Rakastuin edellisessä työpaikassani epätoivoisesti erääseen työtoveriin, jonka kanssa synkkasi tosi hyvin. Pitkään ehdin luulla hänenkin pitävän tytöistä, kunnes hän tajusi millä tavalla hänestä olin kiinnostunut ja kertoi olevansa hetero. Pysyimme ystävinä vielä jonkin aikaa kunnes tilanne alkoi olla liian tuskallinen minulle, ja epämiellyttävä hänellekin.
Juuri kun olen päässyt hänestä yli (ja vain siten että lakkasimme tapaamasta kokonaan) menin tekemään sen taas: olen rakastunut työtoveriin joka on todennäköisesti hetero. Ja vaikkei olisikaan, emme oikeastaan ole tekemisissä keskenämme JA hän on aivan upea nainen joka saisi kenet vaan ja tuskin kiinnostuisi kaltaisestani harmaavarpusesta.
Työni vaatii keskittymistä ja olin todella vähällä mokata tänään tosi pahasti parikin kertaa, kun jäin tuijottamaan tätä ihanaa tyttöä.... En voi itselleni mitään. Jouduin tänään huomauttamaan hänelle eräästä asiasta, ja polveni meinasivat pettää enkä meinannut saada henkeä. Hän vastasi minulle puolihuolimattomasti lyöden asian leikiksi, ja huomasin äänenikin kuulostavan aivan typerältä kun yritin olla kuulostamatta liian innokkaalta.
Luojan lykky tällä kertaa etten ole ehtinyt ystävystyä hänen kanssaan, sillä silloin olisi taas todella vaikea saada häntä ikinä pois mielestäni.
Mitä ihmettä minun pitäisi itselleni tehdä? Silmälaput silmille töissä vai lobotomia? Ja miksi hitossa minun gaydarini toimii vain miesten kohdalla? En tunnistaisi lesboa heterosta vaikka se lukisi otsassa kissankokoisin kirjaimin....
Käykö teille muille näin?
Juuri kun olen päässyt hänestä yli (ja vain siten että lakkasimme tapaamasta kokonaan) menin tekemään sen taas: olen rakastunut työtoveriin joka on todennäköisesti hetero. Ja vaikkei olisikaan, emme oikeastaan ole tekemisissä keskenämme JA hän on aivan upea nainen joka saisi kenet vaan ja tuskin kiinnostuisi kaltaisestani harmaavarpusesta.
Työni vaatii keskittymistä ja olin todella vähällä mokata tänään tosi pahasti parikin kertaa, kun jäin tuijottamaan tätä ihanaa tyttöä.... En voi itselleni mitään. Jouduin tänään huomauttamaan hänelle eräästä asiasta, ja polveni meinasivat pettää enkä meinannut saada henkeä. Hän vastasi minulle puolihuolimattomasti lyöden asian leikiksi, ja huomasin äänenikin kuulostavan aivan typerältä kun yritin olla kuulostamatta liian innokkaalta.
Luojan lykky tällä kertaa etten ole ehtinyt ystävystyä hänen kanssaan, sillä silloin olisi taas todella vaikea saada häntä ikinä pois mielestäni.
Mitä ihmettä minun pitäisi itselleni tehdä? Silmälaput silmille töissä vai lobotomia? Ja miksi hitossa minun gaydarini toimii vain miesten kohdalla? En tunnistaisi lesboa heterosta vaikka se lukisi otsassa kissankokoisin kirjaimin....
Käykö teille muille näin?
Vastaukset 60
Vanhimmat
..ihmeessä lesbonaisissa;)
...te muut löydätte muita lesboja? Siis muualta kuin homopaikoista. Minulla ei ole ollut yhtäkään tyttöystävää vielä eikä edes intiimejä kokemuksia naisten kanssa. Mistä ihmeestä lesbon tunnistaa arkielämässä, eli työpaikalla, kaupassa, hiekkarannalla...? Ravintolasta niitä kyllä löytää jos käy "alan" paikoissa, mutta ei siellä ehdi tutustua keneenkään niin hyvin että ehtisi tunteita herätä.
Töissä taas näkee samaa ihmistä usein, kuulee hänen puhuvan, näkee kuinka hän sivumennen siirtää hiuksia kädellään pois kasvoilta, kuinka hän nojaa tupakkanurkkauksen seinään ja nauraa samalla jonkun kertomalle tyhmälle vitsille, kuinka hänen vaatetuksensa vähenee ilmojen lämmetessä...
No niin...taas sitä mennään...
itsekin ihastun tämän tästä heteroihin,(olen juuri nytkin toipumassa yhdestä...=/) asun pikkukaupungissa jossa ei edes homo/lesbobaareja ole, lähin on yli sadan kilsan päässä.
eikä heteroilta voi millään suojautua, minkäs sille voi jos hurahtaa johonkin ihanaan naiseen, ei siinä ole paljon järjellä sanomista...
kirje-/mailiystävän hankkiminen? Sitäkin kautta voi nimittäin rakastua aivan jalat-alta -tyyliin. Kokemusta on.
Kyllä järkikin meinaa jotakin. Itse en voisi ihastua tyhmään naiseen - on minulla sen verran järkeä päässäni.
Ainakin yhdessä asiassa minulle on käynyt hyvä tuuri, en nimittäin ole koskaan rakastunut heteronaiseen.
Minä varmistan aina, että naiset joihin kiinnitän yleensäkin huomiota sellaisessa tietyssä merkityksessä ovat lesboja.
Täällä niitä paikkoja on tullutkin, joista löydämme toisemme. Bileet, homokuppilat, harrastuspiirit, ilmoitukset netissä ja erilaisissa lehdissä, erilaiset homotilaisuudet jne..
Kun me itse varmistumme, että nainen on meikäläisiä, niin säästymme monelta sydänsurulta.
Niitä sydänsuruja saa ihan lesbopiirien sisälläkin, ettei siihen enää heteroja tarvitse sekoittaa.
Näin itse ajattelen, mutta kukin tyylillään :D
..kaikessa rauhassa kannattaa varmistua, että nainen pelaa samassa joukkueessa..
Itse haluan olla 100 prosenttisen varma ja sitten vielä kysyä häneltä itseltään muutaman kerran vielä päälle, varmistuakseni.
Niin se on.
itse olin aivan ällikällä lyöty kun itse lesbona sain kuulla tunnustuksia työkaveriltani, joka on niin hetero kuin voi olla (siis miehiä ja miehiä ja juttuja miehistä. kauneutta vaikka muille jakaa jnen jne.)
JA SITTEN:: yks kaunis päivä tulee mun huoneeseen ja kertoo jo puoli vuotta ihannoinneensa minua.. MItä siinä sanomaan sitten..??
Se niistä "heteroista"
JA muuten: on ollut hieman kivaa sen jälkeen: ystävyytemme on tiivistynyt ja Seksikin on pitkästä aikaa ollut loistavaa..
olen täysin tunteiden vietävissä jos rakkaudesta ja ihastumisesta puhutaan...enkä tiedä onko se nyt niin huono asia, paitsi tietysti näissä hetero-jutuissa.;)
Minä taas pidän älykkäistä naisista. Ei voi mitään.
taas pukeutuisin viisaan viittaan, se on niin mukavaa. Älykkyys voi olla välttämätön vaan ei riitävä ehto ihastumiselle. En minäkään kanaan kapsahtaisi, vaikka olisi kuinka kaunis, hermot ei kestäisi. Muutaman vuoden yrittelin vain arvostamispohjalta "Aivojen" kanssa, mutta tämä tohtorimme ilmeisesti lumoutui koskettamisen ja suukkojen ontologisesta olemuksesta enemmän kuin abstraktioiden toteuttamisesta käytännön tasolla. Luin siihen aikaan tavallistakin enemmän ;))
On silläkin merkitystä, millainen toinen on luonteeltaan, pelkkä älykkyys ei riitä. Älykkyys ja ilkeys (tai suoranainen pahuus) on pelottava yhdistelmä. Älykäs ja samalla masentunut ihminen herättää enemmänkin sääliä kuin ihastusta. Älykäs ja huumorintajuinen ihminen taas voi olla liiankin hauska, pikemminkin naurettava kuin... Älykkyydestä ei ole paljon iloa liian ujolla ihmisellä, jolloin sitä ei helposti edes huomaa. Älykäs ja liian itsevarma ja itseriittoinen ihminen pelkästään ärsyttää. Älykäs ja röyhkeä ihminen inhottaa. Älykäs ja rohkea ihminen voisi kyllä olla aika kiinnostava. Entä älykäs ja viehättävä! Älykkyyskin kaunistaa, eikä tarvitse olla liian vaatimatonkaan.
Aika rasittavaa, jos toinen on niin tyhmä, että itselle tulee opettajan tai holhoojan rooli. Kiva kyllä oppia toisilta jotakin. Onkohan hyvä oppimiskyky älykkyyttä? Älyäänkin voi kehittää, mutta en tiedä, tapahtuuko se lukemalla.
Mitä tyhmyys on?
En tiedä, mitä tyhmyys tarkalleen on, mutta on se aika yleistä. Tekeeköhän tyhmyys ihmisestä eläimen, sillä sanotaanhan, että juuri älykkyys erottaa ihmisen eläimestä? Toisten tyhmyys huolestuttaa minua. Pitäisiköhän opetella olemaan välittämättä?
Nyt tuli entistä kovempi kiire älyn perään! Voisikohan joku kirjoitella tänne järkevämpiäkin juttuja!
vaikeita. Taitaa olla enemmän subjektiivinen kuin objektiivinen kokemus. Älykkyystesteillä ei parinvalinta onnistu. Sen sijaan parien soveltuvuustestit voisivat olla paikallaan, käytetäänhän testejä vähäisemmissäkin yhteyksissä, mm. työpaikan hauissa. Horoskoopit tuntuvat täyttävän tätä tarvetta :D
Arkijärki, erehdykset ja niistä oppiminen, sitähän tämä elämä on, jos nyt ylimalkaan aikoo elää. Vääriä valintojakaan ei pitäisi kammota etukäteen niin, että karkki jää ottamatta. Jos maistuu pahalta, niin vex siinä vaiheessa ja ei enää samanlaista.
Minä huomaan aika pian, onko toinen ihminen älykäs vai tyhmä, siis sillä tavoin, mitä minä itse pidän älykkäänä. Tyhmät ihmisetkin ovat älykkäitä. Ja älykkäät ihmiset voivat olla tyhmiä. Onkohan älykkyydellä ylärajaa?
..kysymys on mielestäni juuri tässä.
Mitä oikeastaan todellisuudessa on tyhmyys?
Kuka sitä mittaa ja millä?
..huomaat, että joku ihminen on tyhmä??
No sitäpä juuri. Itseäni ärsyttää suuresti, että joku voidaan noin vain luokitella tyhmäksi. Koska minä en ainakaan tiedä, että mitä se tarkoittaa. Sama koskee myös älykkyyttä. Jos ihminen on yleissivistynyt, kirjanoppinut ja hyväkäytöksinen, mielletään hänet älykkääksi. Vastaavasti taas ainoastaan peruskoulun käynyt mielletään useinmiten tyhmäksi. Tai yleensäkin ihminen, joka ei pärjää koulussa, mielletään tyhmäksi. Vaikka eihän sillä ole (yleensä) mitään tekemistä ihmisen älyn kanssa vaan useinmiten sen kanssa, että kaikkia ei yksinkertaisesti kaikki asiat kiinnosta.
Tämä asia on omassa elämässäni varsinainen rasite, koska minua pelätään kuvitellun älykkyyteni takia. Ja tämä kuviteltu älykkyys perustuu ainoastaan statukseeni eikä sillä tosiasiassa ole älyn kanssa mitään tekemistä. Aivokapasiteettini olisi varmasti aivan sama, vaikka olisinkin ryhtynyt peruskoulun jälkeen siivoojaksi (työ, jonka tekijöitä kunnioitan suuresti). Huonoin puoli tässä on se, että vaimokkeeni tuntee alemmuutta ja saan usein kuulla suustansa, että hän tuntee itsensä seurassani tyhmäksi. Toisia kiinnostaa toiset asiat ja toisia toiset asiat. Itse en jaksa kiinnostua useimmista ihmisistä, koska heidän ajatusmaailmansa on niin erilainen, mutta en heitä missään nimessä tyhminä pidä.
Se onkin sitten asia erikseen, että kuka tahansa voi käyttäytyä tyhmästi. Ja oikeasti tyhmiäkin ihmisiä on, mutta siihen onkin sitten syynä ihan fyysiset viat. Ja onko tyhmyys edes älykkyyden vastakohta? Eikös se ole älyttömyys?
Korvaani (tai siis silmääni) käy pahasti tuo, ettet halua olla toisen opettaja tai holhooja vaan haluaisit oppia toiselta ihmiseltä jotakin. Siis oppia mitä? Jotakin teknistä tietoa asioista, historiaa, matematiikkaa...???? Eihän se ole ihmissuhteiden tarkoitus. Minä ainakin haluaisin oppia vain siitä ihmisestä jotakin.
Myös kommenttisi, että älykkyydestä ei ole paljon iloa liian ujolla ihmisellä, jolloin sitä ei helposti edes huomaa, pisti silmääni. Kenelle siitä älykkyydestä pitäisi olla iloa? Muille ihmisille vai sille ihmiselle itselleen? Ja saako se ihminen siitä omasta älykkyydestään sen ilon vain sillä, että tuo sen julki muille ihmisille? No, niinhän se useinkin tahtoo olla. Siis, että ihmisillä on pätemisen tarve, jolla kai tyydytetään omaa itseriittoisuutta.
Onko sellainen ihminen mahdottomuus, että hänellä onkin kaikki nuo listaamasi piirteet? Ja kaupanpäälliseksi hän vielä käyttäytyy silloin tällöin tyhmästi?
minä sitä tiedä, en ole edes "tyhmyyttä" tuonut esiin muuten kuin hieman kritisoidakseni älykkyyden yksipuolista ylistystä. Tyhmyyden subjektiivisella kokemisella tarkoitin, että eri ihmiset (luonteiset, ikäiset, kasvutaustaiset jne) pitävät "tyhmänä" eri asioita, aivan omassa pääkopassaan. Joku toinen ei näe samoissa jutuissa mitään tyhmää.
Esimerkki: älypää kirjatoukka vain lukee ja pärjää, monen ikätoverin mielestä se on tosityhmää. Vanhempi väki tavallisesti ehkä yliarvostaa, muttei samalla näe sosiaalisen eristäytymisen tietä, mikä älypäällä saattaa häämöttää.
Lyhyet yksinkertaistukset aiheuttavat helposti väärinkäsityksiä, en muutenkaan taida olla selkokielinen.
"Älyäänkin voi kehittää, mutta en tiedä, tapahtuuko se lukemalla."
En minäkään. Luin romskuja eli siitä, miten muut elää.
kyselee siellä niin älykkäitä, että me tyhmät emme uskalla vastata!
En jaksaisi yksipuolisesti olla toisen holhooja, opettaja tai neuvonantaja, vaan haluan itsekin oppia uutta, vaikkapa siitä ihmisestä, jos tuo oppimateriaali on vain riittävän kiinnostavaa. Olen kiinnostunut monenlaisista asioista - erityisesti ihmisiin liittyvistä.
Älykkyydestä voi olla iloa, mutta se voi aiheuttaa tuskaakin, myös omistajalleen. Minusta ei ole hyvä, jos älyään pitää yrittää salata tai piilotella siinä pelossa, että ihmiset alkaisivat suhtautumaan jotenkin eri tavalla. Älykkyydellä on kyllä käyttöä (!) ja olisi tuhlausta, jos sitä ei voisi hyödyntää esim. ujouden takia.
Jokainen käyttäytyy joskus tyhmästi, sehän on selvää. Enkä tiedä, onko se nyt niin pahakaan asia, sillä olen joskus ajatellut, että ne tyhmyydet tekevät elämästä elävän.
Juu, tämähän menee jo ihan älyttömän älyttömäksi. Siis ihan tyhmäksi. :-)
Mitä mielestäsi on sitten viisaus?
Minkälainen on viisas ihminen?
älykkyyttähän on siis nykyajattelun mukaan hyvin monenlaista, ei enää arvosteta pelkästään sitä matemaattis-loogista. http://edtech.oulu.fi/sampo/97-98/avoin/appro/tekoaly/osaalueet.htm
Jos sitä siis on hyvin monenlaista, voipi ajatella, että jokainen on jollain tavalla älykäs. Niinpä voi aina tuntea alemmuutta/ylemmyyttä toista henkilöä kohtaan!!
Älykkyys ei muuten ole se asia, joka absoluuttisesti erottaa ihmisen eläimestä: gorilla Kokolle, jolle on opetettu viittomakieltä ja jota voidaan siis testata, on saatu ÄÖ:ksi jotain 70-95 (100 on ns. normaali). (Luulen, että kissat voisi päästä vielä parempiin tuloksiin kuin gorillat ;) Vajaamielisillä ihmisillä on samankaltaisia lukuja. Kysykää siis, mikä erottaa ihmisen eläimestä? Ei mikään.
Olen puhunut.
Eli onko mielestäsi sellainen ihminen tyhmä, jolla on tietoa ja taitoa asioista, mutta ne asiat eivät ole sinua kiinnostavia? Silloinhan se "oppimateriaali" ei ole riittävän kiinnostavaa, mutta sillä ei kyllä ole mitään tekemistä tyhmyyden kanssa. Se onkin sitten sitä henkilökemiaa ja ajatusmaailmojen eroavaisuutta.
Onko idiotismi sama asia kuin tyhmyys? Ja tekeekö se tyhmä käytös ihmisestä tyhmän? Jos tekee, niin tyhmyyshän on vain myönteistä, koska se tekee elämästä elävän. Joten sinunkaan ei pitäisi niitä tyhmiä ihmisiä karttaa.
Olet puhunut viisaita. Ja juuri tuon takia tuo ihmisten tyhmiksi luokittelu saa minut ärtyneeksi. Mutta kissat ovat edelleen aika tyhmiä. ;-)
Puoliskoni entinen heila -joka kuuluu itse mensaan:( -on sanonut puoliskolleni, että varmaan sinäkin pääsisit, jos menisit testiin. Ja puolisko erehtyy sitten kertomaan jutun minulle. Nykyisin kun haluan olla OIKEIN ilkeä, kutsun puoliskoani mensalaiseksi ;) Hyvin puree. Tai aloitan kysymykseni "sinä kun olet niin hel*tin viisas, niin miten..." Ärsytysefekti on taattu ;)
Mensa on muuten kaikkiaan kiinnostava asia. Mensalaiset ovat epäilemättä älykköjä, mutta eivät sitten välttämättä kovinkaan älykkäitä eivätkä edes välttämättä viisaita. Sekin tekee tästä kaikesta keskustelustakin jo aika tyhmän. Kylläpäs nyt ihastuinkin tuohon sanaan.
Mutta toista asiaa. Kun tuolla koru-keskustelussa ilmaisit halusi omistaa hirvenpäitä... itselläni sellainen löytyy peukalosormuksena ja tulin siihen tulokseen, että ehkä se viehtymys niihin liittyy meillä depressiivisillä ihmisillä siihen mielikuvaan, että antaa sen hirven sitten surra, kun sillä on isompi pää. Vai miten se meni. :-D
Minä en viitsi haaskata aikaani olemalla ihmisten kanssa, jotka eivät minua kiinnosta - tämä on mielestäni minun viisauttani; tiedän ikävystyväni. Älykästä se ei varmaankaan ole, sillä juuri nuo kiinnostamattomimmat ihmiset ovat niitä viisaita ihmisiä, joilta voisi jotakin oppiakin.
Tyhmiä ihmisiä ei voi vältellä mitenkään, itsekin olen sellainen. En siis etsi riittävän tyhmää seuraa, vaikka niin kai minun pitäisi tehdä, etten jäisi ihan yksin. Älykkäät ihmiset kiinnostavat minua - jos he eivät ole liian ilkeitä, miltä minusta usein tuntuu.
Älykkyys ei ole välttämättä mikään pysyvä ominaisuus. Jatkuva tyhmyyksien tekeminen on tyhmää ja tekee ihmisestä tyhmän, ellei siitä sitten seuraa mitään hyvää.
Pelkään, että tyhmyys tarttuu...
selitykseen hirvenpäistä mieluummin, kuin niihin mitä tulee omaan päähäni ;) Nehän voisivat nimittäin olla fallisia symboleita, josta sitten voisi kehittää millaisia juttuja vaan.
Hirvenpäät ovat aika yksinkertaisia muotoja myös, pelkistettyjä. Vähemmän on joskus enemmän, juu nou.
huteroihin on melkein kamalinta kidutusta, mitä voi itselleen tehdä. Onneksi itselläni tapa kuoli pois noin parikymppisenä. Tutustu lepakoihin, etsi mielenkiintoiset ihmiset sieltä, koska onhan niitä sielläkin. Turha kiduttaa itseään -ellet sitten salaa nauti siitä.
ethän voi olla tekemisissä vain ja ainoastaan lesbojen kanssa! heteroihin törmää joka paikassa ja jos ihastuu niin ihastuu, eihän sille mitään voi.
etteikö ihminen jotain voisi itse vaikuttaa ihastumisiinsa. Jos tietää, että heteroon ihastuminen on absurdia, se ei johda mihinkään ja se tuottaa itselle vain kärsimystä, niin kyllä se tietämys jo antaa pienen rokotuksen tautia vastaan. Uskon näin (mutta varmaksi en väitä ;)
ongelma onkin siinä että aina kun alan ihastua johonkin, näen muka hirveästi merkkejä siitä että kyseinen tyttönen on lesbo. Esimerkiksi pukeutuu tai käyttäytyy "jätkämäisesti", harrastaa jotain "miesten" lajia, ei poikaystäviä....
Toiveajatteluahan se taitaa olla, mutta olen aina ajatellut niin että ikävämpi se olisi jos jättäisin tutustumatta ihanaan naiseen heterouden pelossa. Olen ikuinen optimisti, sillä väitän kivenkovaan että kaikki tyttöparit EIVÄT ole löytäneet toisiaan homoravintoloista, ja että jonain päivänä ihastun johonkin tyttöön joka osoittautuukin lesboksi :D
kanankin löytää joskus sen malkan omasta silmästä.. vai miten sananlasku menikään. Hyvää onnea vaan, kukapa kenestäkään loppujen lopuksi tietää, hetero voikin olla kaappilepakko ;)
Tiedän, että niitä kaappilesboja löytyy. Kaverini ihastui "heteroon" joka sitten vähän ajan kuluttua huomasikin, että hänkin on ihastunut kaveriini. Alussa vähän pelotti ystäväni puolesta, että jospa tyttö sittenkin vaihtaa takaisin poikiin kokeilun jälkeen, mutta onnelliseti ovat pysyneet yhdessä jo vuoden verran:)
If there is a hole...there is a way.)
Minä olin monta kuukautta valtavan sekaisin yhdestä nuoresta naisesta, jonka kanssa pääsin kaveruusasteelle. Olin huomaavinani kaikenlaisia kiinnostuksen merkkejä ja lähestymisiä hänenkin puoleltaan, ja kukapa tietää, ehkä näin olikin. Kerran hän mielestäni tavallaan tunnustikin asian. Joka tapauksessa, tunteeni häntä kohtaan veivät minua ylös ja alas, riippuen huomiosta jota hän minulle osoitti / ei osoittanut. Vähän aikaa sitten show päättyi, hän alkoi seurustella miehen kanssa, josta olin aavistellutkin jotain, mutta tullut aina siihen tulokseen sokeasti, että ovat vain kavereita. No, todellisuus on nyt tämä kuitenkin. En ajattele häntä enää niin, enkä ole enää niin surullinenkaan, mutta aina hänet nähdessäni...jotain pyörähtää sisälläni ylösalaisin.
joo on se ihan heteroo ko oon itekki lesbo rupeetko mailaa mulle...???
Minä täysi untuvikko näissä asioissa, en ollut ennen 30 ikävuottani ollut koskaan asettanut heterouttani kyseenalaiseksi. Sitten vain odottamatta tapasin (harrastuksen kautta) ihanan naisen, jonka eläväiseen persoonallisuuteen vaan kerta kaikkiaan ihastuin korviani myöten. Rakastunutkin varmaan olisin, mutta ihastukseni muutti toiselle paikkakunnalle. Minä jäin päästäni pyörällä ihmettelemään tunteitani. Mitään "konkreettista" ei ehtinyt tapahtua. Kaikki jäi keskeneräisiksi, sen verran kuitenkin ihastukseni oli kova flirttaamaan suorinkin sanoin, katsein ja kosketuksin, että aivan hetero ei hänkään voinut olla.
Tunteiden mylläkkä pyörii päässäni vieläkin. Ajattelen edelleen häntä ja yritän opetella tuntemaan itseäni. Lesboksi en itseäni ehkä vielä täysin mieltäisi, sillä etsin kai edelleen jollain tavoin itseäni. Saa kuitenkin nähdä mihin suuntaan sitten kuljen tästä eteenpäin ...? :)
Tällä hetkellä ei kuitenkaan kukaan muu tunnu kolahtavan kuin tuo ihana nainen, jota en enää taida missään nähdä :( Pelkään ottaa yhteyttä häneen, sillä kaikki jäi niin keskeneräiseksi.
Joka tapauksessa, halusin vain kertoa, että näin kävi tavalliselle "heterolle".
Tosin heteroihin ihastuessa, kannattaa kuitenkin varmaan olla tosi varovainen, ettei riko itseään odottamalla toisen tuntevan samoin kuin itse tuntee, jos hetki tai ihminen ei ole oikea.
Toivottavasti sinä Sydänsuru löydät ihanan rakkaan samanhenkisestä naisesta ja voit vaihtaa nimimerkkiäsi ;)
Kaunista ja rakkaudentäyteistä kevättä kaikille!!
Minulle on käynyt pari kertaa niin, että kiva nainen on ruvennut koskettelemaan minua. On tosi kaamea kokemus, kun kesken mukavan juttuhetken toinen käy kiinni ihan yllättäen. Siinä jähmettyy ihan vastenmielisyydestä ja kauhusta. Ystävyyskin on saanut jäädä.
Kannattaisikohan ensin varovasti ilmaista tunteensa jotenkin muuten, puhumalla tai katsomalla silmiin.... En osaa antaa neuvoja, kun en ole itse yrittänyt saada ketään naista kiinnostumaan minusta oikeassa elämässä. Eipä huvittaisi yrittää ja epäonnistua! Se olisi varmasti kauhea kokemus...
Jos minun kirjoitukseeni vastasit, niin Hän kosketti minua luonnollisessa tilanteessa (harrastukseen liittyen), kuitenkin pitempään kuin olisi ollut välttämätöntä. Itse koin sen vaan hyvänä asiana, merkkinä, että hänkin tunsi jotain minua kohtaan. Ja kädestä tässä vaan pideltiin tosi pitkään ja silmiin katseltiin...:)
Sori, jos ilmaisin asian jotenkin epäselvästi. En ole itsekään sitä tyyppiä, joka käy toisen kimppuun kuin sika limppuun...
En kommentoinut sinun juttuasi, kerroin vain omista kokemuksistani, joita tuli mieleen kirjoitustasi lukiessa. Minulla ei ole kuin huonoja juttuja kerrottavana. Toivottavasti sinulla menee paremmin nyt ja jatkossakin!
Juuri noin minullekin kävi! kolme vuotta sitten olin vielä täysin hetero tai nyt jälkeenpäin ajatellen en ihan sittenkään, mutta kuitenkin. Tapasin työpaikallani tämän tytön jonka kanssa joudun työssä olemaan paljon tekemisissä ja vähintään kokoajan näköetäisyydellä. Hänen kauneutensa ja uskomaton persoonansa on saanut minut täydellisesti valtaansa. Samalla hän on avannut minulle uuden elämän. Olen ollut poissa työpaikaltani viime talven enkä halunnut pitää häneen mitään yhteyttä tänä aikana koska hän on hetero, uskon että hän tietää tunteistani, enkä halua hämmentää häntä. Nyt palattuani minua taas viedään, mutta kestän kyllä, olen vahva, ihanaa olla taas hänen lähellään.
Nii, eihän sitä koskaan voi ennalta tietää kehen ihastuu. Oli sitte hetsku tai ei. Mä ihastuin (siitä on kyl aikaa) samassa joukkueessa pelaavaan heteroon. Kerkesin sitten olla ihastuneena melkeen puoltoista vuotta ennen kun tapahtui jotain ja tämä ihanuus tajusi ettei heterot ole ainoita maan päällä eläviä... Arvaa vaan olinko sillon onnellinen! olin kuitenkin joutunu kuunteleen miesjuttui ihan tarpeeseen asti...=)
on käynyt niin että rakastuin työpaikallani heteroon. Ystävystyimme olimme kuin paita ja perse, lähdimme eri työpaikkoihin.
Pysyimme ystävinä, kunnes kerroin olevani kiinnostunut enemmän naisista kun miehistä. Mulle kertoi ettei haittaa vaikka olen lesbo, kylillä huuteli että "Pilalle meni sekin tyttö!". Nyttemmin hän on muuttanut pois ja vaihtanut puhelinnumeron.
Sillon sattui, nykyään muistelen vaan hyviä hetkiä.
Anna palaa vaan.. kerran se vaan kirpasee
sitten ainakin tiedät.
Nyt tämä ihastukseni on jo tainnut huomata että katselen häntä kaihoisasti, koska hän on alkanut kiinnittää minuun enemmän huomiota (tervehtii herkemmin, hymyilee, katsoo useammin minuun päin)... Koska olen typerys, elättelen toiveita että nämä saattaisivat olla kiinnostuksen merkkejä, mutta oikeasti kyse on varmasti siitä, että hän on alkanut ihmettelemään miksi jään katsomaan hänen peräänsä ja sekoan sanoissani kun hän on paikalla.
Parin viikon päästä on työpaikan kevätpippalot (vähän niinkuin pikkujoulut mutta kesän kunniaksi?) ja sekä toivon että pelkään hänen tulevan sinne... Toivon koska haluan nähdä hänet ja ehkä päästä juttusille (jos hän SITTENKIN olisi...) ja pelkään koska saatan muutaman drinkin jälkeen paljastaa olevani ihastunut häneen, ja se ei ole hyvä idea...
Mutta joka kerta kun näen hänet, menee melkein jalat alta ja kaikki muu katoaa johonkin, enkä voi sille mitään vaikka kuinka yritän takoa järkeä päähäni. Mitä ihmettä tässä voi tehdä?
hmm kuullostaa jotenkin liiankin tutulta ); huomasin juuri jokin aika sitten että olen aivan korviani myöten ihastunut yhteen uuteen tuttavuuteeni :/ mikä sinänsä on huono asia koska hän ei kuullemma "ole katsellut tyttöjä" ajattelin ensin pitkään että se olisi jonkin laista alkuhuumaa... ettäkun tutustuu uuteen ihmiseen haluaa vaan nähdä hänet uudestaan jne....
mutta ei. ei tämä mene ohi. mutta vaikka tiedän että hän pitää vain vastakkaisesta sukupuolesta niin siltikin elättelen jonkin moisia toiveita kun kaveripiirissäni on tapana harrastaa "ystäväpusuja" ja muutenkin halimme toisiamme todella paljon ja sellaista. kaikki eivät tietenkään voi ymärtää ystäväpusuja mutta tämä uusi tyttö ymmärtää oikein hyvin,mikä on tietenkin hieno juttu että hän tulee heti toimeen kaveriporukassamme. mutta minä,minä menen aivan sekaisin kun hän tavatessamme muiskauttaa suukon ja halaa...
huoh. ja joskus vähän aikaa sitten humaltuneena typeryyksissäni taisin vähän selitellä ohi suuni mutta (onneksi?) hän otti sen niinkuin jotenkin ystävä(?) mielessä tai vitsinä eikä edes muista enää koko tapahtumaa.
en vain voi sanoa hänelle mitä tunnen. mutta toisaalta miksi minun edes pitäisi?! se kai vain pilaisi ystävyytemme mutta sitten tuolla jossain elää se pieni toivon kipinä joka sammuu vasta kun on kuullut jyrkän ein. mutta sen ein jälkeen ystävyys on kai mennyt menojaan.
tuntua siltä että minä olisin kyseessä..?
paljasta jotain vähän enemmän vaik mikä päivä kevät pippalot on? itestäki tuntuu samalta,mut
en uskalla tehdä aloitetta..vihjaile enemmän?!lyhenne työpaikasta? tai jotain..
Minulla aivan sama juttu...tosin ihastukseni tietää että olen lesbo ja rakastunut häneen. Vähän aikaa sitten välimme menivät poikki kun hän sanoi olevansa hetero, mutta nyt hän on taas alkanut vilkuilla minua, ja minä en tiedä vastatako hänen katseisiinsa vai jättää ne huomiotta. Koska jotenkin minusta tuntuu, että vaikka hän olisikin minusta kiinnostunut, niin voisiko hän silti alkaa seurustelemaan kanssani? Hän on kovin nuori ja siinä iässä kavereidenkin mielipiteet merkkaavat paljon...Polveni menivät tänäänkin veteliksi monta kertaa pelkästä hänen lähellään olemisesta ja kun tunsin hänen katseensa, sydämeni takoi niin että pelkäsin hänen kuulevan sen. Pelkään, että jonain päivänä sekoan lopullisesti, kaappaan hänet syliini kaikkien nähden ja suutelen häntä.
...ja raakaa sellasta jos vitsillä sanot. huono juttu. ellei sitten maailman kohtalot ole yhdessä mihin ei kyllä mun mielikuvitus taida riittää.
Mitä voit menettää???
täällä ollaan vaan kerran.. ja Mattikin sanoo: elämä on laiffii..
mutta ehken kuitenkaan kaikkien nähden.=)
ASENNE! jess!
Saattaa olla pila tuo viestisi, mutta kerronpa kuitenkin... Eipä tässä taida olla mitään hävittävää?
Pippalot on ke 28.5. En ole kuullut kenenkään käyttävän ihastukseni oikeaa nimeä, vaan hänestä käytetään lyhyttä lempinimeä joka on oikeastaan miehen nimi.
Jos kuulostaa tutulta niin kuka sinä toivoisit minun olevan? Jos tämä taas on julmaa pilaa niin please älä jatka...
Ja jos tää viesti tuli 3 kertaa niin anteeksi, mun kone ryppyilee!
ei ollut pilaa luulin sinua erääksi toiseksi..
sori..
hyvät jatkot,pärjäile!
Tilanteesi kuulostaa erittäin tutulle, itselläni on samankaltainen tilanne päällä parhaillaankin.. Työkaverini on naimisissa miehen kanssa, minä itse taas elän parisuhteessa naisen kanssa, ihanan sellaisen. En pysty enkä haluakaan ajatella että emme olisi enään yhdessä.. mutta, mutta tuntuu kuin minussa olisi kaksi puolta, toinen on tämä kiusaus..
Kun olen tekemisissä tämän työkaverini kanssa, olen aivan hullaantunut hänen seurastaan. Olemme tunteneet jo pari vuotta, mutta vasta muutamia kuukausia sitten "kuumat" tunteeni ovat heränneet häntä kohtaan. Ihan kuin minuun olisi iskenyt salama tai jotain ja nyt hän pyörii ajatuksissani luvattoman usein. Olen erittäin hämmentynyt omista ajatuksistani ja tunteistani..
Olemme muutaman kerran lähestyneet toisiamme.. halanneet,suukotelleet ja olleet lähekkäin. Ehkä hänkin tuntee vetovoimaa minua kohtaan, ainakin minusta tuntuu niin. Nämä lähestymiset ovat kuitenkin tapahtuneet lähinnä alkoholin nauttimisen yhteydessä, minä ehkä hieman rohkeampana, mutta arkuutta on kuitenkin puolin ja toisin.
Molemmat ovat myöntäneet että läheisyys tuntuu hyvälle, olen kertonut olevani ihastunut jne. ilmaissut tunteitani, tosin aika varoen. Hän on ihana ihminen - ystävä, en haluaisi pilata välejämme.
Tosin ennekuin tunteeni heräsivät, minun oli helpompi jutella ja muutoinkin olla hänen kanssaan kahdestaan. Nyt koen olevani jotenkin vaivautunut hänen seurassaan, varsinkin jos olemme kahden. Haluaisin koskettaa häntä, halata, olla lähellä - tämä ajatus ja tunne on liikaa läsnä.
Jaa miten tästä eteenpäin, aika näyttää. Ehkä tämä on ohimenevää, ehkä ei.. en tiedä.