Olemme yrittäneet lasta pari vuotta ja edelleen hoidot ovat kesken. Varsinaista syytä lapsettomuuteen ei lääkärin mukaan ole. Kaiken tämän epätietoisuuden, tehottomien hoitojen ja piinaavan odotuksen keskellä iskee välillä epätoivo. Ajatus adoptiosta on tullut yhä enemmän ja enemmän mieleen, ehkä se olisi mahdollisuus saada oma, kauan kaivattu lapsi.
Pyytäisinkin nyt joltakin ystävälliseltä ihmiseltä hieman perustietoa adoptiosta. Eli voimmeko aloittaa prosessin kesken hoitojen vai vasta kun kaikki "keinot" on kokeiltu? Miten prosessi käynnistyy eli kuinka nopeasti ensimmäisestä yhteydenotosta, kauanko se kestää, mitä kustannuksia ym? Olemme ajatelleet kotimaista adoptiota, jotenkin se tuntuisi luontevammalta, vaikkakaan ulkomaalaisen adoption mahdollisuutta emme ole poissulkeneet. Toivottavasti joku osaisi jotain kertoa. =)
Pyytäisinkin nyt joltakin ystävälliseltä ihmiseltä hieman perustietoa adoptiosta. Eli voimmeko aloittaa prosessin kesken hoitojen vai vasta kun kaikki "keinot" on kokeiltu? Miten prosessi käynnistyy eli kuinka nopeasti ensimmäisestä yhteydenotosta, kauanko se kestää, mitä kustannuksia ym? Olemme ajatelleet kotimaista adoptiota, jotenkin se tuntuisi luontevammalta, vaikkakaan ulkomaalaisen adoption mahdollisuutta emme ole poissulkeneet. Toivottavasti joku osaisi jotain kertoa. =)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tiedän, että monet ovat aloittaneet adoptiohankkeen samanaikaisesti kun ovat jatkaneet hoitoja. Adoptiossa menee ymmärtääkseni kauan, joitakin vuosia. Ensin on tarkat selvitykset ja haastattelut, että edes hyväksytään adoptiojonoon ja sitten pitää vielä jonossa olla kansainväliseen adoptioonkin varsin kauan. En tiedä ketään joka olisi adoptoinut kotimaasta, olen aina luullut, että kotimaasta lapsia on tarjolla niin vähän, että jono on aivan toivottaman pitkä, mutta tämä ei siis ole tietoa vaan luuloa. Joka tapauksessa, jos olette päätyneet siihen, että se on varteenotettava vaihtoehto, kannattaa alkaa asiaa selvittämään.
ja meillä prosessi menossa ulkomaan adoptiossa. Kysyy todella HERMOJA tämäkin:(
Meille sanottiin, että adoptiohanketta ei voi laittaa vireille, jos hoidot ovat kesken. Siis ainoa asia, jonka nykyään voimme tehdä, on kuulemma "tutustua adoptiokirjallisuuteen".
Ei helvetti! Omakotitaloko tässä vielä pitäisi olla?! Lisäksi yleishumanistin koulutuksella ei taatusti ikinä saa edes vakituista työpaikkaa.
Se siitäkin sitten. Piste.
Meillä kävi näin. Olemme yrittäneet lasta 4 vuotta ja epäonnistuneita hoitoja on taustalla useita. Senpä takia hakeuduimme PELA:n adoptioinfoon vuosi sitten syyskuussa- tarkoituksena aloittaa adoptioprosessi. Infossa saimme ohjeet jatkoista ja niistä asiakirjoista, joita PELA:an on toimitettava ennen adoptioprosessin aloittamista. Toimitimme asiakirjat (niitä on paljon) kyseiseen järjestöön syksyn -06 aikana. Sen jälkeen "tilasin" ensimmäisen adoptioneuvonta-ajan. Sen sain helmikuuksi -07. Adoptioprosessihan alkaa adoptioneuvonnoilla, jotka kestävtä noin reilun vuoden. Sen jälkeen päästään vasta itse adoptiojonoon, joka kestaa tunnetusti vuosia.
Ensimmäiseen neuvontaan mentiin helmikuussa ja se oli pettymys (ainakin meille), koska heti kun neuvontaa pitänyt virkailija sai tietää, että meillä on mahdollisesti vielä yksi icsi-hoito tulossa ja omakotitalokin on vasta rakenteilla, niin hän "hyllytti" meidät ja keskeytti neuvontojen antamisen. Virkalija pyysi palaamaan asiaan sitten, kun hoidot on lopetettu kokonaan ja talokin on valmis. Mielellään myös työpaikan pitäisi olla pysyvä (ei määräaikaisuuksia). Kaikki elämänmuutokset voivat vaikuttaa adoption kulkuun, jopa korkea verenpaineesi tai mahdollinen kriisiterapia lapsettomuuden takia, voidaan katsoa esteeksi adoptioneuvontojen jatkamiselle.
Kotimaista adoptiota olisimme mieheni kanssa halunneet, mutta virkailijan mukaan se on kohdallamme toivotonta ja jopa erittäin epätodennäköistä, koska miehelläni on ikää 35-vuotta ja 40-vuotiaille ei enää kotimaista adoptiota myönnetä. Kotimaisten adoptioiden odotusaika on noin 6-8 vuotta tai välttämättä et lasta saa koskaan, vaikka olet vuosia odottanut ja toivonut. Suomalaisia lapsia annetaan adoptioon vuodessa noin 2-5 kpl ja haluavia pariskuntia on satoja.
Mitä itse tästä opin: Adoptio Suomessa on todella vaikeaa ja vaatii hermoja ja kärsivällisyyttä. On helppo sanoa lapsettomalle, että oletteko ajatelleet adoptiota? Se ei todellakaan ole ratkaisu. Mielestäni helpompi on yrittää hoidolla lasta keinoilla millä hyvänsä! Meille adoptio ei kauan kaivattua lasta tuo. Ainakin nyt se tuntuu toivottomalta keinolta.
PS. Tämä on meidän tapaus. Toisilla voi olla ja varmaan onkin myönteisimpiäkin kokemuksia. Kaikki on kiinni siitä, minkälainen sosiaalityöntekijä sattuu kohdallenne neuvontoja antamaan.