Onko kokemuksia Tallinnan bussissa saaduista ns. liputta matkustamissakoista? Tässäpä meidän tapauksemme lyhykäisesti:
Me3 kiireistä kiiruhdettiin juosten bussiin, liput oli ostettu, mutta unohtuivat leimata, kun höpötettiin, jouduttiin myös vaihtamaan kassiemme kanssa istuinpaikkoja ja satamaan oli kiire.
No tietty sattuipa niin, että bussi pysäytetiiin ja joukko tarkastajia astui sisään bussiiin ja sillä silmäyksellä muistin, että liputhan ovat leimaamatta, eivätkä antaneet enää leimata. Sitten poistivat meidät bussista ja alkoi törkeä syyttely, aivan kuin olisimme olleet suuren luokan rikollisia eli siis ostettuja lippuja ei hyväksytty. Varsinkin pääbossi-ämmä oli kuin neukkuaikainen miliisi!!! Taisi ollakin entinen sellainen. Kaiken lisäksi kukaan ei puhunut suomea, kuin vähän ja saamissamme päätös-maksukuitissa ei ole suomeksi mitään eikä edes IBAn koodia, joten maksele siinä sitten vielä kalliisti lisämaksulla ko. sakot!!!
Oli todella outoa käytöstä ko. tarkastajilta.
Päätettiinkin ettei enää rahojamme Tallinnaan viedä! Kertokaapa te tapauksianne, kiitos!
Kokemuksia T:n sakoista?
8
1119
Vastaukset
- Onko yllätys?
Koitappa kotimaassa matkustaa leimaamattomalla lipulla ja katso miten tarkastajat asiaan suhtautuvat.
- miten noin
vähällä pääsitte? Vaikea uskoa tuota seuraavan kokemukseni perusteella. Itsellä oli myös lippu ostettu, mutta myös unohdin leimata sen kun olin hörpännyt kolme saku olutta juuri (80eek kpl) ja edelläni trolliin nousi kaksi hemaisevaa minihameista typykkää, joita unohduin tuijottamaan. Trolli kiihdytti parhaillaan valoista, kun ainakin puoli autollista alkoi kiireisesti leimata lippuja, lähelläni eräs vetäisi kassakuittiin reiät ja otti 4-5 lippuvihkoa esille ja vertasi reikiä ilmeisesti käytettyihin lippuihin. No, sitten käsitin, että lipuntarkastus iskee. Leimaamaton lippu ei tullut mieleenkään. Ja ne tarkastajahormoonibodarit oli törkeempiä käytökseltään, kuin yksikään meidän lähiön baarien ulosheittäjistä.
Tarkastuksen jälkeen huomasin istuvani koppiautossa jonkun kaverin, millä oli pari pullokassia, kanssa. Perillä minut heitettiin ihan rehelliseen putkaan. Illalla sain makaronilautasen ja vesilasin syödäkseni.
Aamulla alkoi kuulustelu, jossa selvisi, että pitäisi antaa 600eek käteisenä. Eipä löytynyt kuin 327eek, koska olin myös satamaan ja kotiinpäin tulossa. Se kuulustelija, (varmaan joku miliisiluutanatti) antoi yhden puhelun soittaa. Soitin sitten serkulle suomeen, että pitäisi tuoda noin kolmesataa eek tallinnaan minulle tiettyyn paikkaan.
Ja kun sukulaisista on kyse, jouduin aloittamaan puhelun sanoilla: Voitteko ottaa puhelinpekkaset ja lähteä pärnuun muutamaksi päiväksi lastenne kanssa, hoidan kulut. No, serkku tuli sitten nopealla jo viiden tunnin kuluttua, antoi 300eek ja vielä 100€ kuluihin kotiin.
Maksoin luutnantille sakon, joka alkoi kirjoittamaan kuittia kirjoituskoneella. Pari kertaa loppui värinauha siitä ja ryökäle vaihtoi niitä vähemmän kuluneisiin, tuli kolmevärinen kuitti.
Ulos päästyäni ajattelin, että pitää vaihtaa rahaa taksia varten, trollilla en ainakaan mene. Hetken kävelin, kunnes sattui eteen MONEX-vaihtopiste, josta kurssiin 12.00, vaihtopalkkio 50eek, sain vaihtaa.
Taksi, joka seisoi vanhankaupungin kulmalla oli edullisen näköinen, mutta otti 300eek satamaan.
Seuraava lähtö oli tallinkin laiva, jossa join enää yhden sakun 50eek, tosin annoin 100eek, josta baarimikko ei antanut takaisin, vaan väitti, että olin antanut sen 50eek.
Tuossa episodissa kukaan ei ymmärtänyt suomea, vaikka puhuin selkeästi, jotain venäjää ja viroa vaan mongerrettiin. Tärkeät summat ja soittokerrat piireltiin kynällä johonkin postimeehen kulmaan.
Huvittavinta tässä oli, että vaikka olen kierrellyt maailmalla, mm. amerikan mormonialueet, namibian busmannikylät, ulan batorin yökerhot, missä ei saanut olla yli kolmea vuorokautta yhtämittaa, tälläistä palvelua en ole missään saanut.
Muuten, viiden hengen luksusloma näyttäisi serkun kuitin mukaan maksavan pärnussa siinä 400€...- Niin ja noin
Hassun hauska tarina...anna mielikuvituksen lentää vaan!Lisää tätä.
- Kantolepteeni
...että Virossa viranomaiset eivät puhu suomea, eikä "päätös-maksukuittiakaan" ollut kirjoitettu tuolla maailmankielellä...
:) - inspektor
HYVÄ MUISTAA VIROSSA:
LIPUT ON LEIMATTAVA KUTEN SUOMESSAKIN !!!
VIROSSA EI TARVITSE TARKASTAJIEN PUHUA SUOMEA
TURHA SELITELLÄ PUMMILLA MATKUSTAMISTA, SUOMESSA TÄSTÄ TULEE VIELKÄ SUUREMPI SAKKO
OPETELKAA LEIMAAMAAN LIPPUNNE- Kiireiset
Kukahan se TÖRRRPPÖ onkaan???
Tottakait ihannoit tuota Viron meininkiä!
- Lase mind maha
Valitettavasti TEIDÄT yhdistettiin ihmisiin
jotka ajavat ilmaiseksi lähes
ammatikseen ? - Meeri (virolainen)
"Kaiken lisäksi kukaan ei puhunut suomea"
Miksi te (jotkut) suomalaiset olette niin varmaita, että kaikki Virossa puhuvat suomea?? Ja että meidän täytyy puhua suomea. Ja kun sitten löytyy ihminen joka ei puhu suomea, on maailman loppu!! I'll continue in English... I studied Finnish 20 years ago and it's easy for me to understand but not so easy to speak. people mostly learn it from TV but there are some people who don't watch Finnish TV. When I go to Finland I always try to speak Finnish as much as I can , I never expect Finnish people to know our language. But some Finnish people take it for granted - all Estonians speak Finnish.
This is strange, really.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176