Lähikuvia
14
1876
Vastaukset
- Johtuu
että Haitin armeijan verkkoliikenne räjähti noin 6000% nousuun?
Terveisin:
Satan network scanner- muttamielenkiintoista
Eräs nimettömänä pysyttelevä henkilö, joka työskentelee jossakin Yhdysvaltojen liittovaltion haaraosastossa, väittää luotettavan tiedon perusteella, että elokuun tienoilla tulee tapahtumaan jotain todella yllättävää USA:ssa. Koko maailmalle tullaan kertomaan shokeeraavasti, että avaruusolennot ovat hyökänneet USA:han. Kyseessä on kuitenkin USA:n hallituksen (hallituksella tarkoitetaan tässä ilmeisesti ns. varjohallitusta) ja armeijan tarkoitushakuinen suunnitelma, jonka avulla yritetään saada oikeutus sodalle avaruusolentoja vastaan ja näin kaikki muutkin maat mukaan yhteiseen sotaan.
GhostRaven-palstanimellä esiintyvä henkilö ei oleta kenenkään uskovan tätä tietoa, jonka hän näin haluaa paljastaa ja odottaakin, että tätä paljastusta kohtaan ollaan skeptisiä, koska skeptisyys on tarpeellista totuuden selville saamiseksi. Hän vain toivoo, että palstan moderaattorit antavat hänelle tarpeeksi aikaa tiedon paljastamiseksi ennen kuin moderaattorit kategorisoivat tiedon virheellisesti huijaukseksi.
GhostRaven kertoo, miten hänen työnsä USA:n hallituksessa on muuttunut äskettäin hyvin dramaattisesti. Aikaisemmin hänen oli annettu uskoa, että avaruusolennot olivat vain huijausta, jolla yritettiin johtaa harhaan amerikkalaisten vihollisia. Aivan äskettäin hänelle oli kuitenkin dramaattisesti paljastettu todistein, että avaruusolentojen läsnäolo on totta ja että hänen tulisi kulttuuri- ja sivistyspuolen asiantuntijana alkaa tästä edes valmistamaan (muiden kanssa) paikallisia ja osavaltion hallituksia tulevaa paljastusta varten.
GhostRavenia kauhistuttaa kuitenkin se, että hänen saamiensa tietojen mukaan avaruusolennot eivät ole niin pahoja kuin ihmisille on opetettu populaarikulttuurissa vaan ovat itse asiassa äärimmäisen puolueettomia ja kiinnostuneita meistä vain puhtaasti tieteellisistä syistä. Kauhistuttavaa on kuitenkin se, että USA:n hallitus tai oikeastaan vain sen armeijaosa on päättänyt kohdella näitä vierailijoita “vihamielisinä”. GhostRavenin ja hänen työtoveriensa pitäisi kuitenkin tästä eteenpäin vakuuttaa paikallishallitukset ajattelemaan, että avaruusolennot ovat vihamielisiä, jotta se edistäisi armeijan “vihamielistä” suunnitelmaa. GhostRavenin tehtävänä olisi kirjoittaa mm. propagandaa, jolla autettaisiin voittamaan maan johtajia sotaponnistelujen puolelle.
GhostRaven näkee nykyisen tilanteen kauhistuttavana sillä hänen mielestään armeijan johtajat ovat väärässä ja tämä “vihamielinen”-suhtautuminen tulee johtamaan ihmiset vaaraan ja mahdolliseen maailmanloppuun.
Näin ollen GhostRaven haluaa välittää kaikille yksinkertaisen viestin: “Kun operaatio väärä liputus tapahtuu elokuun paikkeilla ja vaikka näyttää siltä, että avaruusolennot ovat hyökkäämässä Amerikkaan niin ÄLKÄÄ USKOKO. ME EMME VOI SALLIA ITSEÄMME VEDETYKSI SOTAAN SELLAISEN VIHOLLISEN KANSSA.
GhostRaven luettelee vielä vaiheet, jotka kuuluvat osana operaation ET -väärä liputus:
1.vaihe
1.vaihe tulee olemaan yksinkertainen. Päämääränä on saada tapahtumaan jotain outoa, joka ei aluksi vaikuta hirveän pelottavalta. On hyvä muistaa, että he eivät halua julkisen yleisön menevän paniikkiin. He haluavat julkisen yleisön olevan tarpeeksi peloissaan ryhtyäkseen taistelemaan muttei niin peloissaan etteivät he pysty toimimaan ollenkaan. Minulle kerrottiin että tämä vaihe sisältäisi valheellisia “kadonnut henkilö”-tapauksia ja aggressiivisesti Ufoja/valoja taivaalla. Tämä kestäisi noin kaksi viikkoa (heinäkuun lopusta elokuun alkuun) ja tätä koko soppaa hämmennettäisiin tarkoituksella niin että saadaan luotua “Mitäs nyt on tekeillä”-tilanne ihmisten mieleen. Ajoitus on myös valittu sattumaan samanaikaisesti useimpien lomapäivien kanssa (koska ihmiset ovat tällöin todennäköisempiä puhumaan pelottavista asioista kun ovat suurissa ryhmissä ystävien/perheen kanssa).
2.vaihe
2.vaihe tulee käsittämään outoja elektromagneettisia häiriöitä. Nämä eivät tule olemaan pimennyksiä/katkoksia. Minun annettiin uskoa, että sellaisia kuin jumiutumisia/lähetyshäiriöitä esiintyisi. Voit odottaa kaikkea pilalle menneistä TV-ohjelmista eriskummallisiin kadonneisiin viesteihin.
3.vaihe
3.vaihe tulee käsittämään jonkun suuren joukon katoamisen. Tämän jälkeen “todellinen” sota tulee alkamaan seurauksena provosoidusta ilmataisteluista Ufojen ja taisteluhävittäjien välillä.
GhostRaven kertoo vielä, että armeija näkee avaruusolennot todennäköisesti uhkana sen vuoksi että he pitävät uhkana kaikkea mikä voi loukata meidän maaperäämme.
- chris80
Toi on liian hyvä ollakseen huijaus.
Paras ufovideo minkä olen nähny tähän mennessä.
Vakuutti ainakin mut. - härveleitä
Dominikaanisessa tasavallassa
http://www.youtube.com/watch?v=mos9-LReoWQ - on tekeillä
http://news.bbc.co.uk/1/hi/scotland/glasgow_and_west/6939090.stm
Matkustajat tautikaranteenissa.
Mutta useissa koneissa samaan aikaan?
"One reader who contacted the BBC Scotland news website said she had witnessed similar scenes on a separate plane"- fdfdfdfd
"http://news.bbc.co.uk/1/hi/scotland/glasgow_and_west/69 39090.stm
Matkustajat tautikaranteenissa.
Mutta useissa koneissa samaan aikaan?
"One reader who contacted the BBC Scotland news website said she had witnessed similar scenes on a separate plane"
Ihmeellinen sattuma. Kaksi koneellista haitilta/domik.tv sairastunut.
Katsoin sattuma you-tuubesta eilen Brasiliassa joskus vuosikymmen sitten sattuneesta ufojen hyökkäyksestä, jossa alukset/valot polttivat kyläläisiin outoja merkkejä ja moni kuolikin näihin kontakteihin.
Muuten, sotilas joka määrättiin tutkimaan tapausta porukoineen ottikin satoja kuvia ja videota erilaisista ufotyypeistä. Yksi kontakti humanoidin kanssa taisi myös tapahtua.
Sotilas kertoi lopulta asiasta ufotutkijoille. Arkistoihinkin (kuvat) pääsi tutkijat tutustumaan.
Yllätys! Sotilas löytyi kotoaan hirttäytyneenä.
- ossaa
animoida!
- tekele.
Asia on loppuun käsitelty.
- Ihmetyttävät
Valojen voimallako nuo liikkuvat? Luulenpa, että oikea avaruusalus näyttää hiukan toisenlaiselta.
- riimiiii
Kyllä sulle se selviää aikanaan että millä voimalla ne liikkuu:)
tuo maksais aika paljon toteuttaa jos jollain nyt olis mielenkiintoa tuollaista huijausta järjestää.
Ei ole huijaus mun mielestä.
Selvästi siinä lentää joku uusi lentsikka eli mun mielestä tässä on kaks vaihtoehtoa.
A- Ufot tulee maanpinnalle , koska koko ajan saadaan uusia havaintoja ja vieläpä entistä tarkempia.Tuo on selkein pätkä minkä olen nähny.
B- USA testaa uusia koneitaan. - dsdsd
riimiiii kirjoitti:
Kyllä sulle se selviää aikanaan että millä voimalla ne liikkuu:)
tuo maksais aika paljon toteuttaa jos jollain nyt olis mielenkiintoa tuollaista huijausta järjestää.
Ei ole huijaus mun mielestä.
Selvästi siinä lentää joku uusi lentsikka eli mun mielestä tässä on kaks vaihtoehtoa.
A- Ufot tulee maanpinnalle , koska koko ajan saadaan uusia havaintoja ja vieläpä entistä tarkempia.Tuo on selkein pätkä minkä olen nähny.
B- USA testaa uusia koneitaan.Huomaatteko, kun alukset lähtevät nousuun niin maassa on nuo valopisteet jotka näkyvät sitten taivaalla.
Eli kyseessä jotkin laserit tms? Vai voisiko taivaalla oleva ufo valaista pisteen maahan? - Maccileipä
dsdsd kirjoitti:
Huomaatteko, kun alukset lähtevät nousuun niin maassa on nuo valopisteet jotka näkyvät sitten taivaalla.
Eli kyseessä jotkin laserit tms? Vai voisiko taivaalla oleva ufo valaista pisteen maahan?Moro!
Maassa on tosiaankin valopisteitä! Mutta laserin tuntiessa, pitää olla ilmassa heijastava pinta joka näyttää kameran linssiin sen laserin aiheuttaman valon, joka lähtee maasta!
Laservalo ei voi noin vain pysähtyä kesken matkan ilmassa ja päättä, että Hei!!! Tuolla on heppu!! Mennään hänen silmiin, että hän näkee meidät :D hahah! Laservalo, mikä tahansa valo tarvii AINA heijastuspinnan, josta valo jatkaa toiseen suuntaan, vaikkakin sitten jonkun silmään!
Kuten videosta näkyy, ovat pisteet itse valon lähteitä, ne tuottavat itse valon kaikkien silmiin, jotka ne vain näkevät! Ota huomioon liike!
Toki jos ollaan skeptisiä, niin ilmassa voi olla tosi nerokkaita lennokkia, joissa on peilipinta perseessä, joku discopallo! Kun maasta heijastetaan laseri, diskopallot loistaa! Mutta mitenkäs nämä "Discopallot" lentää sitten tuolla ilmassa itekseen, ei lennokkimaiseen tyyliin??? hmmm?
P.S. Mä olen kirjoitellut tänne nikillä "mies.."
- mies..
Vihdoinkin hyvää kamaa :))
Jos tuo olis feikki, niin ei ihan kotikonstein luulis pystyvän tuohon tasoon! Ehkä joku James Cameron vois pilailumielessä tehdä jossain studiossa tuommoisen pilavideon :D hahah!
Kun ottaa huomioon laadun, pitäis olla sairaan tehokkaat supertietokoneet renderöimässä 3D-matskua viikko tolkulla tämänkin pätkän tekemiseen!
Ainaskin itseni vakuuti kameran heiluminen, ihan käsivaralta kuvattu! Jos meinaat saada tietokoneella tuon näköiset ufot tuohon kädellä kuvattuun heiluvaan kuvaan nuo ufot koti-PC:llä olet aika mestari :) Hollywoodiin siitä ja sassiin!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855