Nirso?

Mulla kanssa ihan sama! Mut sit ku ihastuin yhteen uuteen tyyppiin ja meistä tuli hyviä kavereita, sanoin sille "mulla on aika paljon katkenneita ihmissuhteita takana. eli jos alan ilkeeks ni älä jätä mua". Ei oo jättäny ja ollaan parisen kuukautta jo virallisesti seurusteltu :) Sitä ennen oli vaan juttua.. Ja kyllä meinasin tuossa kuukaus sitten jättää sen ja ryhtyä "vain kavereiks" jos se ois mahollista. Onneks tuli ajateltua: "jäitä hattuun - tuo jätkä on kultaa!" :)

Kyl siitä ajatuksesta eroon pääsee kun löytää tarpeeks hyvän tyypin. Ja se on osittain päätöksestäkin kiinni, ainaki mulla. Jos tietää tykkäävänsä tyypistä, on pakko päättää että vaikka tulis tommonen "eroon hänestä"-olo, niin pitää miettiä kahta minuuttia (eli paria viikkoa) pidempäänkin :)

mie :)) kirjoitti:

Mulla kanssa ihan sama! Mut sit ku ihastuin yhteen uuteen tyyppiin ja meistä tuli hyviä kavereita, sanoin sille "mulla on aika paljon katkenneita ihmissuhteita takana. eli jos alan ilkeeks ni älä jätä mua". Ei oo jättäny ja ollaan parisen kuukautta jo virallisesti seurusteltu :) Sitä ennen oli vaan juttua.. Ja kyllä meinasin tuossa kuukaus sitten jättää sen ja ryhtyä "vain kavereiks" jos se ois mahollista. Onneks tuli ajateltua: "jäitä hattuun - tuo jätkä on kultaa!" :)

Kyl siitä ajatuksesta eroon pääsee kun löytää tarpeeks hyvän tyypin. Ja se on osittain päätöksestäkin kiinni, ainaki mulla. Jos tietää tykkäävänsä tyypistä, on pakko päättää että vaikka tulis tommonen "eroon hänestä"-olo, niin pitää miettiä kahta minuuttia (eli paria viikkoa) pidempäänkin :)

Lue lisää

Onnea teille! :)

Ihanaa havahtua siitä, että on muitakin niitä joilla on näitä samoja tuntemuksia. Nyt kun ajattelee, niin myös minunkin menneisyydessäni on paljon rikkoutuneita ihmissuhteita, joiden rikkoutumiselle en vain voinut yhtään mitään. Ja ehkä sen takia joskus tuntuu, että en vain pysty luottamaan joidenkin ihmissuhteiden kestävyyteen. Siitä taas seuraa se, että välillä tuntuu, että en edes jaksa yrittää ja että minun olisi parempi olla ilman sitä uutta ihmistä.

Oikeasti, tämä keskustelu todella selvitti ajatuksiani parempaan suuntaan. Aikaisemmin silloin kun suunnittelin, että ehdotan pojalle pelkkää kaveruutta ja muutenkin olisin varmaan ollut aika inhottava hänelle, niin tunsin jälkeenpäin ihan kamalaa syyllisyyttä ja mietin oikeasti että olenpa minä kuvottava ihminen. Nyt kun ymmärsin tähän jonkinlaisen syyn, niin tuntuu jo monta kertaa paremmalta :) Päätin, että puhun tästä sitten joku päivä pojallekkin, koska se että hän loukkaantuisi jostakin ilkeilystäni, on todellakin viimeinen asia minkä haluaisin tapahtuvan.

Ei ollut alunperin tarkoitus kirjoittaa mitään kauheaa tunnepurkausta tänne, mutta sellainen tästä nyt kuitenkin taisi tulla :D Hienoa jos joku jaksoi tämänkin lukea.