Tällä hetkellä asuntomarkkinarintamalla on mielenkiintoinen vaihe meneillään. Korko nousee ja pörssi laskee. Rahaa pumpataan markkinoille järisyttäviä summia jottei ihmiset huomaisi millaisissa vaikeuksissa todellisuudessa ollaan. USA:n rahoitusyhtiöt kaatuvat yksi toisensa perään kuin nappulat dominopelissä. Kaiken kirjavat ekonomistit pyrkivät rauhoittelemaan, että ensi vuonna tasaantuu, mutta uskottavuus on pahassa kriisissä.
Itsellä kaksi vuotta kansantaloustieteen opintoja ja vain apro suoritettuna joten sen syvällisempää taloudellista analyysiä en lähde vetämään, mutta tilanne on pahempi kuin näyttää.
Toisaalta aina on niitä joilla on varaa ostaa asunto vaikka käteisellä - heitä ei korot tai terndit hetkauta, mutta tällaisia ihmisiä on vain muutama prosentti koko väestöstä.
Väitän, että asuntokauppa on ajautumassa muutaman kuukauden sisällä kriisiin.
Mielenkiintoisia liikkeitä markkinoilla
2
502
Vastaukset
- laineri
todellakin; markkinat kriisissä ja uusia myyntitapoja haetaan kaupan ollessa ihan seis.
- Jxxx
Mikäli rahaa tosiaan pumpataan markkinoille ja se sitoutuu asuntoihin, se markkinoille pumpattava raha loppuu jossain vaiheessa. Kuinka lähellä olemme tuota tilannetta? Silloin sitä rahaa ei ole sitten kellään ja se spekulatiivinen varallisuus, joka asuntoihin on nyt ladattu lakkaa olemasta. Musta Pekka jää sille, joka eniten on laskenut tulevan arvonnousun varaan ja juuri ottanut pitkän lainan. Tilanteesta tulee kärsimään asuntovelallinen, jos ei suoriudu veloistaan ja pankki, jolle tulee luottotappioita. Edelleenkään niin kauan ei ole hätää, kun työttömyys ei ala kasvaa. Jos Yhdysvalloissa kulutus kääntyy laskuun, ensimmäisenä ihmiset karsivat kaikki lelut pois. Kännykkä ei vaihdukaan enää muutaman kuukauden välein. Karsinta jatkuu yhä primäärimpiin kohteisiin. Ne yritykset, jotka tuottavat näitä primäärisimpiä tuotteita (esim. elintarvikkeet) ja joilla on globaali markkina tasaamassa USA:n hiipuvaa kulutusta ovat tuossa tilanteessa vahvoilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1844764Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k303650Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.392562Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1572237Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet481510- 731298
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751141Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711132En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on391063- 53983