"......
Kirjoittanut: ....... 3.8.2007 klo 13.32
kerropa muuten Helinä, miten sijoituslapset sinun logiikkasi mukaan voisivat olla tasa-arvoisia perheenjäseniä? Hehän ovat SIJOITUSlapsia (mistä pitäisi nähtävästi muistuttaa mielellään useasti päivässä), jotka asuvat SIJAISvanhempien luona - OMAN kodin ja OMIEN vanhempien ollessa jossakin muualla.
Toisin sanoen lapsihan on koko ajan kylässä, eikä sitä kait ennenkään ole vieraitten lapsia ollut tapana pukea tai lomailuttaa.
Huomaatko vieläkään kirjoitustesi ristiriitaisuuksia?"
Helinä parka on jo helisemässä kirjoitustensa kanssa, joissa ei ole päätä eikä häntää.
tämä on pakko laittaa
11
1335
Vastaukset
- Inkeri70
Kuka tässä kirjoittaa ja kuka kommentoi kenenkin juttua, miten Helinä (taas kerran) tähän liittyy?
Kyllä minunkin logiikkani mukaan sijoituslapset ovat tasa-arvoisia sijoitusperheen biologisten lasten kanssa. Vai enkö nyt ymmärrä aloittajan (omaa?) lainaamaa tekstiä.
Eihän perheen elämästä tule mitään, jos ruvetaan erottelemään lapsia lapsista. Kyllä meillä kaikkia kohdellaan samalla tavalla, kaikki kulkevat matkoilla mukana, kaikilla mahdollisuus harrastaa haluamaansa ja kaikille hankitaan vaatteita yms. tarpeen mukaan, tietysti. Vaikka lähtökohtana on se, että sijoitettu lapsi ei jää meille pysyvästi vaan palaa aikanaan omille vanhemmilleen (tai omalle vanhemmalleen), niin en myöskään koe, että hän on meillä kylässä. Lasten kaverit ovat kylässä, ovat meillä päivän ja palaavat illaksi kotiin (yleensä, sitten on näitä kyläluutia, joita ei meinaa millään saada lähtemään illalla, yksikin roikkui ovenkamanoista, kun isänsä yritti kantaa ulos :-D).
Vai mikä ihme on aloittajan pointti? Että sijaislapsia sittenkin pitäisi kohdella jotenkin eri tavalla kuin omia lapsia?- ........
Kyse oli tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000028148986
TIETENKIN sijoituslapset ovat tasa-arvoisia perheenjäseniä, senhän nyt sanoo normaali-ihmisen järkikin. Mutta koska lasta pitää muistuttaa sijaislapsuudestaan jatkuvasti sekä siitä, että sijaiskoti ei ole "oikea" koti (mikä on jossain muulla), niin erään nimeltä mainitsemattoman logiikan mukaan lapsihan on tällöin kylässä.
Eikä sitä vieraitten lapsia.. jne.jne. Ok, provosoiduin. Ärsyttää vain välillä tuo harkitsematon ja perusteeton, ristiriitaisten kommenttien heittely. - siten
että juuri hän toisaalta vaatii sijoitetuille lapsille tasa-arvoa, toisaalta kieltää sen kuten esim etteivät sijoitetut lapset saa käyttää äiti- ja isä-nimityksiä (lapsen omasta halusta hän tietysti viis veisaa)
Lapsia pitää siis muistuttaa, että he ovat vain SIJOITETTUJA ja RAHAN TAKIA perheessä, eikä heistä välitetä oikeasti tippaakaan.
OMAT VANHEMMAT olkoonkin sitten missä ja millaisia ovat ainoat OIKEAT VANHEMMAT joilla on oikeus isä- ja äiti-nimityksiin.
Sijoitus pitää tietysti tehdä selväksi joka paikassa missä liikutaan, ettei vain kukaan erehdy luulemaan perhettä yhdeksi yhtenäiseksi yksiköksi vaan kaikkien tulee tietää, että osa lapsista on RAHAN TAKIA OTETTUJA.
Siitä on hyvä lapsille päivittäin muistuttaa, etteivät luule liikoja itsestään.
Eli he ovat VAIN HOIDOSSA, siinä kaikki.
Hoidossa olo saattaa kestää vuosia, mutta koskaan ei pidä lakata muistuttamasta, että lapset/nuoret ovat vain SIJOITETTUJA.
Se on helinän logiikkaa. - nöösi
siten kirjoitti:
että juuri hän toisaalta vaatii sijoitetuille lapsille tasa-arvoa, toisaalta kieltää sen kuten esim etteivät sijoitetut lapset saa käyttää äiti- ja isä-nimityksiä (lapsen omasta halusta hän tietysti viis veisaa)
Lapsia pitää siis muistuttaa, että he ovat vain SIJOITETTUJA ja RAHAN TAKIA perheessä, eikä heistä välitetä oikeasti tippaakaan.
OMAT VANHEMMAT olkoonkin sitten missä ja millaisia ovat ainoat OIKEAT VANHEMMAT joilla on oikeus isä- ja äiti-nimityksiin.
Sijoitus pitää tietysti tehdä selväksi joka paikassa missä liikutaan, ettei vain kukaan erehdy luulemaan perhettä yhdeksi yhtenäiseksi yksiköksi vaan kaikkien tulee tietää, että osa lapsista on RAHAN TAKIA OTETTUJA.
Siitä on hyvä lapsille päivittäin muistuttaa, etteivät luule liikoja itsestään.
Eli he ovat VAIN HOIDOSSA, siinä kaikki.
Hoidossa olo saattaa kestää vuosia, mutta koskaan ei pidä lakata muistuttamasta, että lapset/nuoret ovat vain SIJOITETTUJA.
Se on helinän logiikkaa.Juuri tuolta Helinän jutut kuulostaa, ainakin näin sivusta seuranneesta... Hee =D
- Minusta eivät
nöösi kirjoitti:
Juuri tuolta Helinän jutut kuulostaa, ainakin näin sivusta seuranneesta... Hee =D
ole ikinä kuulostaneet tuollaiselle.
Taitaa olla vähän kuulostelijan korvissa, mille se kuulostaa. Tällä palstalla nyt on päätetty ottaa niin mahdottoman negatiivinen asenne KAIKKIIN, jotka sanallakaan kommentoivat jopa lasten oikeuksien puolesta, että kärsiköön hän, joka rohkenee Helinän hyviä mielipiteitä puolustaa.
Kylläpä todella provosoidutte kun pitää hänen kirjoituksiaan oikein siirrellä puolelta toiselle. Mikä tahansa mielipide saadaan kuulostamaan tosi kummalle kun se oikein käännellään ja väännellään ja irrotetaan pois alkuperäisestä asiayhteydestään.
Hee=D Hee=D
- nyt tähän
vastailen mielipiteeni, kun itse sitä ÄITI nimitystä jokuaika sit kysyinkin.
Mun lapsilla on siis ihana sijaiskoti, ihanat vanhemmat ja varmasti perheen muutkin lapset ovat mukavia, heitä en tunne.
Juttelin tuosta Äiti nimityksestä toisten sijareitten kanssa, ja he olivat sitämieltä että he eivät ainakaan ole "halunneet" heitä kutsuttavan Äidiksi ja Isäksi, he ovat siis olleet "vain" Matti ja Maija.
Omilta lapsiltani en ole kieltänyt heitä kutsumasta sijaisvanhempia Äitinä tai Isänä, luulen että he kutsuvat heitä siksi koska muutkin kutsuvat ja eivät halua olla mitenkään erillaisia :)
Kyllä he tietävät että minä olen se Äiti ja Isi isi..
Koti on.. Niin mitä koti on? Kyllä mä ainakin vielä puhun lasten kanssa että "Sitten ku tuutte kotiin niin..." Mutta tästä sijoituksesta on vasta niin lyhyt aika että, en vielä ole varmaan itsekään jäsennellyt sanojen merkitystä.
Koti on kyllä paikka jossa asutaan ja eletään, eli tämä sijaisperhe. Sitten on Äitinkoti, jos vaan suonette minusta vielä käytettävän Äiti nimitystä.
Ehkä mä olen vain liian onnekas, enkä koe kaunaa tuota uutta perhettä kohtaan??
Minä kiitän Luojaani siitä joka päivä että lapseni pääsivät perheeseen eivätkä joutuneet jäämään laitokseen.
Jokupäivä ME olemme yhdessä PERHE Koti Äiti Lapset.
-Näin uskon ja toivon.- se on hienoa!
Se on ONNI, kun asiat toimii sijaisperheen kanssa. Ja kukin keksiköön omat tapansa kutsua hoitajiaan ja asuinpaikkaansa, jos siitä ei kukaan koe närkästystä.
Laitos on siksi hyvä vaihtoehto, että jos tulee epäluottamusta, niin on helpompi ottaa se(tai yrittää ottaa)esille. Minun lapsella on laitos ja hänellä on paljon erilaisia aikuisia hoitamassa, hän näkee, että joku on reilu ja joku epäoikeudenmukainen ja joku turvallinen, mutta ei viisas (siis kaikkiaan hyväntahtoinen)jne. En panettele työntekijöitä, me keskustellaan heistä paljonkin. On tullut tilanteita, joissa on pakko ihmetellä lapselle, että toivottavasti sejase ei ole yövuorossa, kun hän on niin ehdoton...(sulkee tv:n tietyllä kellonlyömällä esim) ja olla iloinen jonkun toisen yövuorolaisen joustavuudesta.
Jos sijaisperheessä ja bioperheessä sukset menee ristiin, jos lapsi esim ei osaa avautua sijaisvanhemmille (kemiat ei vastaa), ollaan surullisessa tilanteessa. Alkaa syntyä kaunaa ja epäluottamusta ja lapsi saattaa alkaa kokea yksinäisyyttä.
Mutta mutta. Hyvä, kun teillä on sujuva suhde!
- Helinä-keiju3
Teille sijareille lapset ovat kertakäyttökamaa, koska kannatatte kertakäyttöäitiyttä sen mukaan, mihin lapsi milloinkin majoitetaan.
Äitiä tulee ikävä, sitäkö haluatte että sijoitetulle lapsellekin käy, kun hän palaa teiltä kotiinsa. Ettekö tunne mitään sääliä omahyväisyytenne keskellä näitä riepoteltavia lapsia kohtaan.- vähän?
Eihän tuossa kirjoituksessa ollut taaskaan päätä eikä häntää? Mikä ihmeen vastaus tuo nyt oli aloituskirjoitukseen? Aloituksessa oli vain kommentoitu omaa suhtautumistasi asioihin kirjoitustesi perusteella.
Sinä et osaa perustella, se on ongelmasi. Omaat vaan putkinäköisyyden, sekin on ongelmasi. Sitäpaitsi, sääli on sairautta. - kaikki olla täällä
mainitsemaasi "kertakäyttökamaa", ihan itse mukaan luettuna!
Sullakin on siis kertakäyttölapsi kertakäyttöäidin luona!
Kaikillahan meillä on lapset lainassa, aikanaan he lähtevät elämään omaa elämäänsä saamiensa oppien mukaan.
Minullakin oli "oma kertakäyttölapsi", jonka siunasin viimeiselle matkalle 30.6.-07!
En tunne kyllä itseäni sillä nimityksellä!
Taas tyhjää haukkumista, usea bio on tyytyväinen lapsensa saatua kunnon kodin, edes vähäksi aikaa, että itse saa asiansa järjestykseen.
Ei pitäisi olla noin kyyninen kanssakulkijoita kohtaan, sanotaanhan;
että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!
Ja jokainen lähtöhän voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö iäinen! - Helinä-keiju3
kaikki olla täällä kirjoitti:
mainitsemaasi "kertakäyttökamaa", ihan itse mukaan luettuna!
Sullakin on siis kertakäyttölapsi kertakäyttöäidin luona!
Kaikillahan meillä on lapset lainassa, aikanaan he lähtevät elämään omaa elämäänsä saamiensa oppien mukaan.
Minullakin oli "oma kertakäyttölapsi", jonka siunasin viimeiselle matkalle 30.6.-07!
En tunne kyllä itseäni sillä nimityksellä!
Taas tyhjää haukkumista, usea bio on tyytyväinen lapsensa saatua kunnon kodin, edes vähäksi aikaa, että itse saa asiansa järjestykseen.
Ei pitäisi olla noin kyyninen kanssakulkijoita kohtaan, sanotaanhan;
että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!
Ja jokainen lähtöhän voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö iäinen!Kuolemalle me kaikki tietenkin voimme menettää rakkaamme, mutta nyt onkin puhe siitä, että sijarit markkinoivat lapsen menettämistä sijareille oikeilta äideiltään sillä, että lapset ovat muka lainassa oikeillakin äideillään aina, ja sen takia muka ihan hyvin pitää voida hyväksyä se, että lapsi jopa 1-vuotiaana haluaisi vaihtaa äitiä toiseen naiseen muka omalla päätöksellään. Jos joku aikuinen sijaisnainen on itse sitä mieltä, että sijaisnaisen oma iäkäs äiti ei enää ole hänen äitinsä, vaan ihan vaan joku mikä lie iäkäs täti-ihminen unohtuneena virumassa Koukkuniemen vanhainkotilaitoksessa ja tämä sijarinainen vaan katsoo olleensa äidillään lainassa täysikäisyyteensä asti, niin sitä ei pidä levittää muihin ihmisiin, joille suku ja perhe on läheisiä toinen toisestaan huolta kantavia läpi elämän. Suomessa on kova tarve rikkoa ihmisten väliset suhteet ja sukusiteet, varmaan valtapoliittisista syistä. Yksinäiset ja juurettomat ihmiset ovat helpommin käsiteltäviä ja heidät saa mihin tahansa kollektiiviin tai ismiin helpommin mukaan, kun ei ole ketään oikealta tuntuvaa omaista sanomassa, että älä ole hölmö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2714427Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663572Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591891Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251780Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991471Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341012Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18932en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120887Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235875