Ehdotus Koraanin kieltämiseksi

Hollantilainen pienpuolueen kansanedustaja on lausunut ääneen ajatuksen Koraani rinnastamisesta Mein Kampfiin ja sen kieltämisestä.
http://english.aljazeera.net/NR/exeres/FAEC4703-83E2-44DA-9DA4-1A7702C354C1.htm

Hollannin sensuurilaeista minulla ei ole tietoa, mutta ainakaan Suomessa Mein Kampf ei ole kirjana kielletty. Joidenkin toimtaohjeiden ottaminen ko. kirjasta rikkonee Suomen lakia. Itse ajattelen, ettei Koraania voine Suomessa (tuskinpa Hollannissakaan) kieltää, mutta jotkut sen ohjeet johtanevat helposti rikossyytteisiin. Bahailaiset pitävät Koraania omana kirjanaan, mutteivät tee rikosia kait edes sitä määrää kuin tavalliset maallistuneet kristityt. (Muslimithan ovat sitten yliedustettuina monien maiden vankiloissa, eikä kyse liene uskonnolliseta vainosta vaan sopeutumattomuudesta maan lakeihin) Siis kyse on tulkinnasta, ei pelkästään kirjasta. Mutta tietyn tulkintatavan kieltäminen on sitten vaikeampaa, vaikkakin Suomessakin on joitakin lakeja rikollisryhmiin kuulumisen kriminalisoinnista yms., joita voisi ehkä soveltaa joihinkin islamin tulkintasuuntauksiin.

Kiinnittäisin huomiota myös Al Jazeeran neutraaliin uutisointitapaan tässä aiheessa, mikä luultavasti kuohuttaa joidenkin väkivaltaisten islamin kannattajien mieliä.

5

1057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asfasf

      Vapaa-ajattelijat yrittivät kieltää Raamatun, tekivät poliisille kantelun siitä, mutta ei mennyt läpi, joten ei tule Koraanin kieltokaan onnistumaan.

      Raamatussa on yhtä lailla, ehkä ei nyt ihan niin paljoa mutta kuitenkin, alkukantaisia tapoja, kuten homojen kivittäminen ja siihen yllyttäminen.

      • vanhassa testamentissa

        käsketään(Mooseksen laissa jonka Jumala osoitti juutalaisille) kivittämään avionrikkojat.

        Uudessa testamentissa Jeesus kumoaa nämä vanhat lait.


      • vanhassa testamentissa kirjoitti:

        käsketään(Mooseksen laissa jonka Jumala osoitti juutalaisille) kivittämään avionrikkojat.

        Uudessa testamentissa Jeesus kumoaa nämä vanhat lait.

        on raamatussa


      • hahahahha
        vanhassa testamentissa kirjoitti:

        käsketään(Mooseksen laissa jonka Jumala osoitti juutalaisille) kivittämään avionrikkojat.

        Uudessa testamentissa Jeesus kumoaa nämä vanhat lait.

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
        Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut."
        Mat.5:17-18
        http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/fi/1933,38/Matt.5.html

        Häpeä! Et ole lukenut raamattuasi.


      • Ennen lauantaita tulee perj...

        Naina aikoina tehdaan toistuvasti koraaniin ja islamiin uskoon vedoten vakivaltaisia tekoja. Tasta syysta koraani ja muu islamin uskon materiaali tulisi tarvittaessa kieltaa, koska sen on selvasti osoitettu johdattavan vakivaltaiseen kayttaytymiseen.

        Raamatussa on kieltamatta vakivaltaisia osioita, mutta esimerksi kuinka monta vakivaltaista rikosta on tehty Euroopassa nimenomaan kristinuskoon ja raamattuun vedoten vaikka nyt kuluneen vuoden aikana ?

        Koraani sen sijaan sisaltaa huomattavasti enemman vakivaltaa, ja nimenomaisia maarayksia vakivallan kayttamiseksi toisuskoisia kohtaan. Lisaksi islamilainen filosofia lahtee siita etta koraanin ohjeet ja muhammedin esimerkki ovat edelleen tana paivana yhtalailla voimassa kuin muhammedin vaitetyn elaman aikana.

        Kaikesta tasta loytyy paljon islamilaista materiaalia, johon tutustumalla alkaa helposti ymmartaa miten islamin uskon rakennelma johtaa vakivaltaiseen kayttaytymiseen.

        Mita Mein Kampfiin tulee, Hitler muuten aikoinaan harmitteli sita etta euroopasta ei muinoin tullut islamilaista. Tuollaisessa islamilaisessa imperiumissa Saksan kansa olisi hanen mielestaan ottanut johtavan aseman ja voinut hallita koko maailmaa.....


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6993
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4622
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      38
      4228
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      71
      3239
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1696
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1670
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1573
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1449
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1237
    Aihe