Xbox 360 -konsoleiden hajoaminen on ollut puheena koko vuoden. Microsoft ei ole suostunut myöntämään asiaa huolimatta siitä, että joidenkin lähteiden mukaan jopa joka kolmas 360-konsoli kärsisi jonkinlaisista teknisistä ongelmista. Silti yhtiö laittoi yli miljardi dollaria konsolin takuukorjauksiin pidentäessään takuuaikaa kolmeen vuoteen.
Yleisin hajoamissyy on konsolin epäviralliseksi tyyppiviaksi luokiteltu ylikuumeneminen, tai tarkemmin sanottuna konsolin grafiikkapiirin ylikuumeneminen. Microsoft kuitenkin kieltää nämä väitteet eikä ole suostunut kertomaan yksityiskohtia konsolin teknisten ongelmien syistä.
Japanilaisen elektroniikkalehden Nikkei Electronicin toimittaja halusi kuitenkin selvittää asian ja testasi kahta konsolia saadakseen selville, missä vika piilee. Apuun otettiin lämpöinsinööri tutkimaan, kuinka hyvin konsolin lämmönsäätely on toteutettu. Testissä käytettiin kahta konsolia. Toinen oli ostettu vuoden 2005 lopulla ja toinen oli kovassa pelikäytössä ollut, tämän vuoden toukokuussa korjattu konsoli.
Konsoleilla pyöritettiin grafiikkatehoja vaativaa peliä. Testissä havaittiin, että dvd:n pyöriessä Xbox 360:n lämpötila nousee noin 45 lämpöasteeseen. Testin aikana huoneenlämpö oli 23 astetta, eli eroa oli reilut 20 astetta. Kuluttajaelektroniikassa yleinen ero laitteen- ja huoneenlämmössä on lehden mukaan noin 10 astetta.
Testaajat havaitsivat myös, että konsolin jäähdyttimen tuulettimen nopeus on noin puolet tai kolmanneksen normaalin tietokoneen vastaavasta.
Käytössä konsolin keskusprosessorin lämpötila jäi noin 58 asteeseen, mutta grafiikkapiirin lämpötila nousi jopa 90 asteeseen. Kesäpäivinä testaajat arvelivat lämpötilan nousevan jopa 100 asteeseen. Kovan kuumenemisen lämpöasiantuntija sanoi johtuvan liian pienestä grafiikkapiirin jäähdytyssiilistä. Pienen koon testaajat sanoivat johtuvan puolestaan dvd-asemasta, joka vie tilaa grafiikkapiirin päältä.
Testiryhmä kertoi yllättyneensä myös siitä, että toukokuussa korjatussa konsolissa ei ollut tehty mitään muutoksia esimerkiksi juuri grafiikkapiirin jäähdytyssiilin kohdalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.