Ei kaikki ymmärrä, olen muuttunut. Olen vahvempi, olen iloisempi. Mä juttelen, joskus loukkaankin. Olen elävä, avoin onnellinen.
Ei mikään oo sattumaa, turhasta johtuvaa. On joskus vaikeeta, ja se kasvattaa. On menneet menneitä, ja ne voi unohtaa, mut kuitenkin, niistä jälki jää.
Se silloin satutti, todella haavoitti. Oli vaikeeta, kantaa kaikkea. Kantaa syyllisyyttä, itseinhoa. Ja miettiä, mitä on elämä.
Olin alistuva, kaikkia miellyttävä. En loukannut, en puhunut. Tahdoin vain ansaita, sillä rakkautta, hieman hyväksyntää, jotta selviää.
En silloin tajunnut, ei mussa syy. Kun pelkäsin, ja kun vihasin. Sain tehdä näin, sillä koin vääryyttä. Olin lapsi vain, en sitä ymmärtänyt.
Kun tunsin sen, musta välitetään, jatkoin elämää, annoin alistaa. Luulin ansaitsen, kaiken sen. Olen huonompi, kuin kaikki muut.
Kun vihdoin avauduin, ja kaikki vuodatin. Toinen kuunteli, toinen ymmärsi. Sain kokea, on tää ollut vääryyttä, ei rakkaus oo tällaista.
Nyt pystyn elämään, ja pystyn luottamaan. Pystyn puhumaan, ja mua ymmärretään. Pystyn olemaan kuin kaikki muut, olen onnellinen, niin onnellinen.
En voi ymmärtää, oon kuin kaikki muut. En huonompi, en rumempi. En hiljaisempi, en tyhmempi.Pystyn elämään, aidosti.
Ei muut voineet käsittää, miksi halusin. Niin paljon muuttua, olla erilainen. Kuinka selittää, kun tuntee häpeää, ja tahtoo suojella, myös itseä.
Jos oisin tajunnut, tää kaikki ratkeaa. On elämää, toisenlaista. Jossa rakkaus ja kaikki muu, on tervettä, onnellista.
Nyt elän haaveissa, että joskus viel. Koen kaikkea, mistä nyt unelmoin. Sen rakkauden, ilman vaateita. Ilman tuskaa sit, kun toinen satuttaa.
On tällä tarkoitus, mutta mikä niin? En sitä silloin ymmärtänyt. Olin pieni niin, elämä koulutti. On tää vain elämää, nyt sen hyväksyn.
En silloin kannellut, tunsin häpeää. Ja suojella, tahdoin myös vanhempia. Kaikki rakastaa, lapsiaan. En tätä tahtonut, paljastaa.
Tahtoisin kertoa, kuin paljon rakastan. Myös siksi vaikenin, mä pelkäsin. Et menetän, teidän rakkauden. Et mulle nauretaan, tai mua hävetään.
Nyt ymmärrän, ei mussa syy. On totta tää, olin uhri vain. Koska lapsi vain, en silloin ymmärtänyt, vaik tiesin kai, tää ei oo tervettä.
Multa varmaan kysytään, miks nyt kaikki tää. Kun vaikenin niin kauankin. En tahdo syytellä, ketään osotella, mutta tää helpottaa, auttaa jatkamaan.
Nyt pystyn elämään, nyt pystyn luottamaan. Nyt pystyn avautumaan, nyt pystyn elämään. Olen onnellinen, niin onnellinen. Siksi kestän sen, vaik viel vähän satuttaa!
Tässä oli erään nuoren ajatuksia ajalta, jolloin maailma tuntui olevan vain tuskaa ja julmia tekoja pullollaan. En tiedä, pystyttekö lukemaan rivien välistä, mistä tässä runossa oli kysymys, mutta, jos se jäi vaivaamaan, lukekaa tahratun juttuja (myöhemmin muutin tahrattu nimimerkkini iloinen8) ) "suhteet" osaston "sinkut" palstalta... Kiitos kaikille, jotka jaksoitte uhrata aikaanne tarinalleni. Jos vielä joku haluaa antaa jonkinlaista kommenttia, olen iloinen! Hyvää jatkoa kaikille!! Ollaan onnellisia, jookos?!;) Nyt on kevät, pitkä, kuuma kesä edessä, miksi valittaisimme?!
Ei mikään oo sattumaa, turhasta johtuvaa. On joskus vaikeeta, ja se kasvattaa. On menneet menneitä, ja ne voi unohtaa, mut kuitenkin, niistä jälki jää.
Se silloin satutti, todella haavoitti. Oli vaikeeta, kantaa kaikkea. Kantaa syyllisyyttä, itseinhoa. Ja miettiä, mitä on elämä.
Olin alistuva, kaikkia miellyttävä. En loukannut, en puhunut. Tahdoin vain ansaita, sillä rakkautta, hieman hyväksyntää, jotta selviää.
En silloin tajunnut, ei mussa syy. Kun pelkäsin, ja kun vihasin. Sain tehdä näin, sillä koin vääryyttä. Olin lapsi vain, en sitä ymmärtänyt.
Kun tunsin sen, musta välitetään, jatkoin elämää, annoin alistaa. Luulin ansaitsen, kaiken sen. Olen huonompi, kuin kaikki muut.
Kun vihdoin avauduin, ja kaikki vuodatin. Toinen kuunteli, toinen ymmärsi. Sain kokea, on tää ollut vääryyttä, ei rakkaus oo tällaista.
Nyt pystyn elämään, ja pystyn luottamaan. Pystyn puhumaan, ja mua ymmärretään. Pystyn olemaan kuin kaikki muut, olen onnellinen, niin onnellinen.
En voi ymmärtää, oon kuin kaikki muut. En huonompi, en rumempi. En hiljaisempi, en tyhmempi.Pystyn elämään, aidosti.
Ei muut voineet käsittää, miksi halusin. Niin paljon muuttua, olla erilainen. Kuinka selittää, kun tuntee häpeää, ja tahtoo suojella, myös itseä.
Jos oisin tajunnut, tää kaikki ratkeaa. On elämää, toisenlaista. Jossa rakkaus ja kaikki muu, on tervettä, onnellista.
Nyt elän haaveissa, että joskus viel. Koen kaikkea, mistä nyt unelmoin. Sen rakkauden, ilman vaateita. Ilman tuskaa sit, kun toinen satuttaa.
On tällä tarkoitus, mutta mikä niin? En sitä silloin ymmärtänyt. Olin pieni niin, elämä koulutti. On tää vain elämää, nyt sen hyväksyn.
En silloin kannellut, tunsin häpeää. Ja suojella, tahdoin myös vanhempia. Kaikki rakastaa, lapsiaan. En tätä tahtonut, paljastaa.
Tahtoisin kertoa, kuin paljon rakastan. Myös siksi vaikenin, mä pelkäsin. Et menetän, teidän rakkauden. Et mulle nauretaan, tai mua hävetään.
Nyt ymmärrän, ei mussa syy. On totta tää, olin uhri vain. Koska lapsi vain, en silloin ymmärtänyt, vaik tiesin kai, tää ei oo tervettä.
Multa varmaan kysytään, miks nyt kaikki tää. Kun vaikenin niin kauankin. En tahdo syytellä, ketään osotella, mutta tää helpottaa, auttaa jatkamaan.
Nyt pystyn elämään, nyt pystyn luottamaan. Nyt pystyn avautumaan, nyt pystyn elämään. Olen onnellinen, niin onnellinen. Siksi kestän sen, vaik viel vähän satuttaa!
Tässä oli erään nuoren ajatuksia ajalta, jolloin maailma tuntui olevan vain tuskaa ja julmia tekoja pullollaan. En tiedä, pystyttekö lukemaan rivien välistä, mistä tässä runossa oli kysymys, mutta, jos se jäi vaivaamaan, lukekaa tahratun juttuja (myöhemmin muutin tahrattu nimimerkkini iloinen8) ) "suhteet" osaston "sinkut" palstalta... Kiitos kaikille, jotka jaksoitte uhrata aikaanne tarinalleni. Jos vielä joku haluaa antaa jonkinlaista kommenttia, olen iloinen! Hyvää jatkoa kaikille!! Ollaan onnellisia, jookos?!;) Nyt on kevät, pitkä, kuuma kesä edessä, miksi valittaisimme?!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oli mun mielestä todella kiva runo. Tosin luin sen klo 00:50 ni saatto mennä jotain vähän ohi.. Mut ei se mitään. Hieno oli. Lisää vaan.
musta tuntuu kuin olisin kokenut saman kuin sä.
Nykyään mäkin oon jo se iloisempi en ihan kokonaan iloinen mutta melkein:)
Mäkin odotan kesää, pitkää kuumaa kesää:)
alko kiinnostaan... mistäpäin suomee oot? minkä ikänen? voitasko kirjotella enemmänki? kohtalotovereitten kanssa voi saada todella rakentavia keskusteluja aikaseks...