Olenpa tässä viimeisen vuoden aikana huomannut, että punk on herännyt uudestaan eloon. Tai no, en tosiaan sanoisi, että punk on noussut, vaan se tyyli, pääkallot, ruudut yms.
Mua henk. koht. ärsyttää helvetisti, että kaikki 12-15v teinit (en yleistä, mut enivei) ostavat henkkamaukasta pääkallopaitoja ja alkavat kuunnella sex pistolsia, ja ovat olevinaan punkkareita.
En kutsu itseäniäkään punkkariksi, vaikka olen punk-henkinen, pidän siis pääosin punk-musiikista. Mutta eniten mua ärsyttää, että punkista tehdää nyt muoti-ilmiötä.
Punkkariksi ei tulla kuuntelemalla sex pistolsia ja pukeutumalla. Kaikki lähtee ajatusmaailmasta, niinkuin silloin ennen, musiikki vain korosti sitä, tahdottiin olla erilaisia jne. Ei tosiaan voi kutsua itteensä punkkariksi, jos on pukeutuu punkhenkisesti ja on warettanut muutaman sex pistolsin biisin, ja huomeen seinät ovat täynnä Antti Tuiskun kuvia :/
En tahdo ketään loukata, tai että kukaan ottaa tätä henkilökohtasesti, koska tää on vaan minun mielepiteeni ja kannan ottoni :)
Punkista tullu muotia?!
7
923
Vastaukset
- meetwurstinakki
WTF? Meillä päin tuo villitys tuntuu jo olevan pois päin menossa.. Ja hyvä niin.
Tällä hetkellä meil päin on käynnissä jokin emoiluvillitys, nää kaikki My Chemical Romancet sun muut.. Raitapillihenkselihousut jne. Ehkä olet sekoittanut sen villityksen punkiin tai sitten teil päin vaan ollaan hieman "jäljessä?" Tai siis kyllähän jotkut noista tuppaa joksku vatun "emopunkkariks" itteensä kutsumaan, mut semmonen on khyl sen verran hömelö termi, että sais tunkee jonneki.. Mistä lie tullu.
Mutta kyllä mä näkisin asian niin, että on näitä vannapäitä ollu olemassa iät ja ajat.. Olihan punk valtaisa nuorisovillitys silloin aikoinaan, joten kyllä mulla on sellanen käsitys, että muoti-ilmiö siitä silloinkin tuli.. Ja wannabe-punkkeja oli luultavasti silloinkin..
Ja tässä hieman todistusaineistoa. Miksipä muutenkaan DK olis tälläsen kipaleen vääntäny vuonna 1986;
"Dead Kennedys - Anarchy For Sale"
Step right up folks
Anarchy for sale!
T-shirts only 10 dollars
Badges only 3.50
I nicked the design, never asked the band
I never listen to them either
Buy Buy Buy from Circle A
Like hula hoops, it's a disposable craze
Another fast-food fad to throw away
Get your Anarchy For Sale
Anarchy For Sale
Anarchy For Sale - deep water
jep jep...on se kyllä kumma paikka ku kaikenmaailman pikku pennuilla nuita punk-henkisiä vaatteita... sitte liitytää kaikkiin gallerian ramones ja sex pistols yhteisöihin ja ollaa niin punkjee ku ollaa kuultu kerran joku Pretty Vacant ja tulostettu netistä joku sidin kuva... huoh-sanon minä..
ite kullä oon aika punk-henkinen,kuuntelen paljo kaikkee punkkia,ja kyllähä se näkyy pukeutumisessaki hieman,mut en nyt korosta sitä mun ulkonäössä sen pahemmin,kunha käyttää vaatteita joissa ite viihtyy parhaiten...
mut tärkeintä aatteet,jotka pitää päässään, ei ne vaatteet,joita saa lisää ku kuluu perseestä liikaa puhki..- sillä tule
ja jos aatteet ovat kohdallaan niin ei sitä ole väliä vaikka pukeutuisit koko vaaleanpunaisiin mutta jos asenne on kohdallaan niin ei siitä punkkari kärsi. Ja kyllä omassa pääkopassa siitäkin on tullut enemmän aate- kuin musiikki- tai vaatesuuntaus. Jos kuuntelee joitakin punk-bändejä niin sen verran se tyyli nimittäin muuttuu niiden välillä.
- deep water
sillä tule kirjoitti:
ja jos aatteet ovat kohdallaan niin ei sitä ole väliä vaikka pukeutuisit koko vaaleanpunaisiin mutta jos asenne on kohdallaan niin ei siitä punkkari kärsi. Ja kyllä omassa pääkopassa siitäkin on tullut enemmän aate- kuin musiikki- tai vaatesuuntaus. Jos kuuntelee joitakin punk-bändejä niin sen verran se tyyli nimittäin muuttuu niiden välillä.
no nyt jälkeepäi ku luin tuon mun kirjottaman viestin nii olipa taas tyhymästi kirjotettu..ei yhtää aatellusti...mut ei siit mitää..jokku jokka ny häiriintyy siittä suuresti nii voi voi teille... (::
- df<<
sillä tule kirjoitti:
ja jos aatteet ovat kohdallaan niin ei sitä ole väliä vaikka pukeutuisit koko vaaleanpunaisiin mutta jos asenne on kohdallaan niin ei siitä punkkari kärsi. Ja kyllä omassa pääkopassa siitäkin on tullut enemmän aate- kuin musiikki- tai vaatesuuntaus. Jos kuuntelee joitakin punk-bändejä niin sen verran se tyyli nimittäin muuttuu niiden välillä.
vaikka käyttäis punk tyylisiä vaatteita mutta ei kuuntele sitä musiikkia tai muuta niin ei oo punkkari.Ei voi olla goottikaan jos kayttää gootti vaatteita mutta ei kuuntele musiikkia.Enemmän silä musiikilla on välii kuin vaatteilla.
- lydel90
Ite pukeudun punkhenkisesti, mut en sano olevani punkkari. Mitä mä sille voin jos viihdyn kyseisissä vaatteissa. Mut nykyään melkeen kaikki jo pukeutuu sillä lailla, joten oon aatellu vaihtaa tyylii. Ärsyttävää..
- kolla kestää
"Enemmän silä musiikilla on välii kuin vaatteilla."
Punkissä kyse nyt ei oo vaan musiikista vaan ajatusmaailmasta, tosiaan, niinkuin moni on tässä jo todennu, sä et ole punkkari, jos sä käytät tennareita ja palestiinahuivia ja raitapaitoja ja kuuntelet just hikisesti sex pistolsia tms. vaan se, mitä sä ajattelet, ja sillä on eniten merkitystä. Tosiaan, punk ei varmaan koskaan tule olemaan sellainen sensaatio kuin silloin 70-luvun alussa, harmi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867