkeli unohtuu. Sen jälkeen en ole saanut , eikä Mari ole edes vihjaissu et haluttaisi.

11

27718

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      saatanan paljo kirjotusvirheitä ja muutaenkin oikein sinule kun noi kävi

      • Kulli polli

        Setringit sivuun ja nusimaan


    • kappas

      jos tuo oli totta niin sano sille ämmälle hyvästi. Totuuden edessä ei tuo liitto kauas kanna koska vallan käyttö on vitussa. Ja parisuhde pillussa.

    • miksi et

      pannut kun kerran jo nuolitkin,vai pelkäsitkö hukkuvasi siihen isoon vittuun joka naisellasi on.

    • Ei ole pieni

      Ei muuta kuin hopeat jakoon.

      Pimun tavara on menny jo väljäksi ei sen perään enää kannata haikailla. Se käy sitä panettamassa kuitenkin kokoajan Pekalla ja muilla...

      Ei muuten varmaan ollut edes ensimmäinen kerta...

      • tarina

        totta,jätä ko,ja etsi uusi rakas,ei sen kanssa tarvi jatkaa,tosi törkee.stemppiä sulle,jakelee jatkossakin-ei rakasta sinua-m48 avioliitossa-vastaile


    • tottuuus

      on et HUORA on HUORA vain spermalla täyttäis potki HUORA pois elämästäsi

    • nainen*

      En halua sanoa tätä pahalla, mut naisesi on todella porsas käytökseltään.. Jos mä oisin sä, ni en paljoo tollasta naista enää kattelis.
      Sä oot aivan liian hyvä hänelle, hän ei ansaitse sua. Oikeesti.
      Oon ihan varma, että sulle löytyy tästä maailmasta paljon parempikin nainen.

      Ja vaikka hän kuinka sanoisi, että tämä oli ainut ja viimeinen kerta, niin ootko ihan varma, että hän ei tee sitä salaa uudestaan!? Luottamusta ei voi saada takaisin, tai jos voi, niin se on todella vaikeaa.

      • Henkka

        Meitä ihmisiä on niin monenlaisia. Jos tahtoo tietää elämän tosi tarkoituksesta vitun tien viitan, niin täytyy tehdä täydellinen koneremontti ja ei saa vikistä kustannuksista.


    • Juulia

      Mun poikaystävällä on kans pieni. Hänen luvallaan käyn harrastamassa isoja mulkkuja välillä. Mutta annan aina myös hänelle. Onhan mies paljon muutakin kuin muna vaikka iso olisikin.

    • tainneet

      huomata että tämä on osiossa "seksinovellit".

      Oli siis hyvin ja toden tuntuisesti kirjoitettu ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      171
      4057
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      104
      3705
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3233
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      22
      2557
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      187
      2302
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      28
      1480
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      98
      1297
    8. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1181
    9. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1174
    10. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1068
    Aihe