Meillä on vähän yli kolme vuotias tyttö ja aina ei ehdi pissalle vessaan asti. Tänään sain jonkinlaisen raivarin kun ei ehtinyt ulkoa kotiin vessaan vaan pissas rappuun. Ei ollut eka kerta. Tuli melkein morkkis että oliko aiheellista torua niin kovasti. Myös kylässä on käynyt että ei ole ehtinyt vessan asti vaan vessan lattialle sitten lorahti. Kotona yleensä kyllä ehtii ihan pytylle asti. Olen nyt toitottanut että mene vessaan heti kun se hätä on. Onkos teillä ollut vastaavaa?
Ei ehdi
vessaan
4616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä lapsi itsekin tietää mihin se pissa pitäisi tulla, mutta nyt ei vaan ehtinyt. On se meilläkin ollut sama vaihe lapsilla. Itse olen vaan tuumannut, että seuraavalla kerralla sitten yritä lähteä aikaisemmin, ja siivonnut jäljet. Kovin kauan ei tuo vaihe ole meillä kestänyt.
meillä poika 6-vuotias ja toisinaan vieläkin lirahtaa housuihin pissa kun ei malta lähteä kesken leikkien vessaan tai pusikkoon.onneksi nykyaikana on hyvät pesukoneet jotka pesee pyykit.vahinkoja sattuu,oma hermostuminen ei ainakaan auta asiassa.
Jos tyttösi on aikaisemmin ehtinyt vessaan, viepä lääkärille. Tytölläsi voi olla virtsatietulehdus.
vielä 7vuotiaanakin välillä lirahtaa,kun on hyvä leikki kesken tai ei vaan muista mennä vessaan.Tosiaan aika harvoin...
Voithan pyytää käymään ennen ulkoilua,syöntiä nukkumaan mentäessä ja jälkeen käymään pissillä ja näin ehkäistä lirahdukset...Ei ainakaan pidä torua nuin pientä.