Nazisika

Moi.

Voiko poliisi menetellä seuraavasti?

Olin auton kyydissä jonka ajaja teki virheen ajaessaan talon pihan kautta, vaikka ei olisi saanut. Poliisi pysäytti meidät ja alkoi kirjottamaan kuskille sakkoa. Huomatessaan että ystäväni puhuivat suomea korostuksella hän alkoi vaatimaan meiltä passeja väittäen että ulkomaalaisen täytyisi aina kantaa passia mukanaan. Itsekin olen ulkomaalainen ja asunut suomessa jo yli 15 vuotta. Tuntuu melko oudolta ja turvattomalta kun joku alkaa kyselemään passia ja vaatimaan että passia olisi aina kannettava mukanaan. Nykyään olen suomen kansalainen, joten toivottavasti vältän moisen kusipäisyyden huipentuman.
5305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Siellä sanotaan että ulkomaalaisen on aina pidettävä mukana passia. Siellä ei erotella oletko asunut suomessa vai ei. Asia on näin

Äänestä

ehkä olisi parasta mennä sinne mistä olet tullutkin

Äänestä

Ei tehdä kärpäsestä härkäsen, itse olen asunut Suomessa jo 21 vuotta ja törmään "kusipäisyyden huipentumiin" melkein joka päivä, ei kannata ottaa sitä vakavasti, se vaan on sitä suomalaista kulttuuria, jonka ulkomaalaisen on kohdattava.

Äänestä
  • Kaivoit esille noin 7 vuotta vanhan keskustelun, miksi?

    Äänestä

suomenkansalainen ja sinuakin koskee suomen laki. Ei tartte raahata passia mukana ja vilautella sitä joka taholle. Ei pidä puhdasjalka suomalaisillakaan kannella passeja mukana, niin miksi sinun pitäisi.

Eiköhän tuohokin ole ihan omat ihmisoikeuslait olemassa suomessa.

Suomalaisen ei tartte raahat passia mukanaan joka paikkaan. Rajoja ylittäessä ehkä joo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä kirjoitti:

Moi.

Voiko poliisi menetellä seuraavasti?

Olin auton kyydissä jonka ajaja teki virheen ajaessaan talon pihan kautta, vaikka ei olisi saanut. Poliisi pysäytti meidät ja alkoi kirjottamaan kuskille sakkoa. Huomatessaan että ystäväni puhuivat suomea korostuksella hän alkoi vaatimaan meiltä passeja väittäen että ulkomaalaisen täytyisi aina kantaa passia mukanaan. Itsekin olen ulkomaalainen ja asunut suomessa jo yli 15 vuotta. Tuntuu melko oudolta ja turvattomalta kun joku alkaa kyselemään passia ja vaatimaan että passia olisi aina kannettava mukanaan. Nykyään olen suomen kansalainen, joten toivottavasti vältän moisen kusipäisyyden huipentuman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu