näkymätön voima (tositapaus)

astris.

Tämä tapahtui isälleni kun hän oli hieman yli parikymppinen.

Hän oli silloisen tyttöystävänsä kanssa kotinsa olohuoneen pöydän ääressä katselemassa valokuvia kunnes
Yhtäkkiä molemmat tunsivat jonkinlaisen humauksen kulkevan ylitseen.
Sen voimasta tytön vieressä, lattialla ollut, tasapohjainen olkalaukku oli kääntynyt täysin ylösalaisin.
Myös laukun vieressä ollut avonainen lasipullo oli kaatunut kyljelleen, mutta yhtään vettä sieltä ei ollut kuitenkaan läikkynyt maahan aivan kuin jokin tarkasti rajattu voima olisi pitänyt veden pullossa.

Tyttö järkyttyi tästä oudosta ilmiöstä niin syvästi että kuulemma purskahti itkuun.
Myös isääni asia on ihmetyttänyt vielä kymmenien vuosienkin päästä.
Isäni on aina ollut älykäs ja analyyttinen mies, mutta tuohon tapaukseen hän ei ole koskaan keksinyt minkäänlaista järkevää selitystä.

Mitään ikkunoita ei ollut auki asunnossa, että ei laukun kaatumista millään tuulellakaan voi selittää.
Laukku oli myös niin kaukana tytöstä, ettei hän olisi voinut saada sitä kaatumaan vahingossa esim. jalallakaan.

Omituiseksi tapauksen tekee se, että molemmat tunsivat selkeästi voimakkaan "humahduksen" laukun kaatumishetellä. Laukussa oli myös paljon tavaraa, joten sen ylösalaisin kääntämiseen tarvittaisiin ainakin kaksi kättä. Kumpikaan eivät tapahtumahetkellä olleet kosketuksissa siihen.

Saman tytön lähellä isäni on nuoruudessaan nähnyt myös muutakin selittämätöntä tapahtuvan.
Eräänä iltana heidän ollessa kesämökillä, pöydällä palavat kynttilät alkoivat yhtäkkiä lepattaa ja roihuta villisti vaikka huone oli täysin vedoton ja ulkona oli tyyni kesäiltä. Tyttöön iski silloin selittämätön pelko (kuten edellisessäin tapauksessa).

Isäni eikä tyttö ole koskaan kuullu mistään poltergeist ilmiöistä, joten nuo tapaukset eivät voi olla keksittyjäkään.
Vaikuttaa kyllä aika paljon siltä, että tuo isäni nuoruuden tyttöystävä oli jonkinlainen keskushahmo näille omituisille ilmiöille.

4

993

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi selittää

      Hormista voi käydä joskus yllättävän kova veto kun tuulee sopivasti tai ilmanpaine vaihtuu.

      • nyt tavaraa täynnä

        olevia laukkuja ylösalaisin kääntää ja vesipulloja kumoon keikkaa... Aattelepa ite!


    • Mietiskelevä

      Että jos se haamu olisi ollut tytön joku sukulainen joka kummitteli hänelle. Ja jos tyttö tiesi että se on hänen sukulaisensa ja hän olisi pelännyt tätä sukulaista kun hän eli vielä.
      Itse pelkäsin paapan äitiä kun hän eli vielä ja hän aina kummittelee minulle kun menen mummun ja paapan luo kylään ja siihen tiettyyn huoneeseen jossa hän nukkui...pelkäsin häntä hänen eläessään vielä ja säikyn myös sitä kun hän kummittelee. Onneksi käyn harvoin siinä huoneessa :)

    • kummitteli..

      Kyseessä 50-luvun omakotitalo. Kellarikerrokseen vievä väliovi. Oven salpa tuon ajan mallia, läpimenevä akseli, joka yhdisti kiinteästi toisiinsa kummankin puolen kääntökahvat (ei siis nuppeja), niiden alapuolella avainpesä, johon sopivalla avaimella oven sai tarvittaessa lukittua. Tapahtuma-aikaan talo toimi enää kesäasuntona, ja olin syksyllä panemassa paikkoja talvikuntoon. Suljin kellarissa vesijohdon pääsulun, ja olin sulkemassa mainittua ovea.
      Se tapahtuu siten, että kahva käännetään alas, ovi vedetään kiinni, ja annetaan kahvan nousta jousen voimasta ylös, jonka jälkeen avainta kiertämällä ovi lukittuu. Toimenpiteen olen suorittanut satoja kertoja aikaisemmin, mutta nytpä kahvan alaspainovaiheessa siihen kohdistui voimakas vastakkaissuuntainen vääntö, ikään kuin toisella puolella ovea olisi haluttu estää lukitseminen. Hämmästyin, en pelästynyt. Suoritin oven lukituksen uudelleen, jolloin se onnistui normaalisti. Tiesin varmasti, että talossa ei ole ketään muuta, mutta kuitenkin avasin oven uudelleen ja kurkistin alas vievään rappukäytävään, eihän siellä ketään ollut. Ei ollut tarpeen suorittaa tarkastusta koko kellariosassa, koska rappujen alapäässä on toinen ovi joka suljetaan rappujen puolelta haa´lla, joka oli kiinni. Toistin avaamisen ja sulkemisen vielä 3... 4 kertaa, jolloin mitään epätavallista ei ilmennyt. En sentään ryhtynyt purkamaan lukkoa, koska tiesin jousivoiman niin heikoksi, ettei se alkuunkaan vastannut "kummitusvoimaa". Tätä outoa ilmiötä ei koskaan ollut aikaisemmin tapahtunut, eikä se toistunut myöhemminkään niiden n. 10 v:n aikana, jonka talo oli vielä perheen omistuksessa ennen myyntiä.
      Olen jälkeenpäin miettinyt olisiko kyse jostakin yliluonnollisesta viestistä. Ainoaksi selitykseksi jäi se, että olisiko velivainaa tervehtinyt, hän kuoli liikenneonnettomuudessa n. kuukausi aiemmin.
      Sen verran omituinen tapaus oli, että jälkeenpäinkin silloin tällöin "koeavailin" ovea (kun kukaan ei ollut näkemässä) mutta mitään erikoista ei koskaan enään ilmennyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      270
      4388
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3557
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1875
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1765
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1466
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1001
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      919
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      119
      875
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      870
    Aihe