lapsuuden haave

Pieni märkänenäinen poika seisoo ison maatalon pihalla ja hänen sisällään asuu kateus.
Palelevan pienen pojan kurjaa oloapahentaa nälkä,alaston verinen nälkä.
Silmät seuraa rävähtämättä ison talon pojan kättä,siinä on mahtava kimpale pekonimakkaraa.
Syöjän suu tuskin avautuu haukkaamaan palan reunasta,silti syöjälle ei tule mieleenkään tarjota.
Syömätön loppu päätyy sikakarsinaan ,uskokaa pois minun katseeni seurasi sitä palaa tosi tarkasti.
Näky on seurannut minua läpi elämän,muistan vieläkin sen makkaran palan muodon.
Kasvoin ja vannoin että kerran ostan ostoskärryllisen leikkeitä jotka syödään paljaaltaan.
Varaakin olisi siihen mutta on jäänyt ostamatta,vaikka lihatiski usein nostaa näyn silmiini.
Ihmismieli on omituinen tieto ja muistipankki
7660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

60-luku. Tuolloin raha ja ruoka oli tiukalla monessa työläisperheessä. Syöjiäkin oli yleensä vähän enmmän kuin nykyperheissä ja sisarukset tietysti olivat tarkkoja siitä, että jokainen saa yhtä paljon. Serkullani oli synttärit. Paras synttärilahja oli äitini ostama ihan ikioma lenkkimakkara, jota ei tarvinnut jakaa kenenkään kanssa.

Voi, voi! Onhan sitä elämän aikana tullut vastaan kaikenlaisia tapahtumia ja sattumuksia. Olisi kiva lukea muidenkin kokemuksia.

Äänestä

eihän se makkaralla parane sieluusi tullut haava...

vaan ehkä jokin ..oikeudenmukainen teko

jostain päin... saisit luottamuksesi takaisin...

tai ,,, onko maailma muuttunut siittään .. ??

Äänestä
  • Eihän luottamus ole hukassa, ei ole ollutkaan, eikä sielussani ole haavaa. Maailmanmeno on vaan muuttunut aikalailla vuosikymmenien saatossa. Tekniikka toimii ja pelaa, mutta pysyykö ihminen ajatuksinensa ja tuneteidensa kanssa siinä mukana. Joku pieni asia on jollekin toiselle suuri asia. Olen joskus ihmetellyt tuota, että nykyisin meillä on kaikki pelit ja vehkeet, joilla voidaan helpottaa elämää, mutta tunnetasolla me ihmiset olemme olleet samanlaisia jo vuosituhansia. Mistäköhän se mahtaa johtua.

    Äänestä

  • maailmanmenoon kirjoitti:

    Eihän luottamus ole hukassa, ei ole ollutkaan, eikä sielussani ole haavaa. Maailmanmeno on vaan muuttunut aikalailla vuosikymmenien saatossa. Tekniikka toimii ja pelaa, mutta pysyykö ihminen ajatuksinensa ja tuneteidensa kanssa siinä mukana. Joku pieni asia on jollekin toiselle suuri asia. Olen joskus ihmetellyt tuota, että nykyisin meillä on kaikki pelit ja vehkeet, joilla voidaan helpottaa elämää, mutta tunnetasolla me ihmiset olemme olleet samanlaisia jo vuosituhansia. Mistäköhän se mahtaa johtua.

    täsä rupises ja matoisessa mailmassa.
    Ehkä toi tunne tason juttu pelastaa meidät ja antaa jonkinlaisen rauhan.
    Tekniikka tunkee ovista ja ikkunoista päälle,mutta, mutta onko siitä tekniikasta apua kun yöllä heräät?
    Kun ojennat kätesi ,haluatko tuntea siinä läppärin vai elävän ihmisen?
    Kuten luolamies niin mekin haemme turvaa jostain tutusta,lapsuudessa äidin maidosta imetystä asiasta ja tunteesta.

    Äänestä

hellahuoneessa. Paras ystäväni oli rikkaan perheen tytär, joka sai kaiken, minkä halusi.
Ikinä, mistään, en osannut häntä kadehtia, tai hänen saamiaan itselleni vaatia?

Äänestä
  • taloa tai tavaraa vaan nälkääni sitä makkaraa.

    Äänestä

  • meripoik' kirjoitti:

    taloa tai tavaraa vaan nälkääni sitä makkaraa.

    Ihmise muisti onki kumma vempain.Sun söpöö tai "surkkiaa" tarinaa lukies,tuli samantiän miälee:
    "Birgittaaaa" tahroks sää suklaat.Sisko tahtos,siin sit naapurin kakaroitte eres napsautin ruutunäkkärist rivi ja "näytin" et kyl meilläki suklaat syärää.Just ku oliva härnänny suklaal.
    ^^j^^:n halit!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


meripoik* kirjoitti:

Pieni märkänenäinen poika seisoo ison maatalon pihalla ja hänen sisällään asuu kateus.
Palelevan pienen pojan kurjaa oloapahentaa nälkä,alaston verinen nälkä.
Silmät seuraa rävähtämättä ison talon pojan kättä,siinä on mahtava kimpale pekonimakkaraa.
Syöjän suu tuskin avautuu haukkaamaan palan reunasta,silti syöjälle ei tule mieleenkään tarjota.
Syömätön loppu päätyy sikakarsinaan ,uskokaa pois minun katseeni seurasi sitä palaa tosi tarkasti.
Näky on seurannut minua läpi elämän,muistan vieläkin sen makkaran palan muodon.
Kasvoin ja vannoin että kerran ostan ostoskärryllisen leikkeitä jotka syödään paljaaltaan.
Varaakin olisi siihen mutta on jäänyt ostamatta,vaikka lihatiski usein nostaa näyn silmiini.
Ihmismieli on omituinen tieto ja muistipankki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu