Ummetusta

Eilen illalla huomasin marsuni olevan huonovointinen. Se ei ollut ollenkaan valpas kuten tavallisesti vaan tärisi hiukan, etsi makuuasentoa, vaihtoi asentoa koko ajan. Kun pidin sitä sylissäni pitemmän aikaa, siltä ei tullut ainoatakaan papanaa, ei pissaa. Oletin, että mahassa jotain vialla.

Tänään lähdin kesken työpäivän viemään marsua lääkärille, koska sain nopeasti ajan yhdelle klinikalle. Marsu oli mielestäni automatkan jälkeen vielä huonommassa kunnossa.

Lääkäri käänteli marsua pöydällä. Sanoi, että sillä on ok limakalvot, rakossa nestettä. Olin illalla ja aamulla antanut hiukan C-vit. Hänen mielestään tilanne ei ollut vielä sellainen, että olisi pitänyt luovuttaa. Röntgenissä selvisi, että marsun maha on aivan täynnä, joten kyse on luultavasti ummetuksesta. Kipupiikki, antibioottipiikki, ummetuspiikki ja nestettä kehoon. Marsuni ilmaisi kuuluvasti närkästyksensä piikeistä ja rimpuilikin vähän, mikä lääkärin mukaan oli hyvä merkki. Kotihoito-ohjeena on kauravellin syöttäminen, lisäksi illalla annan lääkärin määräämää Primperan-liuosta.

Vaihdoin marsulle puhtaat purut ja nyt on ainakin jo muutama pipana tullut ulos. Se on kyllä vielä edelleen huonokuntoisen oloinen. Annoin juuri pikku tipan kauravelliä suuhun. Kurkkua se oli hiukan nakertanut.

Minua pelottaa, joka kerta, kun menen sitä katsomaan. Mietin, onko se jo kuollut.

Onko kenenkään marsu kärsinyt ummetuksesta tai ripulista tai jostain muusta ja selviytynyt siitä?
107002
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Yksi marsuni 5vkn ikäinen menehtyi parin päivän päästä ostoksesta eläinkaupasta. Se menehtyi nuhaan, oli jo saatuani sairastunut. Nyt kaksi marsua, jotka ovat voineet erittäin hyvin, ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia. Vain jonkin verran kärhentelyä. Ei enää piitkään aikaan.

Tsemppiä sulle, tiedän miltä tuntuu kun oma rakas lemmikki kärsii ja voi huonosti. Mistä päin oot?

Äänestä

Ummetus on tavallinen ongelma marsulle joka ei syö riittävästi jonkin ongelman vuoksi, tai syö liikaa tuoretta jolloin suoliston tarvitsemat kuidut jäävät liian vähälle.

Primperan on hyvä lääke ummetukseen, ja se motivoi suolen lihaksia toimimaan. Toinen hyvä apteekkirohto on Disflatyl, joka pilkkoo vatsassa olevia kaasukuplia ja helpottaa niiden kulkua ruoansulatuskanavan lävitse.

Pelkkä kauravelli on huono tukiruoka, koska se ei sisällä riittävästi kuitua. Velliin pitäisi sekoittaa noin puolet tilavuudesta veteen imeytettyä heinäpellettiä, jossa kuituja on huomattavasti enemmän.

Vinkkejä seuraavissa linkeissä:

http://personal.inet.fi/cool/djfunk/marsula/body/artikkelit_pakkoruokinta.html
http://personal.inet.fi/cool/djfunk/marsula/body/artikkelit_laakekaappi.html#disflatyl
http://personal.inet.fi/cool/djfunk/marsula/body/artikkelit_kuitu.html

Äänestä
  • Hei!

    Kiitos viesteistä. Laitoinkin hiukan pellettejä kauravelliin, koska olin lukenut seoksesta netissä. Marsu kyllä näyttää syövän vähän heinää ja porkkanaakin, joten ehkä se ei ihan kuoleman partaalla ole. Ei ole kuitenkaan aamusta juurikaan parantunut, jos nyt ei huonompaankaan suuntaan ole mennyt. Kuinkahan kauan tätä kestää ennen kuin parannusta näkyy? Meillä on huomenna uusi aika eläinlääkärillä. Ilmeisesti marsu saa lisää piikkejä.

    Olen Tampereen läheltä.

    Äänestä

  • mariel06 kirjoitti:

    Hei!

    Riippuu aivan mistä kenkä nyt puristaa ja miksi marsu on alun perin huonoon kuntoon mennyt. Syitähän on lukuisia (kipu, tulehdus, tapaturma, virheellinen ruokinta, pilaantunut ruoka, C-vitamiinin puutos jne.) Periaatteessa muutos parempaan voi tapahtua yhtä nopeasti kuin huonoksi menokin eli vajaassa vuorokaudessa. Toivottavasti vaivan alkuperä löytyy uudella käynnillä ja tsemppiä vain sinne. Odotellessa systemaattinen tukiruokinta antaa aikaa toipua ja löytää vaivan aiheuttaja, joten siihen kannattaa ehdottomasti panostaa.

    Äänestä

  • murmelin kirjoitti:

    Lieneekö syynä ummetukseen se, että marsuni ei juo lainkaan vettä. Se ei koske pulloon (joka on jatkuvasti tarjolla) eikä lautasveteen. Se on kuitenkin hyvin pärjännyt kolme vuotta "ilman vettä" ja pissaakin on riittänyt. Sen ainoa päivittäinen nestemäinen anti on ollut C-tipat, joita laitan suoraan suuhun. Mietin vain, että olisiko minun pitänyt pakkojuottaa sitä nyt näillä kuumilla ilmoilla. Nyt olen laittanut suuhun keitettyä vettä silloin tällöin muutaman tipan.

    Kun otan sen pöydälle antaakseni velliä/lääkettä, se on siinä tilanteessa vilkas mutta kun laitan sen takaisin häkkiin, se lysähtää nopeasti purujen sekaan. Paitsi nyt viimeisellä kerralla, silloin se ryntäsi kurkun kimppuun. Heinää se on syönyt jonkin verran, eilen söi palan porkkanaa. Joten ihan syömätön ja lamaantunut se ei ole, ainakaan vielä.

    Parin tunnin kuluttua meillä on taas aika lääkäriin.

    Ehkä ei kannattaisi antaa kurkkua, jos marsusi ei juo... Marsu voi kuivua vielä enemmän.

    Nestemäiset C-vitamiinivalmisteet menevät nopeasti vanhaksi ja C-vitamiini härskiintyy. Jauhemaiset tuotteet ovat paljon parempia ja säilyvät huomattavasti pidempään. Oletko varma ettei marsusi kärsi C-vitamiinin puutteesta, sillä se jo yksistään selittäisi huonon voinnin ja ruokahalun?

    Juomisesta tuskin tarvitsee olla huolissaan, ellei marsu ripuloi. Nestettä tulee riittävästi jo tukivellissä kun sitä syöttää esim. 50ml päivässä. Kuivuneen marsun tunnistaa ikään kuin sisälle päähän kuivuneista silmistä ja nahkapoimua nostamalla (nestehukkaisen marsun nahka laskeutuu alas hitaasti).

    Kävimme lauantaina vielä lääkärissä. Lääkärin mielestä marsu voi jo huomattavasti paremmin ja sen takia sille laitettiin vain nestettä kehoon. Ei enää muita lääkkeitä. Ummetuslääke oli saanut sen taas pipanoimaan eli suolikin toimi normaalisti. Eli kyse oli ummetuksesta. C-vitamiinin puutteesta ei siis ole kyse. Etenkin kun marsu on voinut hyvin kolme vuotta tuolla C-vitamiinilla jota sille annan. Muutenkin ulkoisesti se on mallikkaan näköinen.

    Nyt siis tuoli toimii taas vilkkaasti ja marsu on myös vilkas ja valpas. Ihanaa!

    Mikäli marsu osoittaa tulevaisuudessa vastaavia oireita, kiinnitä huomiota tuoreiden määrään ja lisää heinää ja kuivaruokaa. Marsu tarvitsee sitä kuitupitoisemmat eväät, mitä vanhemmaksi se tulee.

    Äänestä

huomasin pari päivää sitten, että marsuni pitää kiljasun kuuluisia ääniä, ja samalla se köyristää selkänsä. huomasin myös, että marsuni on alakuloinen, eikä juo eikä syö. niin ei se myöskään pissanut tai kakannut. tänään huomasin kun marsuni pyllyyn oli kiinnitty kakkaa. annoin sille ruiskulla hieman vettä, jos se vaikka olisi kovalla. ajattelin että se saattaisi olla ummetusta... menen huomenna lääkäriin sen kanssa, jos saan ajan varattua. onko ummetus vakavaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mariel06 kirjoitti:

Eilen illalla huomasin marsuni olevan huonovointinen. Se ei ollut ollenkaan valpas kuten tavallisesti vaan tärisi hiukan, etsi makuuasentoa, vaihtoi asentoa koko ajan. Kun pidin sitä sylissäni pitemmän aikaa, siltä ei tullut ainoatakaan papanaa, ei pissaa. Oletin, että mahassa jotain vialla.

Tänään lähdin kesken työpäivän viemään marsua lääkärille, koska sain nopeasti ajan yhdelle klinikalle. Marsu oli mielestäni automatkan jälkeen vielä huonommassa kunnossa.

Lääkäri käänteli marsua pöydällä. Sanoi, että sillä on ok limakalvot, rakossa nestettä. Olin illalla ja aamulla antanut hiukan C-vit. Hänen mielestään tilanne ei ollut vielä sellainen, että olisi pitänyt luovuttaa. Röntgenissä selvisi, että marsun maha on aivan täynnä, joten kyse on luultavasti ummetuksesta. Kipupiikki, antibioottipiikki, ummetuspiikki ja nestettä kehoon. Marsuni ilmaisi kuuluvasti närkästyksensä piikeistä ja rimpuilikin vähän, mikä lääkärin mukaan oli hyvä merkki. Kotihoito-ohjeena on kauravellin syöttäminen, lisäksi illalla annan lääkärin määräämää Primperan-liuosta.

Vaihdoin marsulle puhtaat purut ja nyt on ainakin jo muutama pipana tullut ulos. Se on kyllä vielä edelleen huonokuntoisen oloinen. Annoin juuri pikku tipan kauravelliä suuhun. Kurkkua se oli hiukan nakertanut.

Minua pelottaa, joka kerta, kun menen sitä katsomaan. Mietin, onko se jo kuollut.

Onko kenenkään marsu kärsinyt ummetuksesta tai ripulista tai jostain muusta ja selviytynyt siitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu