Tervetuloa näyttelemään elokuvaan!
Elokuvan juoni on sama kuin se olisi ollut tv-sarjassa, elikkä se kertoo siitä, kuinka teini-ikäisen tytön harteille kasaantuu kaikki murheet, hän joutuu henkisen väkivallan kohteeksi ja häntä hyljeksitään. Hän ei uskalla kertoa tästä perheelleen ja on vaiti asiasta. Tyttö on jakanut salaisuutensa yhden ainoan ystävänsä kanssa. (kuulostaa tylsältä näin kirjoitettuna, mutta juoneen sisältyy muutakin). Tarinassa pilkahtelee välillä iloa, mutta se on pääosin synkkä kertomus tytöstä, ja hänen selviytymisestään, vaikka lähtökohdat tuntuvatkin olevan erityisen huonot.
Tällä elokuvalla haluamme herättää tunteita; vihaa, iloa, tunnetta siitä, että elämästä selviää, vaikka se joskus potkiikin päähän. Kiusattuja pitäisi auttaa, ja kiusaajien pitäisi ymmärtää, että kuinka paljon kiusattu joutuu kärsimään. Jokainen näkee sanomamme erilailla, mutta siinä on kuitenkin se sanoma, jonka me haluamme välittää katsojalle.
Koekuvaukset ovat syksymmällä, ilmoittelen niistä tarkemmin myöhemmin. Voisitko lähettää kuvasi? Elokuva kuvataan talvilomalla Suomessa, Kuopion alueella. Oletko kiinnostunut elokuvassa näyttelemisestä?
Yhteydenotot: StillLovingYou@wippies.com
ELOKUVAAN NÄYTTELEMÄÄN
ohjis
1
568
Vastaukset
- ohjis
TARVITSEMME ÄÄNITTÄJÄN JA KAMERAMIEHEN! LAITTEET ITSELLÄÄN. OSOITE ON: StillLovingYou@wippies.com
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839