Valokuvaajat eivät toimita kuvia!!!!

aloitteleva malli

Mm. Vantaan aikuisopisto järjestää erilaisia kursseja, joissa kuvataan malleja. Malleille tämä on oiva tilaisuus harjoitella mallin työtä ja osallistuvat kuvaajat ovat velvoitettuja toimittamaan mallille / mallitoimistolle kuvia, jotta malli saa työnäytteitä. Olen saanut vuoden sisään kuvia YHDELTÄ kuvaajalta (kiitos hänelle) ja minua on kuvattu n. 7 kertaa. Vähän selkärankaa kuvaajat! Ei se mallin työkään ihan helppoa ole, raahautua paikalle ilmaiseksi ja kuluttaa koko päivä hymyillen ja poseeraten. Olisi edes mukava nähdä niitä tuotoksia ja hyötyä niistä itsekin, edes oppia omista kuvistaan seuraavaan kuvaukseen. Kuvaajilla nämä varmasti voivat olla jossain työnäytteinäkin, mutta mallille saakka niitä ei vaivauduta laittamaan. Nimeltämainitsemattomalle mallitoimistolle myös terveisiä jos tunnistavat itsensä, että jos & kun niitä kuvia aina luvataan kuvauksiin pyydettäessä niin olisi todella reilua niitä kuviakin palkaksi itsekin saada!!
Ja kyllä, olen pyytänyt kuvia toimistoltakin ja saan vain lisää tyhjiä lupauksia.
Seuraaviin kuvauspyyntöihin ilmeisesti vastaan että kiitos mutta ei kiitos ja säästyn miinustunneilta oikeasta duunistani ym.

1

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fair play

      ...sulle sattunut välinpitämättömiä kuvaajia. Ehkä eivät viitsi jälkeenpäin käydä kuvankäsittelyn kimppuun, aikaahan siihen kuluu tietysti mutta rumaahan on pettää lupaus.

      Itse olen aina kuvat toimittanut tietysti jos on näin sovittu. Jos et ole vielä tympiintynt, mailaa
      kuvatestaus ( at ) yahoo.com

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4303
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3506
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      155
      1829
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1714
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1447
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      957
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      865
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      864
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      855
    Aihe