Koirani on kohta 10kk ja on siis tanskandogin ja labbiksen sekoitus. Ongelmana on hyppiminen vieraiden päälle. Ei hypi minun päälleni ja jos yrittääkään nostaa tassuja kun tulen kotiin, niin kiellän ja jätän tervehtimättä. Tervehdin vasta kun rauhoittunut. Koira on niin iso, että helposti kaataa aikusenkin ja kun hyppää vielä koko painollaan (paino n.50kg). Mitä tulisi tehdä kun vieraita tulee? Olen kokeillut kaikenlaista: olen pitänyt koiraa hihnassa, torunut ja rankaissut selättämällä tai ottamalla kiinni niskasta. Suihkepulloa olen kokeillut mutta sen mielestä se onkin hauska leikki.
Koira on myös muutenkin extreme-villi. Käytän koiraa pyörälenkillä jolloin juoksee itsensä läkähdyksiin mutta kotiin tullessa villiintyy entisestään nukkumaanmenon sijasta. Olen myös opettanut koiralle paljon temppuja kun luin että sellainen toiminta väsyttää, mutta ei sekään toimi. sama touhotus vain jatkuu. Koira on terävä ku mikäki, oppii temput todella nopeasti. Mutta on myös pirullessaan todella nokkela.
En pääse itse käymään edes parin päivän lomalla kun kukaan ei pärjää koirani kanssa. Minun kanssa ollessaan on kiltti, mutta kaikkia muita kohtaan todella pirullinen. Ja se hyppiminen on pahin ongelma.. Koira ei siis hypi vihaisena vaan on NIIN innoissaan vieraista. Olisiko neuvoja? niin ja selän kääntäminen ei auta, vaan hyppii selkään ja hyppiessään hyppii niin että kynnet raatelevat kivat jäljet. leikkaan kyllä kynsiä säännöllisesti verinahkarajaan asti.
apua huonotapaisuuteen
7
560
Vastaukset
- Birjanna
mutta en ehkä itse juoksuttaisi tuon ikäistä koiraa pyörän kanssa läkähdyksiin. Koiran on vasta 10 kk:n ja sen luusto ei ole vielä valmis. Noin isoa koiraa alkaisin pyörän kanssa juoksuttaan vasta lähempänä 1,5 vuotta. Liiallinen ja rasittava liikunta saattaa aiheuttaa luusto-ongelmia myöhemmin.
- viedä
koirasi metsälenkille. Jos mahdollista, saisi juosta vapaana ja tutustua maailmaan. Meillä tämä vie kaiken puhdin koiruudelta (myös tempperamenttinen sortti)ottaa heti nokoset kun päästään kotiin ja loppu-ilta sujuu rauhallisesti.
Yhdyn toiseen vastaajaan, pyörälenkki ehkä liian rasittava luustolle, kun ei ole täysikasvuinen.
Tuo hyppimisongelma ei todellakaan ole mukava. Meillä minä "kurmotan" koiran jos hyppää kenenkään päälle, pikkuhiljaa alkaa mennä jakeluun mutta kärsivällisyyttä vaatii...Oletko kokeillut eristämistä, eli jos hyppää, vie välittömästi toiseen huoneeseen ja ovi kiinni. Ja aina sama juttu heti kun hyppää....- adhd-koira
kurmotat? kiitos vinkeistä :)jaa pitää lopettaa pyörälenkit, onneksi ei olla vielä pitkään niitä ehditty harrastaa. Luuletteko, että kasvaa vielä paljonkin, kun nyt jo säkä n.70cm ja paino tosiaan sen 50kg..?
- Pocahontas
adhd-koira kirjoitti:
kurmotat? kiitos vinkeistä :)jaa pitää lopettaa pyörälenkit, onneksi ei olla vielä pitkään niitä ehditty harrastaa. Luuletteko, että kasvaa vielä paljonkin, kun nyt jo säkä n.70cm ja paino tosiaan sen 50kg..?
Moikka! Kannattaa vilkaista www.koiraneuvola.fi ja sieltä keskustelupalsta. Myös Tuire Kaimion pennun koulutusoppaassa on todella hyviä vinkkejä niin hyppimisongelmaan kuin moneen muuhunkin. mutta itse toimisin myös niin että jos koira hyppii se ei saa huomiota ja heti kun rauhoittuu voidaan rapsuttaa.
- kurmottamiseni
adhd-koira kirjoitti:
kurmotat? kiitos vinkeistä :)jaa pitää lopettaa pyörälenkit, onneksi ei olla vielä pitkään niitä ehditty harrastaa. Luuletteko, että kasvaa vielä paljonkin, kun nyt jo säkä n.70cm ja paino tosiaan sen 50kg..?
tarkoittaa sitä, että otan "poskista" tukevan otteen, katson suoraan silmiin ja puhuttelen kunnolla, niin kauan kunnes koira rauhoittuu. Yleensä tepsii jo tuo. Jos ei tehoa, sen jälkeen tulee eristys, eli toiseen huoneeseen miettimään asioita. Kun päästän sen takaisin luokseni, jos sama meno alkaa uudelleen, taas jäähylle. Vaikka sata kertaa, jos se ei rauhoitu.
Kasvamisesta en oikeastaan tiedä, ehkä ei enää kovin paljon, paitsi tietty tukevoituu mutta käsittääkseni luusto ei kuitenkaan ole valmis pyöralenkkeihin. Oma koirani rakastaa näitä metsälenkkejä yli kaiken, siellä riittää tutkittavaa ja kaivettavaa, sekä on tilaa juosta. - Suomen laki
Metsässä vapaana juoksentelu kuullostaa hienolta, mutta on luvallista vain omassa metsässä tai pihassa...tai maanomistajan luvalla...
http://www.poliisi.fi/poliisi/nokia/home.nsf/PFBD/39F877CF8AA385DAC2257165001BD807?Opendocument
- tästä apua
kerroitkin, että aina jos kotiin tullessasi koirasi yrittääkään hypätä sinua vasten, jätät sen huomioimatta. no, kokeile samaa vieraiden kanssa. heti, kun yrittääkin hypätä vieraita vasten, vie koira pannasta raahaten toiseen huoneeseen oven taakse. kun on hetken siellä rauhoittunut, kokeile päästää moikkaamaan vieraita. jos taas yrittää hyppiä, vie takaisin huoneeseen, jne. kunnes koira tajuaa, että hyppimisestä seuraa aina yksin oloa, eli laumasta karkoitus.tämä opetus on taatusti alkuun hermojasi raastavaa, mutta kun jaksat olla väsymättömän johdonmukainen, niin tuloksia tulee. pyydä vaikka "vierailijaksi" joku hyvä kaverisi, jolla on myös aikaa ja hermoja. poisvienti paikan on oltava sellaunen, ettei koira vimmassaan pysty hajottamaan mitään, sanoithan sen olevan pirullisen viisas... niin, on meilläkin ollut labbis seropi, joka oli aika nokkela...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614245Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653468Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541806Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251683Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981435Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132939Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115846Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18827