Tuntuu kyllä vähän hassulta avautua täällä, mutta jonnekin on pakko purkaa.
Ollaan oltu yhdessä pian kolme vuotta, asuttu lähes kaksi ja puoli vuotta yhdessä. Alussa mies oli ihan lääpällään ja höpötteli, kuinka haluaa kanssani naimisiin ja lapsia ja kaikkea muuta sellaista. Minä olin siinä vaiheessa vielä hieman "toppuuttelemassa", en voinut olla varma tunteideni vahvuudesta heti ensimmäisten kuukausien aikana. Nyt kun aikaa on kulunut, arki on tullut kuvioihin ja edelleen on niin hyvä olla, olen varovasti kysellyt, että miten sen naimisiinmenon kanssa on. Nyt mies välttelee aihetta ja keksii kaikenlaista, mitä pitää tehdä ja olla ennen kuin voi kosia. Minulla on hyvä olla, eikä välttämättä ole pakko mennä naimisiin, mutta olisi kiva tietää joltain miespuoliselta ihmiseltä, että oliko alkuhöpöttely vaan jotain varmistelua, että pysyn suhteessa, vai mitä?
Toivottavasti joku ymmärtää, mitä yritän kysyä...
odotan myös
2
620
Vastaukset
- Kesäkisu-Ko?
Moni ihminen täällä " avautuu ". Onko siinä jotakin häpeämistä? Minusta ei.
Turhaan siis noloilet..
Meitä ihmisiä kun on niin moneen lähtöön; niin naisissa kuin miehissä.
Moni mies tai moni nainen ei uskalla sitoutua.
Tarkoitan sitoutumista avoliittoon, avioliittoon tai mihin tahansa suhteeseen, mitä voi parisuhteeksi kutsua ( asuakin voi erillään jne )..
Kumppanisi on todennnäköisesti peloissaan siitä, mitä hänen ns. " vapaudelleen " käy, jos/ KUN hän menisi naimisiin sinun kanssasi.
Törmäsin itse tämäntyyppiseen mieheen, kun oma lapseni oli n. 2-vuotias.
Mutta hyvin lyhyen seurustelun jälkeen menimme naimisiin. Lapseni sai vanhemmat.
Mutta muuten kaikki menikin pieleen.
Mies oli valmis sitoutumaan, minä itse en. En ollut valmis ikuiseen yhteiseloon tämän miehen kanssa, joka ei ole lapseni biologinen isä. En halunnut sitoutua, pysyä kaavassa, tietyssä roolissa. Minusta ei ollut siihen.
Tappelin silloin oikeudessa lapseni isyydestä ja tapaamisoikeuksista, samaan aikaan kun tuore avioliitto oli vielä jotenkin pystyssä. Siinä sivussa vielä opiskelin.
-----niin, en ole mies, mutta " alkuhöpöttelyhän " on aina " alkuhöpöttelyä".
Kaikkeen kannattaa varautua. Sitäpaitsi, elämä on aina ennalta arvaamatonta.
Keskustele tämän kaverisi kanssa.
Itse en ole kyennyt siihen kunnolla vielä, omassa suhteessani.
Mutta, puhukaa. Riidelkää. Älkää tapelko!
Hyvä riita ( SUULLINEN RIITA ) puhdistaa ilmaa aina.
Jos suhde ei keskustelun jälkeenkään vie mihinkään, sinuna jättäisin koko ihmisen.
Ehkä hän ei pysty vakituiseen ja pysyvään suhteeseen. Ehkä myöhemmin sitä katuukin.
Sinuna tekisin päätöksen itse.
Sinuna jättäisin tämän ihmisen. Jos olisin sinä.
Itse elän sellaisessa ihmissuhdesotkussa, ettei parempaa soppaa löydy kovin helposti.. - Kyseenalaistaja
Ehkä kannattaisi kysyä asiaa mieheltäsi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996053
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963045Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282843Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262105Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774