ulkomuoto

Ihminen ei pysty luomaan/ keksimään mitään sellaista jota ei ole jo nähnyt.. Kyse on aivojen kapasiteetistä käsitellä asioita.

Eli taiteessa taiteilijat ovat nähneet jotakin ja ottanneett siitä jonkin osan ja luoneet sen perusteella jotakin uutta juuri yhdistelemällä sen aiemmin näkemäänsä johonkin muuhun asiaan.

Näin syntyy uutta taidetta ja se on originaalia juuri sillä hetkellä.

Mahdollisien avaruudesta tulevien olentojen suhteen emme voi sanoa yhtään mitään ja siihen tarvitaan avaraa mieltä ja täydellistä ennakkoluuttomuutta. Eli asia niinkuin se tulee, oli se sitten mitä vaan.

Voi olla että vieraat ovatkin ihan todella kummallisia tai sitten kivoja kuin mustekalat;)
8564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletko nyt ihan varma? Voin olla erimieltä ja valmis jopa tinkaamaan asiasta. Mutta eihän me nus.pilkkua.

Tiedätkö mitä tarkoittaa trippi?

Äänestä
  • Kaikki on syy-yhteydessä toisiinsa. Todellisuus multiploituu ja saa sävyjä, mutta mitään uutta radikaalia ei pysty kehittämään, ei edes jutuissa.

    Kyse on evoluutiosta ja se ottaa aikaa. Evoluutio, ihmisen kehittyminen lopullisesti poispäin primistä apinasta vasta mahdollistaa todellisen henkisen kasvun.

    Siihen liitty myös uskonnoista luopuminen ja aito empatia kanssa olentoa kohtaan. Kunnioitus kaikkea elävää kohtaan.

    Äänestä

  • poopo kirjoitti:

    Kaikki on syy-yhteydessä toisiinsa. Todellisuus multiploituu ja saa sävyjä, mutta mitään uutta radikaalia ei pysty kehittämään, ei edes jutuissa.

    Mitä mun pitäis tehdä kun tuo "kunniotus" tuntuu puuttuvan?

    Uskonnoista ole jo luopunut. Evoluutiota en kyseenalaista. Tunnen olevani henkiseti kypsä vaikka mihin.

    Ehkä meillä on opittavaa psykopaatti harmailta :D

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    se auttaa..;)

    Äänestä

  • Jos ihminen tekee esimerkiksi 100 tietokoneohjelmaa jotka antavat satunnaislukuja siten että mikään luku ei toistu 2 kertaa sekunnin sisällä. Tämä ohjelmien summa on näytetty monitorilla kaleidoskooppisessa/psykedeelisenä värien ja kuvioiden orgiana niin silloin ihminen näkee jotain sellaista mitä hän ei ole edes pystynyt kuvittelemaan.

    Todella rajoittunutta maailmankatsomusta edustaa sellainen näkemys että ihminen ei voisi itse tuottaa sellaista mikä ei ole valmiina ihmisen havainnoinnista.

    Kun ihminen syntyy hän on TABULA RASA eli tyhjä taulu johon johon kirjoitetaan kaikki hänen kokemansa ja näkemänsä. Näiden "kirjoitusten" perusteella ihminen muovaa maailmankatsomuksensa. Kun tabula rasaa eli tyhjää taulua tulee sotkemaan joku ulkopuolinen vaikuttaja joka on tässä tapaukessa tietenkin humanoidin lentolaite. Juoksee ihminen karkuun kuten epäkesy orava nähdessään ihmisen. Tästä dramaattisesta tietoisuuden laajentumisesta toipumiseen ihminen alkaa etsiä kysymyksiä. Kovin usein vain käy niin että hän löytää ne huuhaasta.

    Olen edelleenkin sitä mieltä että ihminen pystyy kehittämään itselleen ajatuksia "tyhjästä".

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    Jos ihminen tekee esimerkiksi 100 tietokoneohjelmaa jotka antavat satunnaislukuja siten että mikään luku ei toistu 2 kertaa sekunnin sisällä. Tämä ohjelmien summa on näytetty monitorilla kaleidoskooppisessa/psykedeelisenä värien ja kuvioiden orgiana niin silloin ihminen näkee jotain sellaista mitä hän ei ole edes pystynyt kuvittelemaan.

    Todella rajoittunutta maailmankatsomusta edustaa sellainen näkemys että ihminen ei voisi itse tuottaa sellaista mikä ei ole valmiina ihmisen havainnoinnista.

    Kun ihminen syntyy hän on TABULA RASA eli tyhjä taulu johon johon kirjoitetaan kaikki hänen kokemansa ja näkemänsä. Näiden "kirjoitusten" perusteella ihminen muovaa maailmankatsomuksensa. Kun tabula rasaa eli tyhjää taulua tulee sotkemaan joku ulkopuolinen vaikuttaja joka on tässä tapaukessa tietenkin humanoidin lentolaite. Juoksee ihminen karkuun kuten epäkesy orava nähdessään ihmisen. Tästä dramaattisesta tietoisuuden laajentumisesta toipumiseen ihminen alkaa etsiä kysymyksiä. Kovin usein vain käy niin että hän löytää ne huuhaasta.

    Olen edelleenkin sitä mieltä että ihminen pystyy kehittämään itselleen ajatuksia "tyhjästä".

    Varmasti, mutta kaikki tuo olikin jo keksitty.. Evoluutio saattaa ponnistaa sellaisen keksinnön kuin painovoiman kumoamisen, keksinnön jolla ihmiskunta muuttuu lopullisesti.

    Tarvitaan aikaa. Maailman suurimmat "aivotkaan" eivät ole keksineet todellista ratkaisua ihmiskunnan järjettömään saastuttamiseen, rotusortoon, henkisiin ongelmiin jotka johtuvat aiheettomasta epäonnesta.

    Olemme vieläkin maailmassa, joka pyörii fossiilisillalla polttoaineilla.

    Ufo teknolgiasta on hajua, mutta vasta pieni raapaisu..

    Äänestä

  • poopo kirjoitti:

    Kaikki on syy-yhteydessä toisiinsa. Todellisuus multiploituu ja saa sävyjä, mutta mitään uutta radikaalia ei pysty kehittämään, ei edes jutuissa.

    Kyse on evoluutiosta ja se ottaa aikaa. Evoluutio, ihmisen kehittyminen lopullisesti poispäin primistä apinasta vasta mahdollistaa todellisen henkisen kasvun.

    Siihen liitty myös uskonnoista luopuminen ja aito empatia kanssa olentoa kohtaan. Kunnioitus kaikkea elävää kohtaan.

    Ufouskonnosta.

    Äänestä

  • Trippi on suomenkielen lainasana englanninkielen sanasta trip, joka 1)verbinä tarkoittaa: sipsuttaa, kulkea kevein askelin, kompastua, astua harhaan, erehtyä, hairahtua, tehdä kamppi jollekulle
    2) substantiivina tarkoittaa: matka, retki, huviretki, kompastus, erehdys, sipsutus
    3) prepositioyhdistelmä trip up tarkoittaa kaataa kumoon, yllättää virheestä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

millainen? kirjoitti:

Ihminen ei pysty luomaan/ keksimään mitään sellaista jota ei ole jo nähnyt.. Kyse on aivojen kapasiteetistä käsitellä asioita.

Eli taiteessa taiteilijat ovat nähneet jotakin ja ottanneett siitä jonkin osan ja luoneet sen perusteella jotakin uutta juuri yhdistelemällä sen aiemmin näkemäänsä johonkin muuhun asiaan.

Näin syntyy uutta taidetta ja se on originaalia juuri sillä hetkellä.

Mahdollisien avaruudesta tulevien olentojen suhteen emme voi sanoa yhtään mitään ja siihen tarvitaan avaraa mieltä ja täydellistä ennakkoluuttomuutta. Eli asia niinkuin se tulee, oli se sitten mitä vaan.

Voi olla että vieraat ovatkin ihan todella kummallisia tai sitten kivoja kuin mustekalat;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu