Pystynkö

avomieheni aikuisen pojan (21), joka asuu meidän luonamme? Asumme aso-asunnossa, joka on meidän kummankin nimissä, mutta minä olen päähakijana. Kyllä poika saa asua meidän luona, mutta mielestäni kuuluisi siitä töissä käydessään myös maksaa. Mieheni taas on sitä mieltä, ettei tarvitse maksaa niin kauan kuin kotona asuu ja saa asua vaikka viisikymppiseksi. Mitkä ovat pojan VELVOLLISUUDET ja minun velvollisuudet ja oikeudet?! Mielestäni en ole velvollinen elättämään toisten aikuisia lapsia(työssäkäyviä), sillä en niin aio tehdä omillekaan lapsilleni (2 teiniä). Auttaminen ja opastaminen elämään eri asia..
1439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä painosta poikaa ettei siitä tule vaikka rappioalkoholistia kun joutuu yksin asumaan ja aivan varmasti olisi katkera sinulle. Maksaminen kuullostaa mauttomalta vaikka poika onkin töissä, koska kuitenkin joutuisitte pärjäämään niillä lateilla mitä teillä on kun poika muuttaa pois. Anna sille aikaa jotta löytäisi sen oikean jonka kanssa muuttaa yhteen.
Kuulostat siltä kuin kakarasi ja poika on loisia joista pikimmiten haluaisit eroon. Elukan käytöstä, ei ihmisen. Mikset ole vain ylpeä äiti siitä että hoidat omat kakarasi kuten miehesikin? Laitat ne muutkin tekemään keittiöhommia niin alkavat arvostamaan tekemisiäsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


häätämään kirjoitti:

avomieheni aikuisen pojan (21), joka asuu meidän luonamme? Asumme aso-asunnossa, joka on meidän kummankin nimissä, mutta minä olen päähakijana. Kyllä poika saa asua meidän luona, mutta mielestäni kuuluisi siitä töissä käydessään myös maksaa. Mieheni taas on sitä mieltä, ettei tarvitse maksaa niin kauan kuin kotona asuu ja saa asua vaikka viisikymppiseksi. Mitkä ovat pojan VELVOLLISUUDET ja minun velvollisuudet ja oikeudet?! Mielestäni en ole velvollinen elättämään toisten aikuisia lapsia(työssäkäyviä), sillä en niin aio tehdä omillekaan lapsilleni (2 teiniä). Auttaminen ja opastaminen elämään eri asia..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu