Helmiasiaa

Helmien myyntisivuja tutkailtuani olen havainnut, että helmet myydään varsin vaihtelevissa pakkauksissa. Alkuperämaa on kuitenkin kaikilla sama joten olettaisin, että niiden tukkuhinta on sama kaikilla.

Ymmärrän toki että mitä pienemmissä erissä helmet myydään sen isompi on niiden yksikköhinta.

Pakkauskokojen ja myyntikäytäntöjen viidakossa on kuitenkin tälläisen aloittelevan tumpelon vaikeaa ottaa oikeesti selvää mistä helmet saisi edullisimmin.

Kysyisinkin alan osaavilta harrastajilta ja ammattilaisilta mistä ostatte hinta/laatu suhteeltaan parhaimmat helmet.

Minkälaisia kokemuksia on erihelmikauppiaista?
111221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olisit hieman voinut mainita, minkälaisia helmiä yleensä ostat tai tahtoisit ostaa. Lasi, puu, makeanveden helmiä...?

En ala nimiltä mainitsemaan, mutta mielestäni kaikki nettihelmikaupat ovat kalliita, varsinkin yksi niistä on törkeän kallis.

Mielummin ostan askartelukaupoista, Sinellistä ja Askarellista. Jos niistä ei löydy kaikkea tahtomaani, tilaan netistä.

Äänestä
  • lasihelmet, ns. siemenhelmet lähinnä. Myös askartelukaupoissa olen törmännyt melko törkeisiin hintoihin verrattuna esim. vuosi sitten. Vähään aikaan en ole helimitöitä harrastellut joten siksi sitä vähän ihmettelinkin kun tuntuu että helmien hinnat olisivat nousseet liki pilviä vuoden aikana.

    Äänestä

  • Tietämätön... kirjoitti:

    lasihelmet, ns. siemenhelmet lähinnä. Myös askartelukaupoissa olen törmännyt melko törkeisiin hintoihin verrattuna esim. vuosi sitten. Vähään aikaan en ole helimitöitä harrastellut joten siksi sitä vähän ihmettelinkin kun tuntuu että helmien hinnat olisivat nousseet liki pilviä vuoden aikana.

    Siemenhelmistä en paljoa tiedä, kun käytän niitä niin vähän ja harvoin. Tiimarista olen ostanut, ja ollut ihan tyytyväinen hintaan ja laatuun.

    Delicat tietysti aina maksaa paljon:

    http://beadwork.about.com/cs/beadsdelicaseeds/bb/bybdelicas.htm

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tietysti aina laatu maksaa, eipä sitä väittämään.
    En nyt kuitenkaan tarvitsisi varsinaisia kivihelmiä vaan aivan tavallisia japanilaisia tai tsekkiläisiä helmiä, hinnoissa tuntuu vain olevan melkoista vaihtelevuutta riippuen määrästä ja myyjästä.

    Voisi siis kuvitella että mitä pienemmissä erissä myyjä myy sen enemmän hän laittaa katetta per/erä.

    Jos ensimmäisen viestisi olettamus "kaikki helmet tulevat samasta tukusta eri kauppoihin" pitää paikkansa, eikö silloin voisi olettaa edelleen, että silloin niiden laatu on sama eli parhaan hinta/laatusuhteen hakeminen olisi turhaa työtä? Silloinhan kannattaa vain etsiä yksinkertaisesti se edullisin kauppa - eiköhän se hetken hintoja vertailemalla löydy.

    Äänestä

  • WTF? kirjoitti:

    Tietysti, paitsi tukullakin on omat hinnottelunsa riippuen siitä, miten suuren erän asiaksas on heiltä ostanut ja toisaalta myös tukkujen myyntierien hinta riippuu laatuluokituksesta. Eli että jälleenmyyjä voi periaatteessa myydä alunperin tukkurilta halvemmalla ostettua tavaraa kalliimmalla....tätähän tää kauppa aina on. Siksi olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksista muilta alan harrastajilta ja ammattilaisilta.

    Äänestä

Monella helmikaupalla on omaa maahantuontia, vaikka se valmistusmaa voikin olla sama.
Enpä ole tutustunut tiimarin helmiin. Ainakin muualta ostamani siemenhelmet ovat lasia, muovisiakin myydään...

Äänestä
  • Aivan tetenkin tuovat itse helmensä samoista maista. Siinäpä se juju onkin. Siksi olisikin mielenkiintoista kuulla miten eri helmentuojat helmensä hinnoittelevat. En haluaisi maksaa esimerkiksi siitä että jos tarvitsen 300 kpl jotakin helmeä niin minun on ostettava 10 erillistä 30 helmen pakkausta ja tämä pakkaaminenhan on se mikä myyjän kannalta on kallista työtä josta myyjä haluaa myös palkkansa.

    Aika järjetöntä että ensin joku laskee ja pakkaa helmiä 10 kpl minikrippipussiin ja minä taas vastaavasti tuherran samojen pussukoitten kanssa täälä.

    Siksikin olisi asiallisempaa että helmien myynnissä alettaisiin käyttää joitakin ns. standardi pakkauskokoja jolloin hinta ainakin paljon helmiä käyttäville olisi edullisempi.

    Pidemmän päälle käytäntö suosisi myös maahantuojaa, mutta kun helmet nyt myydään hyvinkin satunnaisissa erissä joiden vertailu on vaikeaa, lopputulos on se ette enemmän menee aikaan vertailuiden tekemiseen kuin itse helmityön tekemiseen.

    Äänestä

  • kannattaa palvella kirjoitti:

    Aivan tetenkin tuovat itse helmensä samoista maista. Siinäpä se juju onkin. Siksi olisikin mielenkiintoista kuulla miten eri helmentuojat helmensä hinnoittelevat. En haluaisi maksaa esimerkiksi siitä että jos tarvitsen 300 kpl jotakin helmeä niin minun on ostettava 10 erillistä 30 helmen pakkausta ja tämä pakkaaminenhan on se mikä myyjän kannalta on kallista työtä josta myyjä haluaa myös palkkansa.

    Aika järjetöntä että ensin joku laskee ja pakkaa helmiä 10 kpl minikrippipussiin ja minä taas vastaavasti tuherran samojen pussukoitten kanssa täälä.

    Siksikin olisi asiallisempaa että helmien myynnissä alettaisiin käyttää joitakin ns. standardi pakkauskokoja jolloin hinta ainakin paljon helmiä käyttäville olisi edullisempi.

    Pidemmän päälle käytäntö suosisi myös maahantuojaa, mutta kun helmet nyt myydään hyvinkin satunnaisissa erissä joiden vertailu on vaikeaa, lopputulos on se ette enemmän menee aikaan vertailuiden tekemiseen kuin itse helmityön tekemiseen.

    Ilmeisesti palstalaiset eivät ole pahemmin hintavertailuja tehneet.

    Mutta jos ongelmasi on se, että haluaisit ostaa suuria määriä etkä nyhertää 10 kpl minikrippipussien kanssa, niin kyllähän se onnistuu. Jos suomalaiset nettikaupat eivät niitä myy, niin kaikkialta eu:n alueelta voi tilata ilman tullimaksuja. Tässä pistin ihan vain esimerkiksi yhden brittiläisen firman, josta voi ostaa sekä suurempia että pienempiä määriä:

    http://www.stitchncraft.co.uk/acatalog/Beads___Quantity_Discount_Section.html#a959

    Itse en ole tästä nettikaupasta tilannut, mutta olen kyllä tilannut toisesta brittiläisestä kaupasta sekä hollantilaisesta Sayilasta.

    Kiitos osoitteesta, onhan noita ulkomaan sivustoja tullut joskus selailtuakin.

    Taitaa vain olla niin että kilpailua ei näin pienessä maassa oikeastaan taida syntyä, paras kai on siirtyä suoraan ulkomaisiin toimittajiin.

    Äänestä

Vaikka helmen alkuperämaa olisi sama, se ei tarkoita sitä, että helmimyyjien toimittajamaa on sama.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tietämätön kysyy kirjoitti:

Helmien myyntisivuja tutkailtuani olen havainnut, että helmet myydään varsin vaihtelevissa pakkauksissa. Alkuperämaa on kuitenkin kaikilla sama joten olettaisin, että niiden tukkuhinta on sama kaikilla.

Ymmärrän toki että mitä pienemmissä erissä helmet myydään sen isompi on niiden yksikköhinta.

Pakkauskokojen ja myyntikäytäntöjen viidakossa on kuitenkin tälläisen aloittelevan tumpelon vaikeaa ottaa oikeesti selvää mistä helmet saisi edullisimmin.

Kysyisinkin alan osaavilta harrastajilta ja ammattilaisilta mistä ostatte hinta/laatu suhteeltaan parhaimmat helmet.

Minkälaisia kokemuksia on erihelmikauppiaista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu