Olen epäillyt Pokerihuone.comia vilpistä ja yhä edelleen pidän sitä mahdollisena. Parin kuukauden ajan olin siellä jatkuvasti niin käsittämättömien ohivetojen kohteena, että niitä ei voi millään selittää sattumalla tai millään muullakaan. Hävisin alkukesän aikana Pokerihuone.comilla monta tuhatta euroa.
Elokuussa olen pelannut siellä keskimäärin joka toinen päivä. Nyt olen loppujen lopuksi päässyt joka kerralla vähän plussan puolelle. Siihen on auttanut se, että laitoin aikaisemmin muistiin ne pelaajat, jotka ovat epäilyttävällä tavalla vetäneet potin ohi vähintään kolme kertaa. Kun tässä kuussa en ole enää pelannut ollenkaan noita talon pelaajiksi epäilemäni vastaan, niin peli on alkanut kulkea lähes normaalisti. Toisin sanoen pärjään suurin piirtein yhtä hyvin kuin muillakin saiteilla. Ihmeellisiä ohivetoja tapahtuu edelleen, mutta ei niin usein kuin aikaisemmin.
Pokerihuone.com
12
984
Vastaukset
- laitappa
laitappa niiden epäilemiesi pelaajien nikit tänne niin muutkin saa tietää ne. Ja joku voi selvittää onko ne pelaajat edes pokerihuoneella vai jollain muulla 24hnetwork saitilla.tai jos et laita tänne niin laita oma mailiosoitteesi josta voisimme kysellä niitä 1 kerrallaan, sillä minäkin haluaisin nuo nimet tietää
- Tämäkin!
löytyy kirjoitti:
Pokerihuone.com on rigged satavarmasti. Miettikää nyt tuonkin pelin kulkua. Ysillä ja seiskalla ja vielä eri maata Statepoker voittaa kolme jätkää saamalla värin. Turha edes yrittää enää selittää mitään.
Fish starts with Jh - Js
Statepoker starts with 9c - 7h
Fish Raise (12,00)
Statepoker Raise (21,00)
Fish Call (9,00)
Flop 7d - Jc - 2c
Statepoker Bet (45,00)
Fish Call (45,00)
Turn 7d - Jc - 2c - 6c
River 7d - Jc - 2c - 6c - 8c
Statepoker shows: 9c - 7h (a flush, jack high)
Fish shows: Jh - Js (three of a kind, jacks)
Statepoker wins: EUR 140 (with a flush, jack high) - Toinenkin
Tämäkin! kirjoitti:
Pokerihuone.com on rigged satavarmasti. Miettikää nyt tuonkin pelin kulkua. Ysillä ja seiskalla ja vielä eri maata Statepoker voittaa kolme jätkää saamalla värin. Turha edes yrittää enää selittää mitään.
Fish starts with Jh - Js
Statepoker starts with 9c - 7h
Fish Raise (12,00)
Statepoker Raise (21,00)
Fish Call (9,00)
Flop 7d - Jc - 2c
Statepoker Bet (45,00)
Fish Call (45,00)
Turn 7d - Jc - 2c - 6c
River 7d - Jc - 2c - 6c - 8c
Statepoker shows: 9c - 7h (a flush, jack high)
Fish shows: Jh - Js (three of a kind, jacks)
Statepoker wins: EUR 140 (with a flush, jack high)Statepoker voittaa seiskaparilla samaa maata olevan AK:n
Fish starts with Ad - Kd
Statepoker starts with 7s - 7d
Statepoker Raise (15,00)
Fish Raise (44,00)
Statepoker Call (29,00)
Flop Jc - 9d - 8s
Turn Jc - 9d - 8s - 8c
River Jc - 9d - 8s - 8c - 2d
Fish shows: Ad - Kd (a pair of eights)
Statepoker shows: 7s - 7d (two pairs, eights and sevens)
Statepoker wins: EUR 96,00 (with two pairs, eights and sevens) - fsdaf
Toinenkin kirjoitti:
Statepoker voittaa seiskaparilla samaa maata olevan AK:n
Fish starts with Ad - Kd
Statepoker starts with 7s - 7d
Statepoker Raise (15,00)
Fish Raise (44,00)
Statepoker Call (29,00)
Flop Jc - 9d - 8s
Turn Jc - 9d - 8s - 8c
River Jc - 9d - 8s - 8c - 2d
Fish shows: Ad - Kd (a pair of eights)
Statepoker shows: 7s - 7d (two pairs, eights and sevens)
Statepoker wins: EUR 96,00 (with two pairs, eights and sevens)Siis mikä ihme tuosta nyt teki muka ohivedon? AKs oli 77 vastaan jäljessä alusta asti 52% vs 48%. Todella rigged pokerihuone tuon takia, lol.
- sitten?
fsdaf kirjoitti:
Siis mikä ihme tuosta nyt teki muka ohivedon? AKs oli 77 vastaan jäljessä alusta asti 52% vs 48%. Todella rigged pokerihuone tuon takia, lol.
Pokerihuone.comilla taas voitto värillä akkaparista, vaikka voittajalla ei ollut alussa edes paria ja kortitkin eri maata. Ja katsokaa noiden korotuksien suuruutta! Kyllä minäkin maksaisin noin suuret korotukset ilman mitään valmista, jos saisin itse jakaa seuraavat kortit.
fitzw1 starts with Ah - Ts
Enzo starts with Qc - Qd
fitzw1 Call (10,00)
Enzo Raise (50,00)
fitzw1 Call (40,00)
Flop Kc - 9s - 4s
fitzw1 Check
Enzo Raise (105,00)
fitzw1 Call (105,00)
Turn Kc - 9s - 4s - Js
River Kc - 9s - 4s - Js - As
fitzw1 shows: Ah - Ts (a flush, ace high)
Enzo shows: Qc - Qd (a pair of queens)
fitzw1 wins: EUR 310,00 (with a flush, ace high) - negreanu
sitten? kirjoitti:
Pokerihuone.comilla taas voitto värillä akkaparista, vaikka voittajalla ei ollut alussa edes paria ja kortitkin eri maata. Ja katsokaa noiden korotuksien suuruutta! Kyllä minäkin maksaisin noin suuret korotukset ilman mitään valmista, jos saisin itse jakaa seuraavat kortit.
fitzw1 starts with Ah - Ts
Enzo starts with Qc - Qd
fitzw1 Call (10,00)
Enzo Raise (50,00)
fitzw1 Call (40,00)
Flop Kc - 9s - 4s
fitzw1 Check
Enzo Raise (105,00)
fitzw1 Call (105,00)
Turn Kc - 9s - 4s - Js
River Kc - 9s - 4s - Js - As
fitzw1 shows: Ah - Ts (a flush, ace high)
Enzo shows: Qc - Qd (a pair of queens)
fitzw1 wins: EUR 310,00 (with a flush, ace high)Prosentit preflop akkaparille luokkaa 70-30. Missään ei mainintaa edes onko kyseessä HU, shortti vai mikä, ATo saattaa olla pelistä ja seurasta riippuen todellinen loistokäsi.
Ja korotuksien suuruudesta on täysin turha puhua, jos toi on esim 5/10 NL peliä, niin noi pikkupotteja sinne.
Toki Pokerihuoneen vikahan tämä on, ei missään muulla aiemmin ole akkaparilla hävitty sentään AT:lle, sehän olisi noiden prosenttien valossakin jo mahdotonta! WP - texpro
negreanu kirjoitti:
Prosentit preflop akkaparille luokkaa 70-30. Missään ei mainintaa edes onko kyseessä HU, shortti vai mikä, ATo saattaa olla pelistä ja seurasta riippuen todellinen loistokäsi.
Ja korotuksien suuruudesta on täysin turha puhua, jos toi on esim 5/10 NL peliä, niin noi pikkupotteja sinne.
Toki Pokerihuoneen vikahan tämä on, ei missään muulla aiemmin ole akkaparilla hävitty sentään AT:lle, sehän olisi noiden prosenttien valossakin jo mahdotonta! WPei taida poika tajuta ollenkaan mistä tuossa on kysymys. fisuja viedään kuin pässejä narussa.
- Ei ihme
Melkein joka kerta kun käyn siellä katsomassa, niin yksi tai useampi pelaaja ilmoittaa lopettavansa Pokerihuone.comilla pelaamisen. Syynä ovat juuri nuo jatkuvat ja epäloogiset ohivedot samojen pelaajien taholta. Esim. tänään nikkiä Sklansky käyttävä pelaaja kertoi kyllästyneensä läpinäkyviin ohivetoihin ja siirtyvänsä pelaamaan muualle.
- jarttu84
eli siis oon ton pokerihuoneen toiminnasta ihansamaa mieltä.. ite en oo koskaan mitn sieltä voittanu... ite siirryin prositpokerille pelaamaan kun se on aika uus sivu ja ylläpito on todella hyvä.. on mese mis saa suoraan jutella.. ja on b2b.. sieltä oon todella hyvin voittanut.. ja saa 60% asti rakebackia..
» Avaa pelitili tästä- jarttu84
http://www.prositpoker.com/Signup.aspx?Code=pmjari18 tuossa olisi linkki.. siellä on omasta mielestä kaikin puolin hyvää palvelua.. ja sit jos tuutte viellä p2.foorumi.info/pokeripeluri mun foorumille niin ens sunnuntaina alkaa oma freeroll sarja.. siellä potti nousee jokaista 10 pelaajaa kohden 20€ sain hyvän mainostajan siihen niin saatetaan saada paljon pelaajia. potti voi äkkiä olla joku 300-400€ se on ihan ok potti b2b:llä... mutta suosittelen kaikille tota sivua.
- rgwegregre
Hävisin just 100e yhdessä potissa neljällä jätkällä... ja peli paikka oli pokerihuone!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h573585- 413396
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062791Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv462536Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.541973Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151619- 321493
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p201338Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061307- 1801241