On sekin outoa että katoamisesta on kulunut jo vuosi ja vanhemmat ylistävät poliisin toimintaa hyväksi.
Eiköhän normaalisti totuudessa elettäessä, vastaavassa tilanteessa virkavallan toiminnasta annettaisi jokseenkin toisenlainen lausunto.
Eiköhän normaalisti totuudessa elettäessä, vastaavassa tilanteessa virkavallan toiminnasta annettaisi jokseenkin toisenlainen lausunto.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Katoaminen tapahtui toukokuussa tänä vuonna. Ei siitä vuotta ole.
Portugalin poliisihan on vain hutiloinut ja saanut Brittikollegoiltaan haukkuja...paikalle tarvittiin britit koirineen ennen kuin tuo verijälkikään löydettiin ja sekin siis löytyi kolme kuukautta sieppaamisen jälkeen...jonka olisi brittipoliisin mukaan pitänyt löytyä parissa päivässä...
Portugalin poliisihan ei muutenkaan ottanut alussa todesta niitä sieppausjuttuja eikä ilmoitellut maan rajoille mitään tapauksesta...
Myös siitä oli puhetta että Maddyn unilelusta olisi voitu saada tekijän dna:n mutta sitäkään ei ollut otettu talteen vaan Maddyn äiti oli sitä roikottanut jo päiväkausia matkassaan joten siitä ei enää sinä vaiheessa ollut hyötyä...
Käsittääkseni ne olivat tunaroineet joitakin muitakin dna testejä...
Eli luulisi ettei niissä liiaksi kehumista olisi...
Madeleinen vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja lääkäreitä ja varmasti ymmärtävät tarkalleen mitä DNA on. On todellakin hiukan ihmeellistä, että niin tarmokkaita ja päättäväisiä ja erityisesti monia toimintamalleja katoamisen jälkeisenä aikana löytäneinä eivät heti ymmrtäneet DNA-jälkien merkitystä...tai edes sormenjälkien...