pannus??

Heissan! Tällä palstalla tuntuu tietäväistä porukkaa olevan ja melko aktiivisesti vastailettekin (ja jopa joskus ihan asiallisesti=)), joten tässä teille kysymys: Onkos kellään tietoa pannus-nimisestä silmäsairaudesta? Lukemani perusteella siis oireet jotakuinkin tiedossa, mutta lähinnä kiinnostaa, että minkä ikäisellä koiralla sairautta esiintyy? Pennulla jo vai vasta aikuisella?
Olen muiltakin palstoilta kysellyt ja tiedän, ettei tämä ole oikea paikka keskustella koirien sairauksista, mutta kun ei malta odottaa vastausta muualta...
5602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Googlesta, siellä taudista kerrotaan useaan otteeseen.

Äänestä
  • Juu eli on kyllä google laulanut, ja kaikki nämäkin linkit jo ennen tätä tutkinut. Kuten tuossa kysymyksessäkin kirjoitin, sairauden oireet on kyllä tiedossa. Pointti oli se, ettei missään noista(kaan) linkeistä kerrottu sitä, että missä iässä tuo sairaus puhkeaa/ilmenee. Jos joku nyt noista linkittämistään sivustoista sen ikäkysymyksen ratkaisee niin hyvä homma, minä siihen en kyennyt...=) Joskus kannattaa itse ensin lukea googlettamansa tieto, voi nimittäin olla, että kyselijä on ihan oma-aloitteisesti jo ensin googlettanut ja sitten vasta kyselee täältä, kun ei muualta vastausta löytänyt.
    Elisamalle kiitos vastauksesta!!!

    Äänestä

Pannusta epäillään perinnölliseksi. Yleisin on sakemanneilla, sitten colliella ja sitten huskyillä. Puhkeaa yleens noin 3-6 vuoden iässä ja se ei parane ikinä. Lääkkeillä yleensä voi pitää kurissa.
Auringonvalon epäillään laukaisevan ainakin monissa tapauksissa.

Äänestä

Tälläistä löytyi osoitteesta
http://sensuroitu.net/spk/terveys/pannus.pdf

Pannus on silmäsairaus, jossa koiran silmän sarveiskalvoon kasvaa verisuonia.
Saksanpaimenkoira on yleisin rotu, jolla sairautta on tavattu. Etenevä muutos ilmenee
kun verisuonet ja arpikudos valtaavat sarveiskalvoa. Muutokset alkavat yleensä silmän
ulko- tai alaosasta ja pitkälle kehittyneissä, vakavissa tiloissa saattaa peittää koko
sarveiskalvon aiheuttaen sokeutumisen. Kroonistuessaan muuttuneet alueet mustuvat
pigmentoitumisen seurauksena.
Arvellaan, että pannus on immuunivälitteinen sairaus. Sairauden puhkeamisen uskotaan
aiheutuvan esim. solumuutoksesta sarveiskalvolla, minkä immuunijärjestelmä tulkitsee
epänormaaliksi ja elimistöön kuulumattomaksi. Tämä aikaansaa immuunijärjestelmän
hyökkäyksen sarveiskalvoa kohtaan – ikäänkuin sarveiskalvo olisi vierasta tai siirrettyä
kudosta. Epäillään että saksanpaimenkoirilla on geneettinen taipumus tähän sairauteen,
mutta vaurio joka aiheuttaa taudin puhkeamisen sarveiskalvolla johtuu
ultraviolettisäteilystä.
Ensimmäiset raportit pannustapauksista tulivat Itävallasta ja USA:sta – Coloradosta;
kummatkin sijaitsevat korkeilla alueilla. Nykypäivänä pannusta on diagnosoitu ympäri
maailman, kuitenkin on hyvin tunnettua että pannustapaukset ovat paljon vakavempia ja
vaikeampia hoitaa alueilla jotka ovat korkeammalla merenpinnasta. Tämä tukee teoriaa
UV-säteilyn vaikutuksesta sairauteen. On esitetty hypoteeseja joidenka mukaan
otsonikerroksen oheneminen on johtanut UV-säteilyn voimistumiseen maanpinnalla.

tässä lähde
http://sensuroitu.net/spk/terveys/pannus.pdf

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lällykkä kirjoitti:

Heissan! Tällä palstalla tuntuu tietäväistä porukkaa olevan ja melko aktiivisesti vastailettekin (ja jopa joskus ihan asiallisesti=)), joten tässä teille kysymys: Onkos kellään tietoa pannus-nimisestä silmäsairaudesta? Lukemani perusteella siis oireet jotakuinkin tiedossa, mutta lähinnä kiinnostaa, että minkä ikäisellä koiralla sairautta esiintyy? Pennulla jo vai vasta aikuisella?
Olen muiltakin palstoilta kysellyt ja tiedän, ettei tämä ole oikea paikka keskustella koirien sairauksista, mutta kun ei malta odottaa vastausta muualta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu