sairasloma

onko laillista antaa lääkärin määräämä sairasloma työlomana?? Näin tehtiin minulle kuntasektorilla.

Jotain kunta hyötyy, mutta mitä?? Mitä etuja minä menetän???

Kiitos vastauksita jo etukäteen.
2262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kysymäsi menettely ei ole lainvastaista, mikäli tarkoitat työlomalla vuosilomaa, sillä vuosilomalain 25 §:n mukaan työntekijän itsensä on tehtävä pyyntö vuosiloman siirtämisestä sairauden vuoksi.


Vuosilomalaki 25 §:
Työkyvyttömyys vuosiloman alkaessa ja aikana

Jos työntekijä on vuosilomansa tai sen osan alkaessa synnytyksen, sairauden tai tapaturman vuoksi työkyvytön, loma on työntekijän pyynnöstä siirrettävä myöhempään ajankohtaan. Työntekijällä on pyynnöstään oikeus loman tai sen osan siirtämiseen myös, jos tiedetään, että työntekijä joutuu lomansa aikana sellaiseen sairaanhoitoon tai muuhun siihen rinnastettavaan hoitoon, jonka aikana hän on työkyvytön.

Jos synnytyksestä, sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana ja jatkuu yhtäjaksoisesti yli seitsemän kalenteripäivää, tämän ajan ylittävää osaa samalle vuosilomajaksolle ajoittuvasta työkyvyttömyysajasta ei pidetä vuosilomana, jos työntekijä pyytää sitä ilman aiheetonta viivytystä.

Työntekijän on työnantajan pyynnöstä esitettävä luotettava selvitys työkyvyttömyydestään.

Äänestä
  • En ollut anonut lomansiirtoa vaan ihan vein normaalisti sairaslomalapun työnantajalle ja pidin myönnetyn sairasloman niinkuin sen oli lääkäri määrännyt.

    Syy sairaslomaani oli työpaikkakiusaamien jota kyseinen kunta harrasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


työlomana kirjoitti:

onko laillista antaa lääkärin määräämä sairasloma työlomana?? Näin tehtiin minulle kuntasektorilla.

Jotain kunta hyötyy, mutta mitä?? Mitä etuja minä menetän???

Kiitos vastauksita jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu