Silloin joskus peruskoulussa

Tämä on omistettu pohjammaalle. Kerron tarinani:

Olin eka,- ja tokaluokan pienessä koulussa jossa kaikki tunsivat toisensa ja meininki oli hyvää. Kolmannelle päästyäni jouduin vaihtamaan isoon ala-asteeseen koska kunta lakkautti pienet koulut. Osa kavereistani joutui eri kouluihin ja olin tietysti "tyhjän päällä" kun ei ystäväni päässyt samaan kouluun kuin minä.

Ensimmäisenä päivänä välkällä seisoin huomiota herättämättä uuden ala-asteeni koulun seinämällä ja tarkkailin ympäristöäni ja uusia kasvoja. Joku tietysti huomasi minut ja piti minua outona kun en jutellut kenenkään kanssa. Olin hänestä heti 5 min koulunkäynnin jälkeen hylkiö jota kukaan ei huoli kaveriksi. En välittänyt koska oletin että hän ymmärtää että olen uusi ja en halua tunkea hänen "reviirilleen" liian äkkinäisesti. Vuoden vanhempi kuin minä ja selvä jengipomo.

Rääkkäys alkoi hyvin viattomasti kun sain ensikavereiksi jonkun "huonomaineisen" tyttökaksikon jotka oli vuotta nuorempia kuin minä. Alkoi kuulua ja näkyä. Välitunnit ja koulun käytävät raikuivat lapsellisia solvauksia ja vihjailuja huonommuudestani. Kävelin "korvat ja silmät suljettuina" huutojen ohi. Yritin näyttää etten välitä kun he eivät edes tunne minua. Hermot menivät ala-asteen lopulla kun osa kiusaajistani ei ottanut opikseen ja osa olivat jo kaveripiiriäni eli taviksia.

5-6 luokalla tein massiivisen virheen. Hermorauniona, kostonhimoisena ja kyllästyneenä asemaani aloin laukoa takaisin ja haukkumaan suoraan pystyyn näitä idiootteja. Tästä sain erittäin kärjistyneen tilanteen aikaan. Kiusaajat teki kaikkensa kostaakseen kostoni takaisin ja itse ymmärsin lopettaa typerän taktiikkani tehdä helvetistä loppu. Sain syitä niskoilleni teoista joita en ollut tehnyt, tavaroitani terrorisoitiin ja julkinen pilkka oli julmaa. Kiusaajat vain virnistelivät kun opettajat puuttuivat "huonoon käytökseeni".

Koitti yläaste ja jälleen uusi koulu ja uudet kuviot. En ollut toiveikas varsinkaan ala-asteeni jälkeen. Otin kuitenkin uuden tekniikan. Pari vanhaa ala-aste kaveria rinnallani aloin elämään mahdollisimman normaalia nuoren elämää. Shoppailtiin ruokkiksella, naurettiin ja istuttiin auringossa ja kiinnostuttiin pojista jne. Luokkatovereihin tuli pari uutta kasvoa ja aloin heti tutustua heihin. Jokin meni silti pieleen koska tunsin itseni edelleen hylkiöksi ja olin mielestäni "tyrkyllä" kaveriksi enkä tuntenut ansaitsevani heidän seuraa. Tottakai he näkivät minusta mihin kastiin kuuluin. Olin muutenkin hionut yliampuvan "räiskyvän ja kovaäänisen" taktiikan uudeksi minäkseni ei enää hiljainen hylkiö. Uusi leima otsaan.

Yllätyin yläasteen raakuudesta ja piti pysyä kovana ja ryhdissä jos aikoi pärjätä. Röökipaikoilla olivat ne kaikista "kovimmat kingit" joiden kanssa räiskyvyydelläni jouduin ongelmiin. Niin tytöt kuin pojatkin alkoivat nähdä lävitseni ja pinnallisuus alkoi paistaa kasvoiltani. Esitin sitä mitä en oikeasti ollut.

8-9 luokat olivat pahimmat. Muutama poika ja pari tyttöä otti rääkkäykseni elämäntehtäväkseen. Olin vakiintunut muutamaan kaveriin ja rauhoittunut puheissani ja uskalsin olla enemmän oma itseni. Kasilla olin hukassa minäni kanssa ja aloin olla masentunut kun mikään ei miellyttänyt ketään koska maineeni oli tahrattu parin kovisteluni jälkeen, sekin oli kiusaajieni kosto. Minun ei annettu päästä niskan päälle saati ihmisen tasolle.

Ysillä aloin nauttia elämästä ja se paranti asemaani kaveripiireissä. Jopa osa kiusaajistani alkoi suhtautua minuun kuin ihmiseen vaikka he porukalla nälvivät minua edelleen. Vaikka olin edelleen räiskyvä ja jokapaikassa suuna ja päänä, niin olin jo järkiintynyt ja ottanut opikseni kiusaajistani. Siksi kai se olikin osittain rauhallista aikaa. Sitten se taas alkoi. Muutama poika sai jostain syystä aiheen kiusata haukkumalla suoraan päin naamaa huoraksi ja muutenkin solvasivat syyttä suotta. En todellakaan kuulunut heidän porukkaan enkä lähellekkään heidän reviiriään. Ainoa syy jonka keksin oli että joku ns. kavereistani "vasikoi" asioitani eteenpäin. Asiat, joita normaalit teini-ikäiset kaikki tekee. Olen toki aina kärjistänyt kaiken tekemäni, joten kai se oli ns. vakavampaa. Huhut huoraamisesta, saatananpalvonnasta, huumeista ja varastelusta kantoivat nopeasti korviini.

Aloin olla väliinpitämätön. Ajattelin ettei millään ole mitään väliä. Viiltelin ja kerjäsin huomiota. Olin todella masentunut kun jälleen meni päin vittua, mutten enää välittänyt. Muutama kaveri röökipaikalla huomasi uuden hiljaisen ja sulkeutuneen kuoreni. Lopulta viiltelyni ja itsemurhayritykseni paljastuivat. Voin kuvitella kuinka riemuissaan kiusaajat olivat kuullessaan sen.

Sain muutaman kiusaajan puolelleni. Nousukausi alkoi. Aloin terrorisoida kiusaajiani ja sain paljon uusia kavereita. Olin ainoa joka sai ostettua tupakkaa läheisestä kioskista. Jopa osa kiusaajistani tuli pyytämään palvelusta, tupakan hakua. NO EN TODELLAKAAN HAKENUT NIILLE MULKUILLE YHTÄÄN MITÄÄN. Sain vastaukseksi murahduksia kun olin niskan päällä, kerrankin. Osalle kiusaajille hain tahallani väärää tupakkamerkkiä ja sanoin vain että muuta ei ollut ja nauroin räkäisesti päälle. Näytin että nenälleni ei enää, perkele soikoon hypitä! Aloin varastaa kaljaa ja tupakkia myymälöistä ja ihme vaan en jäänyt kiinni. Poltettiin vähän muutakin kuin tupakkaa ja meistä tuli oma jengi parin uuden röökiporukkalaisen kanssa. Yläaste päättyi osittain huonossa maineessa ja osittain olin saanut kiusaajistani pelkääjiäni. Olin kuulemma uhannut mömmöissä tappaa heidät ja esitin oikeasti toimivan suunnitelman josta ei jää kiinni.

Amis koitti ja kiusaajat olivat tajunneet että kaltaiselleni kovan polun käyneelle pari astetta heitä kovemmalle tyypille ei kannata enää vittuilla. Koska olin todella valmis mihin vain ja liikuin todella vaarallisissa porukoissa.

Nykyään olen tavallinen tallaaja muiden tallaajien joukossa ja tulin tänne ohimennen muistelemaan vanhoja. =D

Älkää kiusatut välittäkö kiusaajien sanoista. Älkääkä tehkö koskaan mitään tyhmää kiusaamisen takia.

Toivottavasti koulurauha alkaa mukavasti näin syksyn korvilla. =D