koirahoitolassa

koiramme on ollut nyt muutaman päivän päivähoidossa koirahoitolassa.
puolisoni panikoi, kun hakiessaan koiran se on aina todella todella yliaktiivinen ja pissii ja kakkii välittömästi sekä ainakin kerran kotiin saapuessaan joi koko vesikuppinsa tyhjäksi. lisäksi koira on kuulemma hajoittanut hoitolan häkkinsä sisustusta (eli patjaa tms.). tarkoittaako tämä, että koira kärsii siellä, ettei sitä hoideta, ulkoiluteta tms? vai onko tämä vain alkuhankaluutta? hoitolan ja sen pitäjän pitäisi kyllä olla "muodollisesti" hyvin pätevä tähän hommaan. en häntä tosin tunne.
4373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että koiralla itsellään ei ihan kaikki hyvin ole. Tuo häkin sisustuksen tuhoaminen saattaa olla eroahdistusta tai sitten koira on siellä koko pitkän päivän eikä sillä yksinkertaisesti ole mitään muuta tekemistä, näin se keksii itselleen tekemistä ennen kuin pitkästyy.

Kyllä minä kuvailusi mukaan olisin hieman huolissani. Mitä tarkoitat "muodollisesti" pätevällä?

Laitetaas kysymyslitania joka voi selvittää tilannetta hieman:
- mistä sait tietää hoitolasta?
- millaiset tilat hoitolalla on sekä sisä että ulkotilat?
- onko hoitajia yksi vai useampi?
- näkyykö muita koiria ja jos niin paljonko?
- oletko tehnyt kirjallisen hoitosopimuksen?

Äänestä
  • 1.Meidän paikkakunnalla näitä hoitoloita ei montaa ole, joten paikka on monille koiraihmisille kai tuttu. Toisin sanoen naapurilta kuultu.
    2. sisällä on tilavia häkkejä, mielestäni ihan ok, häkeissähän ne kuitenkin siellä joutuu olemaan. ulkona kuulemma aitaus.
    3. hoitajia on yksi tietääkseni, eli ei kovin iso paikka.
    4. hoitola on näin kesäaikaan ollut koko ajan varattu, joten näemmä luottavat muutkin hoitolaan (puolisoni vie koiran, joten minä en ole sitä nähnyt)
    5. kirjallista hoitosopimusta ei kai ole tehty (minä kesän muualla, puoliso vie, hakee koiran), käsittääkseni maksaessamme kuitenkin saan kuitin. erään koiratutun mukaan ainakin tämä laskutus yms. on ollut ihan rehellistä.

    muodollisesti pätevällä tarkoitan paikan pitäjän olevan ilmeisesti jokin eläinsuojeluaktiivi, joten tuskin hän laiminlöisi hoitaa koiria.

    mietin vaan, että kun paikasta sanotaan koiria lenkitettävän päivisin, niin mistä voin tietää käykö tosiaan näin? kun koiramme on ollut niin yliaktiivinen ja kauheassa pissa- ja kakkahädässä.

    koiramme on eroahdistuskoira, joten tämä käytös voisi kai johtua vain sen heikoista hermoista?

    Äänestä

  • ollako huolissaan kirjoitti:

    1.Meidän paikkakunnalla näitä hoitoloita ei montaa ole, joten paikka on monille koiraihmisille kai tuttu. Toisin sanoen naapurilta kuultu.
    2. sisällä on tilavia häkkejä, mielestäni ihan ok, häkeissähän ne kuitenkin siellä joutuu olemaan. ulkona kuulemma aitaus.
    3. hoitajia on yksi tietääkseni, eli ei kovin iso paikka.
    4. hoitola on näin kesäaikaan ollut koko ajan varattu, joten näemmä luottavat muutkin hoitolaan (puolisoni vie koiran, joten minä en ole sitä nähnyt)
    5. kirjallista hoitosopimusta ei kai ole tehty (minä kesän muualla, puoliso vie, hakee koiran), käsittääkseni maksaessamme kuitenkin saan kuitin. erään koiratutun mukaan ainakin tämä laskutus yms. on ollut ihan rehellistä.

    muodollisesti pätevällä tarkoitan paikan pitäjän olevan ilmeisesti jokin eläinsuojeluaktiivi, joten tuskin hän laiminlöisi hoitaa koiria.

    mietin vaan, että kun paikasta sanotaan koiria lenkitettävän päivisin, niin mistä voin tietää käykö tosiaan näin? kun koiramme on ollut niin yliaktiivinen ja kauheassa pissa- ja kakkahädässä.

    koiramme on eroahdistuskoira, joten tämä käytös voisi kai johtua vain sen heikoista hermoista?

    Muutamalla päivällä tarkoitat varmaan keskimäärin kahta-kolmea päivää?? Jos koira on eroahdisteinen johtuu em. käytös vamasti vain juuri siitä. Jos hoitosuhde jatkuu tilanne varmasti rauhoittuu kunhan koirakin tottuu uuteen järjestelyyn ja hoitopaikkaan.

    Äänestä

Viestistäsi ei selviä onko koirasi muutenkin yliaktiivinen ja miten sen eroahdistus näkyy yleensä. Tuhoaako se paikkoja kotona ollessaankin, vai miksi päädyitte päivähoitoon?
Varsinkin nuorilla koirilla väsymyskin aiheuttaa ylivilkkautta. Vertaa pieniin lapsiin, jotka alkavat kiukuttelemaan väsyneinä.
Se että koira juo paljon, ei liene näillä helteillä mitenkään tavatonta ;) Tiheä pissaamis- ja kakkaamistarvekin voi kertoa vilkkaudesta. Kyllä mullakin on asiaa useamman kerran vessaan sellaisina aamuina, kun pitää mennä esim. hammaslääkäriin :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollakko huolissaan? kirjoitti:

koiramme on ollut nyt muutaman päivän päivähoidossa koirahoitolassa.
puolisoni panikoi, kun hakiessaan koiran se on aina todella todella yliaktiivinen ja pissii ja kakkii välittömästi sekä ainakin kerran kotiin saapuessaan joi koko vesikuppinsa tyhjäksi. lisäksi koira on kuulemma hajoittanut hoitolan häkkinsä sisustusta (eli patjaa tms.). tarkoittaako tämä, että koira kärsii siellä, ettei sitä hoideta, ulkoiluteta tms? vai onko tämä vain alkuhankaluutta? hoitolan ja sen pitäjän pitäisi kyllä olla "muodollisesti" hyvin pätevä tähän hommaan. en häntä tosin tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu