Älkää kukaan

Ala-arvoiset kirjoitukset ovat vallanneet tämän palstan. Kävimme muutaman päivän kesälomareissulla enkä siis ole viimeviikon keskiviikon jälkeen täällä vieraillut. Nyt katselin illalla mitä tänne on uutta tullut ja pettymyksekseni huomasin, että ennen pääsääntöisesti asiallisen sävyn tilalle on tullut oikeaa alatyylin haukkumista. Ilmeisesti kyseessä ei ole kovin monen henkilön keskinäinen sanailu, sillä tekstit ovat äkkiä luettuna hyvin samankaltaisia. Siellä yksi heittelee lokaa huostaanotettujen lasten vanhemmille, sekä oikeille että oletetuille ja muutama vanhempi hänelle vastailee.

Tämän loan heittäjän tyylistä paistaa kauaksi että tarkoitus on provosoida tai sitten hänen ajatusmaailma on oikeasti näin onneton. Älkää kukaan vastatko enää hänelle, sillä tuo teksti ei ole sen väärtiä. Palataan please asialinjalle, ettei tämä palsta menetä merkitystään. Itse sain täältä hädän hetkellä hyviä neuvoja, mutta nyt kun katselee ketjujen aloituksia niin parin ensimmäisen viestin jälkeen alkaa alatyylin loan heitto. Älkää kukaan vaivautuko vastaamaan mitään ala-arvoiseen tekstiin, sillä vaan pilataan monta muuten hyvää keskustelua. Muistakaa, että loan heittäjän tarkoituksena ei välttämättä ole muuta kuin saada toiset provosoitua ja sitten hän hykertelee kun toiset tuhlaavat aikaansa. Ei kannata, muistakaa ystävät, älkää provosoituko.
471982
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Olen samaa mieltä kanssasi.
Laitoin ylläpidolle pyynnön että puuttuvat tämän kirjoittajan kirjoituksiin ja suosittelin poliisille ilmoittamista.
Olen itsekkin jättänyt juuri tämän häirikön vuoksi kirjoittamatta tänne.
Palstasta on mennyt "maku", luen kylläkin ja nauran.
Nyt pidän parin viikon tauon ja toivon että kun tulen takaisin, palsta on sama vanha hyvä...

Kauniita kesäpäiviä kaikille kirjoitus kavereileni!!!
TK

Äänestä
  • järkevää. Toivotaan että tämä auttaa ja entinen asialinja palaa. Tosi hyvin toimittu!

    Äänestä

  • oli todella kirjoitti:

    järkevää. Toivotaan että tämä auttaa ja entinen asialinja palaa. Tosi hyvin toimittu!

    todella hidas, mutta pääasia että tieto on mennyt perille. Rikosilmoitus tässä tapauksessa olisi aiheellinen ja hyvä juttu, ajattelin sitä samaa itsekin.

    Äänestä

  • ylläpito on kirjoitti:

    poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitus...

    Äänestä

  • ylläpito on kirjoitti:

    todella hidas, mutta pääasia että tieto on mennyt perille. Rikosilmoitus tässä tapauksessa olisi aiheellinen ja hyvä juttu, ajattelin sitä samaa itsekin.

    että mikä on rikoksen nimi? Kannattaisi olla erittäin varovainen kun toisista tekee turhia rikosilmoituksia..mutta sekin on tietysti teidän järjenjuoksulta liikaa vaadittu.

    Äänestä

  • kysyisin kirjoitti:

    että mikä on rikoksen nimi? Kannattaisi olla erittäin varovainen kun toisista tekee turhia rikosilmoituksia..mutta sekin on tietysti teidän järjenjuoksulta liikaa vaadittu.

    netikettiin, niin ei tarvitse rikosten nimikkeitä kysellä.

    Äänestä

  • tutustua kirjoitti:

    netikettiin, niin ei tarvitse rikosten nimikkeitä kysellä.

    Siis onko toisten arvosteleminen tällä palstalla rikos ja jos on, niin mikä on rikosnimike? Olisi kiva tietää. Jos minua haukutaan täällä laiskaksi lehmäksi niin onkohan sillekin oma rikosnimike? On kyllä käsittämättömän tyhmää porukkaa tällä palstalla..

    Äänestä

  • mikä on rikosnimike? kirjoitti:

    Siis onko toisten arvosteleminen tällä palstalla rikos ja jos on, niin mikä on rikosnimike? Olisi kiva tietää. Jos minua haukutaan täällä laiskaksi lehmäksi niin onkohan sillekin oma rikosnimike? On kyllä käsittämättömän tyhmää porukkaa tällä palstalla..

    ja sijaisvanhempia, kaikki muu on törkeää keskustelun sabotointia ja mollaamista=)

    Äänestä

  • arvostella yhteiskuntaa kirjoitti:

    ja sijaisvanhempia, kaikki muu on törkeää keskustelun sabotointia ja mollaamista=)

    mutta tämän palstan pääasiallinen tarkoitus
    on toimia keskustelupalstana
    biovanhemmuuteen ja lastensuojeluun
    sekä huostaanottoihin liittyvissä asioissa.

    On eri asia soittaa suutansa sellaisista ihmisistä ja asioista
    joista ei tiedä henkilökohtaisella tasolla yhtään mitään
    (eikä välttämättä edes ymmärrä koko asiasta mitään ...)
    kuin että kirjoittaa asiallisesti asioista jotka ovat
    henkilökohtaisia tai muuta kautta perhettään taikka itseään, lähimmäisiään koskettavia.

    "Rapaa" voi mennä heittelemään vaikka sen oman kaverinsa päälle, jos ajattelee sillä tavalla
    jotenkin jotakin jollekin tekevänsä.
    Mitä sillä "ravan" heittelyllä kuvittelee aikaansaavansa (auttaa kaveriaan vai...?),
    se onkin sitten jokaisen itse
    omassa rusinassaan mietittävä ja pohdittava ......

    Äänestä

Voin kertoa, ettei tämä palsta edes ole mistään pahimmasta päästä suomi24:ssä. Seuratkaapa vähän muitakin palstoja, niin kyllä sieltä löytyy joka paikasta näitä ihmisiä joiden perimmäinen tarkoitus on kai päivätyönään kirjoittaa kaikkea mitä sattuu "sylki suuhun tuomaan". Ja yleensä se ei ole mitään positiivista, kaunista, eikä lähelläkään hyvien käytöstapojen mukaista.

Äänestä
  • tällöin ja kirjoitukset ovat olleet aivan asiallisia, paitsi nyt nämä viimeiset, jotka häiriköinnin ansiosta ovat aivan törkeitä.

    Jatkuva toisten kirjoittajien
    loukkaaminen ja mollaaminen, sekä toisten asiallisten kirjoitusten sabotointi ovat rikosilmoituksen arvoisia asioita.

    Äänestä

  • palstaa silloin kirjoitti:

    tällöin ja kirjoitukset ovat olleet aivan asiallisia, paitsi nyt nämä viimeiset, jotka häiriköinnin ansiosta ovat aivan törkeitä.

    häiriköity jokaista asiallista keskusteluyritystä, mikä käytös ei todellakaan ole palstan vakiokirjoittajista lähtöisin.

    Se, että joku aina provosoituu tuosta haukkumisesta ja herjaamisesta, on valitettavaa, mutta toisaalta hyvin ymmärrettävä asia.

    pysyä tällaisilta palstoilta pois..Asiallisten kirjoitusten sabotointi- mielenkiintoinen termi, josta tosin ei saa aikaan minkäänlaista rikosilmoitusta. Mutta kannattaa tosiaan lähteä tuosta loukkaamisesta, siinä teikäläiset ovat kunnostautuneet kiitettävästi.

    Äänestä

  • järjestelmällisesti kirjoitti:

    häiriköity jokaista asiallista keskusteluyritystä, mikä käytös ei todellakaan ole palstan vakiokirjoittajista lähtöisin.

    Se, että joku aina provosoituu tuosta haukkumisesta ja herjaamisesta, on valitettavaa, mutta toisaalta hyvin ymmärrettävä asia.

    Yritätkö jotenkin rajoittaa sananvapautta? Mielipiteet ovat oikeutettuja, vaikkeivat ne kaikkia miellytäkään.

    Äänestä

  • niin kannattaa kirjoitti:

    pysyä tällaisilta palstoilta pois..Asiallisten kirjoitusten sabotointi- mielenkiintoinen termi, josta tosin ei saa aikaan minkäänlaista rikosilmoitusta. Mutta kannattaa tosiaan lähteä tuosta loukkaamisesta, siinä teikäläiset ovat kunnostautuneet kiitettävästi.

    selkeästi tunnistettavia vähemmistökansalaisia ryhtyä tieten loukkamistarkoituksessa haukkumaan. Huostaanottoäidit ei ole mitään sylkykuppeja kenellekään.
    Itse sain kokea live-elämässä joiltain ongelmallisilta ihmisiltä törkeää haukkumista ihan päin kasvoja, mutta haukuin takaisin siihen malliin että turvat meni aina sitä myöden kiinni. Kun huomasivat että oma elämänsä kurjuus on näkyvää, vaikkakin ulospäin ihan tavan kansalaisilta yrittävät näytellä, olen saanut olla häiriköiltä rauhassa.
    Pääosin ihmiset ovat asiallisia ja myötäeläviä virkamiesten tekosia ihmetteleviä ja hyvänpäivän tuttavia on tullut paljon ns. tavallisista työtätekevistä ihmisistä. Varmaan harmittelevat veroeurojensa tuhlausta ja siksikin kyselevät kuulumisia.

    Äänestä

  • kenelläkään kirjoitti:

    no, se kertookin paljon sinusta."Selkeästi tunnistettavia vähemmistökansalaisia"...johan vitsin murjaisit, tutustuhan nyt hiukan lakikirjaan, ennenkuin alat huutelemaan. Tai kysäiseppä asiaa tuolta laki-ja rikospalstalta..

    Äänestä

  • "turvat meni kiinni" kirjoitti:

    no, se kertookin paljon sinusta."Selkeästi tunnistettavia vähemmistökansalaisia"...johan vitsin murjaisit, tutustuhan nyt hiukan lakikirjaan, ennenkuin alat huutelemaan. Tai kysäiseppä asiaa tuolta laki-ja rikospalstalta..

    jos nyt et ymmärrä, vähän niin kuin saamelaiset. Solvata ei saa, Lakikirjassa se seisoo. Ja mitä muuta sellaisilla ihmisillä on, jotka katsovat että sivullisia saavat haukkua, kuin turpa. Ja vielä törkyturpa. Vaan suukit on nyt supussa, lauoin menemään sen luokan totuuksia vastineeksi, että menivät sanattomiksi.
    Toinen konsti on tietysti, että pitää sanelimen käyttövalmiina aina ja siihen jos saa hävyttömyydet talteen niin rikosilmoitus, tai jos on kuulija, mutta jos kaksin on niin ei auta muu, verbaalinen lahjakkuus samantien käyttöön.

    Sekös tuntuukin suututtavan ongelmaisia ihmisiä, henkilökohtaiset kiukkunsa joutuvat purkamaan vaikka ukko kultaansa. Sääliksi käy ukkorassut.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    purkaa? Ai,lapsensa huoltajuuden menettäneet ovat, kuin saamelaiset, mielenkiintoinen päätelmä ja ihan omasi? Korttinsa ylinopeuden vuoksi menettäneet, rattijuopot jne. ovat siis omia kansanosiansa, vai?
    Ilmeisesti sinullakin on "törkyturpa", kun haukut muita, vai onko sinulla siihen oikeus?

    Äänestä

  • pitäisi ongelmia kirjoitti:

    toisistaan. Törkyturvalle annoin vastinetta hänen kotoisaksi tuntemallaan tavalla. Itse en ole ollut aloitteellinen.
    Olen valmistautunut antamaan palautteen välittömästi, eli keskustelemaan törkyjen ongelmista ja niiden ratkaisumalleista.

    Äänestä

  • kaksi eri asiaa kirjoitti:

    toisistaan. Törkyturvalle annoin vastinetta hänen kotoisaksi tuntemallaan tavalla. Itse en ole ollut aloitteellinen.
    Olen valmistautunut antamaan palautteen välittömästi, eli keskustelemaan törkyjen ongelmista ja niiden ratkaisumalleista.

    ratkaista omat ongelmasi ja jättää muut rauhaan. Sinulla on ilmeisesti pahoja ongelmia ja kuvittelet täällä vittuilemalla että ongelmat ovatkin muissa ihmisissä..

    Äänestä

  • voisit ensiksi kirjoitti:

    ratkaista omat ongelmasi ja jättää muut rauhaan. Sinulla on ilmeisesti pahoja ongelmia ja kuvittelet täällä vittuilemalla että ongelmat ovatkin muissa ihmisissä..

    ja peset suusi saippualla. Minulla ei ole ongelmia, kyllä ne todellakin ovat muilla. Rajaten muiden ongelmat kuin ne koskevat minua, pyrin ne ratkaisemaan itselleni parhain päin. Minun nokalleni et hypi sinä eikä muut. Jos yrittää muistaa sen hamaan hautaansa asti. Minulla on sanan säilä hallussa noin jos ollaan kahden kesken.
    Nyt tämä äiti jättää tämän keskustelun on muutakin tekemistä.

    Äänestä

poistettiin ja niiden laillisuutta tutkitaan.

Äänestä
  • mitä tuostakin tutkinnasta seuraa..lopettaisit sinäkin jo tuon paskanjauhannan.

    Äänestä

  • poistettu joten lopeta tuo valehtelu.

    Äänestä

  • "lehmäksi, sairaaksi" yms nimittelevät viestit on tosiaan suurelta osin poistettu ja hyvä kun niitä tutkitaan, muissa viesteissä ei ollut mitään tutkittavaa, joten älkää uskoko tuon juttuja...

    Äänestä

teiltä viisailta että mikä rikos tällä palstalla on tapahtunut? Kannattaisi olla hyvin varovainen kun toista syyttää rikoksesta, siinä voi joutua itse vastuuseen, muttta ettehän te tällä palstalla riehujat siitäkään mitään ymmärrä..

Äänestä

Keskusteluissa ei saa:

Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
Esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista
Esittää laitonta tai loukkaavaa materiaalia
Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Esittää yksityishenkilöiden henkilötietoja ilman asianomaisen suostumusta
Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.
Kirjoittaa rasistisia tekstejä
Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa
Markkinoida tai mainostaa tuotetta tai palvelua
Massapostittaa puheenvuoroja tai lausuntoja. Toisin sanoen saman sisältöisen viestin lähettäminen useampaan kertaan tai jo kertaalleen poistetun viestin uudelleen postittaminen palstoille on kielletty.
Jos huomaat näitä sääntöjä rikottavan, voit ilmoittaa siitä kyseisen viestin kohdalta.

Suomi24.fi pidättää itsellään oikeuden poistaa asiattomat lausunnot keskusteluista. Toistuvasta häiriköinnistä keskustelusivuilla seuraa IP-osoitteen jäljitys ja tarvittavat jatkotoimenpiteet.

Jos nyt ymmärtäisit palstan säännöt!!!

Äänestä
  • Minä en ole noita sääntöjä rikkonut.

    Äänestä

  • "laiska lehmä" kirjoitti:

    Minä en ole noita sääntöjä rikkonut.

    rikkonut!

    Jo pelkästään jatkuva puhe "tämän palstan surkeista huostaanottoäideistä, jotka eivät ole lapsistaan huolehtineet" ja kaikki muu yleistävä solvaaminen täyttää kaikki loukkauksen tunnusmerkit.

    Varsinkin tässä tapauksessa, kun palstalta löytyy useita kirjoittajia, jotka pystyvät koska tahansa todistamaan, että OVAT AINA LAPSISTAAN HUOLEHTINEET.

    Äänestä

  • sääntöjä täällä kirjoitti:

    tuo jankutus, ei sitä usko kukaan. Kun lapsista pidetään huolta ei niitä ota kukaan huostaan.

    Äänestä

  • "laiska lehmä" kirjoitti:

    tuo jankutus, ei sitä usko kukaan. Kun lapsista pidetään huolta ei niitä ota kukaan huostaan.

    eli mikään vaikka
    - itse omin silmin näkisi
    ja vaikka
    - henkilökohtaisesti kokisikin asian
    niin
    ei usko,
    ei usko,
    ei usko!

    Äänestä

  • sääntöjä täällä kirjoitti:

    rikkonut!

    Jo pelkästään jatkuva puhe "tämän palstan surkeista huostaanottoäideistä, jotka eivät ole lapsistaan huolehtineet" ja kaikki muu yleistävä solvaaminen täyttää kaikki loukkauksen tunnusmerkit.

    Varsinkin tässä tapauksessa, kun palstalta löytyy useita kirjoittajia, jotka pystyvät koska tahansa todistamaan, että OVAT AINA LAPSISTAAN HUOLEHTINEET.

    yleinen mielipide on se, että jos ei lapsistaan kykene pitämään huolta, niin ne huostaanotetaan. Se, ei missään tapauksessa ole solvaus, kysy vaikka lakimieheltäsi.

    Äänestä

  • kuules nyt kirjoitti:

    huostaanottoperusteet ovat kenen tahansa laista luettavissa.

    Kyse onkin siitä, että lakia ei noudateta ja turvaudutaan järjettömän kalliisiin huostaanottoihin silloinkin, kun lapsen tarvitsema apu olisi jotain ihan muuta.

    Miten sinä tulkitset tämän sossujen kouluttajan kommentin:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000027873559

    Äänestä

  • kuules nyt kirjoitti:

    yleinen mielipide on se, että jos ei lapsistaan kykene pitämään huolta, niin ne huostaanotetaan. Se, ei missään tapauksessa ole solvaus, kysy vaikka lakimieheltäsi.

    tekemistä
    lainsäädännön tai muunkaan viranomaistoiminnan kanssa.

    Kai sinä kuitenkin sellaisen asian ymmärrät?

    Äänestä

  • ei sillä ole mitään kirjoitti:

    tekemistä
    lainsäädännön tai muunkaan viranomaistoiminnan kanssa.

    Kai sinä kuitenkin sellaisen asian ymmärrät?

    lasten vanhempien pitäminen kyvyttömänä huolehtimaan jälkeläisistään, ei ole mikään loukkaus/solvaus tms.

    Äänestä

  • että huostattujen kirjoitti:

    lasten vanhempien pitäminen kyvyttömänä huolehtimaan jälkeläisistään, ei ole mikään loukkaus/solvaus tms.

    on joutunut väärin perustein lastensuojelutoimien kohteeksi, on ollut jopa huostaanottoasiakirjakin sitä todistamassa ja monien asiantuntijoiden lausuntoja ja kirjoituksia kertomassa, että näin todella Suomessa nykyisin tapahtuu, niin kyllä se loukkauksen ja solvauksen puolelle menee, että haukutaan jatkuvasti luusereiksi ja kyvyttömäksi vanhemmuuteen tai haluttomaksi huolehtimaan omista lapsistaan, oksettavaksi huostaanottovanhemmaksi jne. jne.

    On aivan oma asiasi, haluatko myöntää sen vai et, se ei asiaa muuksi muuta.

    En ole sinulle monta viestiä kirjoittanut ja tämä on niistä viimeinen. Minulla on totisesti tärkeämpääkin tekemistä kuin jonnin joutavasti kinastella kaltaisesi ihmisen kanssa.

    Äänestä

  • kuvattu, miten moni kirjoitti:

    kaikkia tämän palstan kirjoituksia lukea? Ai, jaa täällä on kerrottu, että huostaanotot ovat aiheettomia, siispä ne sitä ovat ja se muuttaakin yleisen mielipiteen. Älä nyt viitsi olla naiivi. Minä en ole ketään haukkunut oksettavaksi tms. joten jätä nuo solvaus puheet. Ja edelleen vain murto-osa huostista on aiheeton, vaikka täällä kuinka olisi huostaanottoasiakirja julkisena. Suurin osa on aiheellisia ja yleinen mielipide ei näitä vanhempia kovinkaan korkealle kohota.

    Äänestä

  • Kenellä on aikaa kirjoitti:

    edes murto-osa huostista on aiheettomia. Tulipa hyvä mieli, ei ole tämäkään vääntö mennyt hukkaan. Tällä palstalla kirjoittavat juuri ne murto-osa... en usko että, kukaan keneltä lapset on huostattu aiheesta, viitsii täällä aiheesta kirjoitella. Tämän palstan kirjoituksissa toistuvat lähes ihmisoikeusrikoksien kaltaiset tapaukset ja lähes jokaisella täällä kirjoittavalla on oikeustoimi menossa. En usko, että kukaan tuhlaa omaa kallista aikaansa ja vielä kalliimpaa juristin aikaa aiheellisten huostaanottojen purkuprosesseihin. Hienoa että lopulta ymmäärsit, nyt alat tuntumaan jo ihmiseltä.

    Äänestä

  • myönnät että kirjoitti:

    ollutkaan sitä mieltä, että lasta tulisi sairauden vuoksi huostata, eikä varmaan ole kukaan muukaan? Enkä ole edes moisiin ketjuihin kirjoittanut. Mutta kyllä tällä palstallakin käy henkilöitä, joiden kirjoitustyylistä voi päätellä, ettei se huosta ihan aiheeton ole...

    Äänestä

  • En ole koskaan kirjoitti:

    ollutkaan sitä mieltä, että lasta tulisi sairauden vuoksi huostata, eikä varmaan ole kukaan muukaan? Enkä ole edes moisiin ketjuihin kirjoittanut. Mutta kyllä tällä palstallakin käy henkilöitä, joiden kirjoitustyylistä voi päätellä, ettei se huosta ihan aiheeton ole...

    Varsinkin se henkilö, joka nimittelee toista tuulitukaksi ja laiskaksi lehmäksi, siinä huushollissa olisi kyllä sossulla asiaa..

    Äänestä

sama häirikkö jo täälläkin. Tekstit ovat ainakin jotenkin tutuntuntuisia. Toivoin, että tämä olisi jo loppunut. En jaksa edelleenkään käsittää miten ihminen (äiti), jolla on kaikki "just perfect" viitsii olla nettipalstalla päiväkaudet eikä vietä aikaansa lastensa kanssa. Minä, huosta-äiti ennätin tänne nettiin ensimmäistä kertaa tänään. Vietimme lasten (mukana myös huostassa oleva, nyt kotilomaa viettävä "häiriintynyt kakara") kanssa mukavan kesäpäivän, kävimme monta kertaa uimassa ja keräsimme koko porukalla vadelmia ja teimme yhdessä jälkiruuaksi vadelmatortun. Näin toimii huosta-äiti lastensa kanssa mutta kunnon kansalainen roikkuu netissä solvaamassa toisia. YES!

Äänestä
  • ja he keskustelevat keskenään, ei kait heidän ole tarkoitus haukkua jatkuvasti sijareita, vaikka siltä se näyttää????
    Kuka täällä oiken mellastaa ja haukkuu ja pelkää lapsiensa puolesta, mutta miksi pelätä?
    Jos kerran hoitaa lapsensa hyvin, turhaa siitä muita on haukkua!
    Pidä hyvä ihminen huoli itsestäsi ja lapsestasi/lapsistasi, ei silloin tarvii syyttää muita!
    Onnesi on omissa käsissäsi!

    Äänestä

Olin taas viikonlopun poissa tietokoneen ääreltä ja mielenkiinnolla tulin tänne palstalle katsomaan joko viestittely olisi asiallisemmalla tasolla. Valitettavasti ei, ainakaan tämän ketjun kohdalla.

Meitä ihmisiä on todellakin moneen junaan, mutta mielestäni ei kannata provosoitua näistä alatyylin "huonot huosta-äidit"-kirjoitteluista. Henkilö(t), jotka tällaista nimittelyä harrastavat tuikituntemattomista ihmisistä ,voidaan todellakin jättää aivan omaan arvoonsa.

Tänne palstalle kirjoittajista suurin osa taistelee lapsensa kyseenalaisen tai peräti laittoman huostaanoton vuoksi (hoidolliset huostaanotot sekä rikosten uhrit). Loukkaavia kommentteja ei kannata noteerata, sillä me tiedämme kyllä kokemuksesta, että tuo huostaanotto voi jysähtää milloin vain myös näiden panettelijoiden kohdalle.

Eikä kenenkään, kenellä asiat hyvin on, tarvitse sitä toistella päivä- eikä viikkokausia anonyyminä tällaisella palstalla ;)

Äänestä
  • samaa asiaa täällä anonyyminä eli miten on omat asiat hanskassa..? Ja jos tosiaan uskot että suurimmalta osalta tämän palstan väkeä lapsi on otettu "laittomasti" huostaan, olet aika tyhmä.

    Äänestä

  • jauhathan sinäkin kirjoitti:

    samaa asiaa täällä anonyyminä eli miten on omat asiat hanskassa..? Ja jos tosiaan uskot että suurimmalta osalta tämän palstan väkeä lapsi on otettu "laittomasti" huostaan, olet aika tyhmä.

    kun syyllistät palstan kirjoittajia? Ei tämä huoli laittomista huostaanotoista todellakaan ole turhaa. Sen ovat monet tämän palstan vanhempien kokemukset osoittaneet. Ne jotka tekevät rahaa laittomuuksilla ovan nyt huolissaan, kuten eräs laittommaan huostaanottoon syyllistynyt hoitaja, joka pelkäsi työpaikkansa puolesta ja kielsi lapsen vanhempia kirjoittamsta tänne, koska vanhemmat eivät uskalla antaa lapsiaan enään hänen laitokseensa huostaanotettaviksi...

    Äänestä

  • omatunto? kirjoitti:

    tuskin edes sinä itse? Mutta taitaa olla vissiin yksi ja sama henkilö joka tällä palstalla valittaa kohtalostaan, vaan eri nimimerkeillä.

    Äänestä

  • usko kukaan kirjoitti:

    tuskin edes sinä itse? Mutta taitaa olla vissiin yksi ja sama henkilö joka tällä palstalla valittaa kohtalostaan, vaan eri nimimerkeillä.

    jatkuu ketjusta toiseen. Etkö todellakaan keksi mitään uutta? Saat jankuttaa vaikka koko ikäsi tuota samaa virttä, ei se näitä asioita muuksi muuta... joten ole hyvä vaan, jos tämä on ainut hupisi ja mielekkäin ajanvietteesi. HAHAHHAHAHA!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

alentuko alatyylin kirjoitt... kirjoitti:

Ala-arvoiset kirjoitukset ovat vallanneet tämän palstan. Kävimme muutaman päivän kesälomareissulla enkä siis ole viimeviikon keskiviikon jälkeen täällä vieraillut. Nyt katselin illalla mitä tänne on uutta tullut ja pettymyksekseni huomasin, että ennen pääsääntöisesti asiallisen sävyn tilalle on tullut oikeaa alatyylin haukkumista. Ilmeisesti kyseessä ei ole kovin monen henkilön keskinäinen sanailu, sillä tekstit ovat äkkiä luettuna hyvin samankaltaisia. Siellä yksi heittelee lokaa huostaanotettujen lasten vanhemmille, sekä oikeille että oletetuille ja muutama vanhempi hänelle vastailee.

Tämän loan heittäjän tyylistä paistaa kauaksi että tarkoitus on provosoida tai sitten hänen ajatusmaailma on oikeasti näin onneton. Älkää kukaan vastatko enää hänelle, sillä tuo teksti ei ole sen väärtiä. Palataan please asialinjalle, ettei tämä palsta menetä merkitystään. Itse sain täältä hädän hetkellä hyviä neuvoja, mutta nyt kun katselee ketjujen aloituksia niin parin ensimmäisen viestin jälkeen alkaa alatyylin loan heitto. Älkää kukaan vaivautuko vastaamaan mitään ala-arvoiseen tekstiin, sillä vaan pilataan monta muuten hyvää keskustelua. Muistakaa, että loan heittäjän tarkoituksena ei välttämättä ole muuta kuin saada toiset provosoitua ja sitten hän hykertelee kun toiset tuhlaavat aikaansa. Ei kannata, muistakaa ystävät, älkää provosoituko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu