sunshine

Moi!Tarvisin muutaman vinkin 12 viikkoisen labradori-uroksen kanssa!Ensinnäkin, miten te muut olette saaneet koiranne viihtymään ulkoaitauksessa yksinään, ilman että se kaivaa suurinpiirtein itsensä haavoille ja haukkuu hullun lailla!?Ja nyt se on keksinyt sellaisen tempun, että ulos mentäessä tulee kyllä perässä, mutta takaisin sisälle ei tule sitten millään!asutaan omakotitalossa ja pentu ollut tähän asti vapaana pihassa!?Kertokaa vinkkejä!!!Kiitos!!
4392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

te sitä siellä ulkotarhassa oikein pidätte? Ei muuten mut toinen on ihan kakara vielä ja alle vuotiasta ei kyllä saisi lain mukaan sulkea tarhaan (tai vastaisesti laittaa juoksunaruun) muuta kuin ihan harjoituksen vuoksi.

Äänestä
  • Meidän on pakko pitää pentua ulkotarhassa kun ollaan töissä, koska sisällä kissa ja he eivät vielä oikein tule toimeen keskenään!Mutta mä teen kolmivuorotyötä ja mies 8-17 eli mä olen usein päivällä kotona ja mies kaikki illat.Eli ei sen koiran tarvi siellä olla kovin montaa kertaa viikossa pitkiä aikoja.Ja se on tottunut syntymästään saakka olemaan 24 h/vrk ulkotarhassa.Tietysti sillä erotuksella, että siellä oli silloin äiti ja sisarukset.Ja olen kuullut, että pennusta asti se on sinne opetettava, mikäli tarkoituksena siellä pitää.en tiedä sitten.tuntuu vaan pahalta, kun se on niin surkeana siellä!?

    Äänestä

  • näin meillä kirjoitti:

    Meidän on pakko pitää pentua ulkotarhassa kun ollaan töissä, koska sisällä kissa ja he eivät vielä oikein tule toimeen keskenään!Mutta mä teen kolmivuorotyötä ja mies 8-17 eli mä olen usein päivällä kotona ja mies kaikki illat.Eli ei sen koiran tarvi siellä olla kovin montaa kertaa viikossa pitkiä aikoja.Ja se on tottunut syntymästään saakka olemaan 24 h/vrk ulkotarhassa.Tietysti sillä erotuksella, että siellä oli silloin äiti ja sisarukset.Ja olen kuullut, että pennusta asti se on sinne opetettava, mikäli tarkoituksena siellä pitää.en tiedä sitten.tuntuu vaan pahalta, kun se on niin surkeana siellä!?

    No huh huh. Lainvastaista ja julmaa... onneksi ette asu naapurissa koska *sensuroitu*... Laittakaan kissa eri huoneeseen tai jotakin! Tuo on todella julmaa pientä pentua kohtaan. En usko että siitä kasvaa tuollamenolla ihan normaalia koiraa.

    Äänestä

  • ********* kirjoitti:

    No huh huh. Lainvastaista ja julmaa... onneksi ette asu naapurissa koska *sensuroitu*... Laittakaan kissa eri huoneeseen tai jotakin! Tuo on todella julmaa pientä pentua kohtaan. En usko että siitä kasvaa tuollamenolla ihan normaalia koiraa.

    Aina pitäisi muistaa, että koiranpentu on eläinlapsi ja vaatimukset sen mukaan. Mutta koittakaa järjestää pennulle mielekästä tekemistä ulkotarhaan, jos sitä on pakko siellä pitää, herkullinen luu, revittäviä pahvilaatikoita ym. ym. mistä pentu vaan pitää. Tällä tavalla siitä tulee mukavampaa. Nuo pikkuiset kun saa niitä myöhemmin kostautuvia traumoja niin helposti.. Aina lempeät ja positiiviset keinot pentujen kanssa :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Apua! kirjoitti:

Moi!Tarvisin muutaman vinkin 12 viikkoisen labradori-uroksen kanssa!Ensinnäkin, miten te muut olette saaneet koiranne viihtymään ulkoaitauksessa yksinään, ilman että se kaivaa suurinpiirtein itsensä haavoille ja haukkuu hullun lailla!?Ja nyt se on keksinyt sellaisen tempun, että ulos mentäessä tulee kyllä perässä, mutta takaisin sisälle ei tule sitten millään!asutaan omakotitalossa ja pentu ollut tähän asti vapaana pihassa!?Kertokaa vinkkejä!!!Kiitos!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu