Näen unia, herään...HUH!

Minä olen Markku

Tulee pääsiäinen.

Katselen, miten katonlappeelta tippuu vettä ohitseni. Aurinko helottaa ja rakennus naksuu lämmetessään paahteessa. Viime yönä oli satanut vähän lunta.
Muistan huomiset matikan kokeet ja masennun. Eero on taas laittanut varmasti pahoja tehtäviä.
-Keittiön päydällä on posliinivadissa rairuohoa ja tyhjäksi puhallettuja kanamunia. Maalaukset niihin tehtiin äidin kanssa yhdessä vesiväreillä. Sisuksista äiti oli paistanut pannussa jonkilaisen munakkaan.

Puurakennuksen auringonpuoli tuoksuu voimakkaasti vanhalle puulle ja kivijalan juuren tomaattipenkit odottavat jälleen uusia taimia, joita on kasvatettu sisällä viilipurkeissa ikkunalaudoilla maaliskuusta alkaen. Niistä lähtee voimakas kitkerä tuoksu, jos laittaa nenän lähelle.

Tiltaltti käy pihakoivussa tsirrittämässä. Sitten talitiainen ja kohta kuuluukin räkättirastaan kuuluva raksutus lepikosta. Hömötiainen ei puhu mitään, vaan hyppelehtii oksalta toiselle.
Pitäisiköhän mahlapullot kohta ripustaa koivujen oksiin?

Vesi virtaa hiljalleen pihalla mäkeä alas pieniksi sulaneista kinoksista ja kumisaappaat ovat tarpeen lätäköiden kohdalla, kun juoksen niissä edestakaisin kuraveden räiskyessä… !
---------------
-Herään hikisenä ja katson kelloa. -Puoli kolme! Huh miten tuo uni vaikuttaa mielialaani, vaikka pääsiäsaikahan on vasta keväällä!

- Rullaan pyörätuolini keittokomeroon ja juon vähän vettä. -Niin, vettä tosiaan. Olenhan nyt ollut ilman väkeviä jo jonkin aikaa.
-Naapurit tulevat taksilla kapakasta yläkertaan 03.02 ja pitävät kovan kolistelun porraskäytävässä. Eivät älyä käyttää hissiä?
-Ilmeisesti ne on niin kännissä molemmat, että hiljenevät saman tien, kun yläkerran ovi kolahtaa kiinni.

-Eipä ole Päivi soittanut, vaikka jätin vastaajaan viestin!?

1

784

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kertomus....

      tiedätkö, sinussa olisi ainetta vaikkapa kirjailijaksi kun osaat tätä Suomen kieltäkin käyttää noin hienosti että vanhakin liikuttuu pahemman kerran. Kiitos Markku jatka vaan kirjoittelua ja toivon että löydät jonkun paremman kuin mitä tämä Päivi on sinulle koskaan ollut.

      Olet varmastikin ihana ihmisenä. Jatkoja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe