Moi!
Sie oot saanut nyt paljon ryöpytystä täällä niskaasi,olen pahoillani. Sulla on täysi oikeus kuumeilla siinä missä muidenkin,se on selvä.
Mie tiedän kohta kolme vuotta lasta toivoneena,ettei sitä asiaa noin vain työnnetä pois mielestä,ei todellakaan.Mä olin "samassa jamassa" sun kaa vielä keväällä,yritin kaikin keinoin "unohtaa" vauvaprojektin ja kuitenkin tuli tikuteltua joka kuukausi.Se oli vaikeaa aikaa.Sitten huhtikuun lopussa viimeinkin osasin luovuttaa,kerroinkin eräässä viestissäni lähteväni menkkasaarille lepäämään,sillä tiellä olen edelleen,tietysti pieni toivonkipinä yllä,mutta testailut olen pystynyt jättämään ja odottamaan kärsivällisesti kuukautisten alkua tai poisjäämistä,mitä ei viel oo valitettavasti tapahtunut.Sie vastasit silloin mun viestiin,että mun idea on hyvä ja itsekin haluat unohtaa koko yrityksen toistaiseksi.No,sie et siihen oo pystynyt,vielä.Se vie aikaa,paljon aikaa,että voi itselleen myöntää,ettei perhe ehkä koskaan tule kasvamaan ja kuinka elämä sitten jatkuu,jos omaa pientä nyyttiä ei tulekaan.Sun kohdalla tosin uskon,että lapsen/lapsia tulet vielä saamaan,koska tästä ei ole kauan,kun viimeksi raskaana olit.:)
Mun mahdollisuudet taitavat olla ohi ja olenkin pystynyt hyväksymään asian etenemällä viimeinkin elämässäni poljettuani liki kolme vuotta paikallaan,vain se yksi ajatus päässäni.Olen hakenut opiskelemaan kouluun,joka päättyy kevätkesällä -09.Jos sinne onnistun pääsemään,olen onnellinen.Jos vauva kuitenkin ilmoittaa tulostaan,olen siitäkin onnellinen.Ja sitten mietin,kuinka asiat taas etenevät siitä eteen päin.Eli mie oon onnistunut pääsemään noista kiristävistä kahleista irti ja kurkottamaan eteen päin,sieltä edestä päin löytyy varmasti jotain mullekin,jos ei vauvaa,niin jotakin muuta,ihan varmasti! :)
Kaikkea hyvää sulle Bumble-B,toivotaan,että pian huomaat olevasi raskaana ja tällä kertaa saavasi myös nyytin syliin asti. *Hali*
Bumble-B!
3
952
Vastaukset
- Bumble-B
Ristiriitaisia ajatuksiahan nämä kokemukset herättää. Ne jotka eivät ole näitä kauheita asioita, lapsen menetystä tai lapsettomuutta yleensä, kokeneet, eivät voi tietää miltä se tuntuu. Yritän olla olematta tosissani katkera, mitä nyt joskus vähän ironisesti asioita ajattelen, ja yritän olla yleensäkään ajattelematta asioita liikaa. Päivä kerrallaan, ja jokaisena päivänä ajatukset on erilaiset. Toisten mielestä se voi vaikuttaa epätasapainoiselta tai hysteeriseltä tai mielenvikaiselta, mutta se kuuluu tähän toipumisprosessiin ja uudelleen jaloilleen nousuun. Toki välillä askel horjuu mutta tiedän silti olevani ihan kykenevä äidiksi jos lapsi sattuisi siunaantumaan. Kykekevämpi, valmiimpi ja osaavampi olisin nyt, kuin ekan raskauden aikaan. Oman lapsen kaipuu on kova mutta silti sitä miettii että MIKSI sitä lasta oikein kaipaan. En oikeastaan osaa edes selittää, koska saan hoivaamistarpeeni tyydytettyä muutenkin. Meillä on ihania kissoja kotona joita hoidan kuin lapsia, pienimmäisen katin nukutan päiväunillekin kuten lapsen enkä nouse viereltä ennenkuin on nukahtanut. Jos en koskaan lapsia saa, niin nämä karvaiset vauvat riittävät meille todella hyvin, olen niistä joka päivä onnellinen. Mutta kuitenkin, kaipaan omaa perhettä, jälkikasvua, arkirutiineja, kouluaamuja.. Sitä kaikkea mistä itse on saanut nauttia lapsena ja nuorena, sen tahtoisin tarjota omille lapsilleni. Ihminen on laumaeläin, ja mikä sen parempi lauma, kuin omasta itsestä synnytetty lauma. :)
- E76
Hei, ei kai sulle kukaan ole tuomiota langettanut? Mä olen nyt vasta heränny tähän lapsien hankintaan ja ajattelin niin, että jos ei ennen neljääkymmentä irtoa, niin sitten heitä hanskat tiskiin. Lähde ihmeessä opiskelemaan ja vedä muutamat opiskelukännit ja hautaa koko lapsihaave hetkeksi! Kyllä sitä ehtii nykyaikana myöhemminkin!!! Ja hei mä en olis koskaan uskonut, että mä olisin kiinnostunut adoptiosta tai sijaisvanhemmuudesta. Kun ikää tulee lisää, niin alkaa näkemään asioita paremmin ja oikeessa mittasuhteessa. olenkin onnellinen, etten esim. 10 vuotta sitten hankkinut lapsia, koska se ei olisi minulle sopinut. Jos se onkin niin, että elimistö itse tietää, koska se on siihen homman valmis. Ihmeitä sattuu joka päivä. Ihme vaan ei tule odotellen, joten elä täysillä ja nauti kaikesta muusta. Ehkä se ihme jostain putkahtaakin, ennekuin huomaatkaan!
- *J76*
Ihan kiva,kun yrität kannustaa. :)
Vetäisin varmasti silloin tällöin kännit,jos vaan käyttäisin alkoholia... :D
Mulla on jo yksi lapsi,pian 9-vuotias,sitä toista ei vaan ole kuulunut.Ja kyllä,valitettavasti tietynlainen "tuomio" on jo annettu. Vielä muutaman vuoden annan lapsen vapaasti tulla,jos on tullakseen ja sitten homma seis.Täytyy myös ajatella itsensä lisäksi isän ikää.Emme halua olla ikäloppuja siinä vaiheessa,jos lapsi syntyisi ja onhan siinä suuret riskitkin jo olemassa,jos kohtalaisen "vanhana" raskautuu. Mutta kuten jo tuossa aiemmin sanoin,suunnitelmia on pilvin pimein!Ei mun maailma siihen kaatua,jos en enää vauvaa saakkaan. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614192Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653423Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541785Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251640Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961417Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132923Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115822Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17785