Mitä on hyvä olo?

Ajattelin kirjoittaa aiheesta mitä on hyvä olo. Olin tänään luennolla, johon osallistui n. 70 ihmistä. Luennon pitäjä kysyi " KAIKKI KENELLÄ ON HYVÄ OLO, NOSTAKAA KÄSI YLÖS" kolme ei nostanut, minä olin yksi heistä. Luennon vetäjä halusi tietää " miksi?" Kerroin, että kolmen lapsen yksinhuoltajana ei voi olla hyvä olo, koska aina pitää penniä venyttää. Eikä ilman rakkautta voi olla hyvä olo, varsinkaan kun yksin kaiken teen ja asioista huolehdin. Olen monasti ihmetellyt, miten vielä jaksan. Yli neljä vuotta elänyt yksin lasten kanssa, ilman sukulaisten apuja. Kyllä kaukana on hyvä olo. Tokihan niitä hyvän olon nautintoja saa monista asioista, ne on vaan hetkellisiä. Neljä vuotta olen istunut koulun penkillä, ohella painanut töitä. Kyllä hyvä olo on kaukana, kun itsensä olen monesti äärirajoille polttanut. Jostain ihmeestä oon aina saanut voimaa, lapsista ja pienistä asioista. Ei ole helppoa ollut, eikä ole. Minä nätti nainen, en edes miestä löydä, koska en huoli kapakkatyyppeja, vaikka itsekki kyllä käyn rentoutumassa vapaalla. Seuraa sieltä kyllä aina olen saanut, mut sitä oikeaa en. Olen saanut kristillisen kasvatuksen, siitä syystä en harrasta yhden illan juttuja. Terveys on niin arvokas asia, etten yhden illan vuoksi sitä halua menettää. Kerran käynyt taivaanportilla vuonna 1993, jolloin odotin lasta ja sen menetin. Lääkäri sanoi leikkauksen jälkeen minulle: " sinulla oli tyttö onnea matkassa tällä kertaa. sisäinen verenvuoto oli koitua kohtaloksi". Saa kommentoida, jos uskaltaa...
5432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

sitten on kommentoitavaa? Henkilökohtainen juttu. Miten sitä kommentoidaan? Vai onko täällä tapana alkaa puhua henkilökohtaisuuksista ja saada riita aikaan, kun kukaan ei varmasti tunne sinun elämääsi niin hyvin kuin sinä itse. Mitä jos aiheet olisivat hieman yleismaailmallisempia? Tulis vähempi riitaa...vai sitäkö tässä haetaan...

Äänestä

Syy hyvään olooni on, että olen kiitollinen elämästäni, lapsistani ja kodistani. Kiitollinen siitä, että jaksoin opiskella työn ohessa, kasvattaa lapseni yksin, venyttää penniä jne. Hyvä olo on aina tullut tunteesta "minä osasin, minä onnistuin, minä jaksoin". Sanot, että nautinnot ovat vain hetkellisiä. No niinhän ne ovatkin. Jos elämä olisi yhtä suurta nautintoa, miten sitä osaisi arvostaa?

Äänestä

lapsiltasi, huomaa se rakkaus ajoissa vaikka siitä vähemmän missään puhutaan. Miehen kanssa menisi elämä pahemmin arjeksi, olisi riitoja, mustasukkaisuutta ja ties mitä. Ja yksi kuluttaja perheessä lisää. Minut teki onnelliseksi jo se, että sain vapaasti päättää asioistani ja lastenkin asioista. Rahan kanssa on aina vaan tiukkaa mutta kyllä tässä pärjätään. Työssäkäyvällä äidillä on vaan aivan liian vähän aikaa lapsille, ja kaikenlaista rasitussairautta kertyy, se on harmi, mutta minkäs teet. Olen oikeastaan ollut ylirasittunut mutta onnellinen.

Äänestä

.. on vaikea löytää sellaista olotilaa, jossa koknaisvaltaisesti taustalla on hyvä olotila, jolloin hyvä olo ei koostu vain hetkistä, vaan on koko ajan vallitsevana, vaikka välillä vituttaa ja väsyttää ja tapahtuu vastoinkäymisiä. Oletan sinun tarkoittavan tätä.
Muistui mieleen omat opiskeluajat, kun olin jaksamisen äärirajoilla. Pennin venytystä, ei kavereita, olin tavattoman yksinäinen, opiskelukavedrit eivät huolineet joukkoonsa. Illat ja yöt luin. Asunto oli epäkäytännöllinen paperiseinänen luukku, opiskelijasoluboksi, huoneet kanakoppeja, jonne yritin mahtua lasten kanssa. esikoisella kiukkuikäkausi. Aivan mahdoton. Päiväkodista moitetta: taas sinun lapsesi oli tottelematon...
Lasten kanssa tein kaikkea pientä kivaa. Yritin hakea viikonlopputukiperhettä, meille tarjottiin ja käytiin tutustumassa, ja totesin että ei kiitos ihan mitä tahansa säilytyspaikkaa minun lapsilleni. Toista kohdetta ei osoitettu. Niin yritin jaksaa yksin. En jaksanut. Huusin tyhmistä asoista, olin tavattoman uupunut.

Vaikka myöhemmin elämä meni helpommaksi, rahaa ja rakkautta ja muutakin, oli minun oloni edelleen.. tai siis käytös ainakin.. siitäkin meni monta vuotta ja vasta ihan muutaman viime vuoden aikana olen saanut itseni sellaiseksi, että hyvä olo on minussa itsessäni sisällä.
Mutta edellen olen sillä tavalla väsynyt, etten jaksa tiettyjä asioita ja laittelen välejä poikki ihmisiin, jotka moittivat minun ajatusmaailmaani, jotka arvostelevat vain eivätkä näe minussa mitään hyvää.. minun ei tarvitse olla tekemissä ihmisten kanssa, jotka eivät pidä minusta. Minun ei tarvitse yrittää miellyttää kaikkia, olkoot he miten lasteni sukulaisia, jos he kohtelevat minua aina vaan yhä huonosti...

sinulla on kristillinen vakaumus, usko. Älä heitä sitä pois, älä hukkaa sitä, vaan aloita siitä. Kapakoissa ei ole miehiä, joilla on samanlainen arvomaailma, heitä löytyy (saattaa löytyä) omiensa luolta eli joistakin kristillisistä kokoontumisista. Rukoile. Vaikka alkuun tuntuisi ettei se mene minnekään, jatka silti. Se kuullaan kyllä. Käy kirkossa. Ota lapset mukaan, pyhäkouluun. Aloita lasten kirkosta, ne ovat helppoja. Osallistu johonkin seurakuntasi juttuun, iltakerhoon tai vast., jossa lapset voivat olla mukana jos et saa hoitoa heille. Minä aloitin siitä, kadonneen, unohtuneen uskoni etsimisen. Ja pikkuhiljaa se löytyi, vahvistui. Löytyi mieskin, jolla oli sama tilanne: usko jota oli täytynyt pitää piilossa silloisessa liitossa.


Hyvä olo tulee sisältä päin ja siihen voi massuttaa AllBrania tai vetää viinaa tai mitä vaan, mutta uskon tuoma hyvä olo on sisällä olevaa rauhaa, voimaa, luottamusta, mutta se tulee kuitenkin ulkopuolelta, Jumalasta. Joo, arvaan että tähän tulee paljon pilkkaa ja räksytystä, mutta vain toinen uskova tietää mitä tämä tarkoittaa.

Äänestä

Olet vähän käsittänyt viestin väärin. Olen saanut kristillisen kasvatuksen, kuitenkaan en ole ns.uskovainen, eli en käy kokouksissa ym. Uskon kyllä,että kuoleman jälkeen on jotain. Mutta viesti minkä laitoin ei liittynyt niinkään uskontoon, vaan yksinhuoltajan elämään. En varmasti ole ainut ihminen suomessa joka tuntee välillä lasten kasvatustyön raskaaksi, varsinkin jos käy töissä,koulussa ja sukulaisista ei löydy MITÄÄN apuja. Onneksi lasteni isä huolehtii, niinkuin hänen kuuluu, mutta vain niinä sovittuina päivinä. Mulla oli tukiperhe lapsille 4kk, lapset olivat siellä korkeintaan 5 yötä. En pitänyt heistä, samoin lapsenikaan. Kerran näin kun tukiperheen mies tukisti nuorimmaistani, se oli viimeinen niitti. Jouduin sairaalaan keskentyöpäivän silmäni vuoksi, en voinut itse autolla ajaa, tarvitsin kuskin ja sainkin hänet omalla autollani heittämään... Ennen sitä soitin tälle tukiperheen naiselle, lainaatko rahan, jotta pääsen sairaalasta takasin taksilla kotiin. Hän lainas jne... Sit kaaduin pyörällä viikko tämän tapauksen jälkeen ja jäin kuukauden sairaslomalle olkapääni vuoksi, jotenki vahingossa ja ajokyvyttömänä unohdin maksaa sen 60 euroa takaisin. Hään sitten yksi päivä laittoi viestin, kun olin lasteni kanssa käymässä lasteni perhepäivähoitajalla... Viesti menee jotensaki näin..." Maksa heti velkas tai soitan ******* ja ***** eli mun työnantajat. Laitoin takasi, että soita vaan, itseasiassa näytin sen jopa työpaikallani usealle työntekijälle... Pyysin häntä tulla hakemaan, koska en olkani takia voinut ajaa autoa,eipä tullut!? Tällainen ns tukiperhe on mielestäni täysin epäkelvollinen toimimaan kyseisessä työtehtävässä, varsinkaan pienten lasten kanssa. Olen asiasta tekemässä sosiaaliviranomaisille kirjallisen lausunnon lopettamisen syystä ja heidän tavoista käsiteelä lapsia. Totean vain, neljä vuotta yksin ollut lasteni kanssa, ilman mitään apuja, ei edes sos-viraston luukulla käyty, ei sieltä mitää saa.. Johan sen näki mitä sieltä saa,ammattitaidottomat lasten kaitsijat. Itse olen terveydehoitoalalla työssä, joten en tosiaan anna tällaista tapausta mennä villaisella. Mä mielummin elän kuten ennen. Paitsi miehen tahtoisin kyllä löytävän... Komean,fiksun ja lapsirakkaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


reeta kirjoitti:

Ajattelin kirjoittaa aiheesta mitä on hyvä olo. Olin tänään luennolla, johon osallistui n. 70 ihmistä. Luennon pitäjä kysyi " KAIKKI KENELLÄ ON HYVÄ OLO, NOSTAKAA KÄSI YLÖS" kolme ei nostanut, minä olin yksi heistä. Luennon vetäjä halusi tietää " miksi?" Kerroin, että kolmen lapsen yksinhuoltajana ei voi olla hyvä olo, koska aina pitää penniä venyttää. Eikä ilman rakkautta voi olla hyvä olo, varsinkaan kun yksin kaiken teen ja asioista huolehdin. Olen monasti ihmetellyt, miten vielä jaksan. Yli neljä vuotta elänyt yksin lasten kanssa, ilman sukulaisten apuja. Kyllä kaukana on hyvä olo. Tokihan niitä hyvän olon nautintoja saa monista asioista, ne on vaan hetkellisiä. Neljä vuotta olen istunut koulun penkillä, ohella painanut töitä. Kyllä hyvä olo on kaukana, kun itsensä olen monesti äärirajoille polttanut. Jostain ihmeestä oon aina saanut voimaa, lapsista ja pienistä asioista. Ei ole helppoa ollut, eikä ole. Minä nätti nainen, en edes miestä löydä, koska en huoli kapakkatyyppeja, vaikka itsekki kyllä käyn rentoutumassa vapaalla. Seuraa sieltä kyllä aina olen saanut, mut sitä oikeaa en. Olen saanut kristillisen kasvatuksen, siitä syystä en harrasta yhden illan juttuja. Terveys on niin arvokas asia, etten yhden illan vuoksi sitä halua menettää. Kerran käynyt taivaanportilla vuonna 1993, jolloin odotin lasta ja sen menetin. Lääkäri sanoi leikkauksen jälkeen minulle: " sinulla oli tyttö onnea matkassa tällä kertaa. sisäinen verenvuoto oli koitua kohtaloksi". Saa kommentoida, jos uskaltaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu