Kipeetä tekee kun kaataa pyörän T-paita päällä.
Aloittelijan virhe: lukitsin etuyörän jarrutuksessa kun oli vähän hiekkaa asfaltilla. Käsi ja nilkka vereslihalla. Onneksi ei ollut kovin paljon vauhtia. Ehkä 40 km/h. Ja onneksi kaatumaraudat pyörässä.
asfaltti-ihottumaa
19
1572
Vastaukset
- se tekee
kipeetä vaikka olisi mitä tahansa päällä.
Ja jos vaikka fyysisesti ei satu niin viimeistään sitten kun katselee niitä jälkiä pyörässä. - keijo k.
Lukita äkkijarrulla tuossa tilanteessa, varsinkin jos tapahtuu mutkassa. Parempi tapa on antaa mennä eteenpäin, kyllä se pyörä voi hiekan päälläkin pystyssä pysyä varmemmin kuin paniikkijarrutuksessa.
- suraavaksi
ei olis kannattanu kaatua.
mua ainakin vituttas - Turo--Inkeri
mahdollisuutesi hieman valistaa tälläkin palstalla (ja näköjään, valitettavasti, myös liikenteessä!) pyöriviä amatöörejä siitä, minkälaista on oikeasti jälki, sitten kun pannutetaan niissä kesätamineissa.
Niitä ihottumia on tosi mukava hoivailla näin kesäkuumilla, kun tuppaavat mm. tulehtumaan. Eivätkä parannu aivan pikaisesti, puhumattakaan jos murtuu esim. luita. Voin kertoa, että esimerkiksi asiallinen nahkapuku päälläsi sinulla hyvin todennäköisesti ei nyt olisi näitä ongelmia. Ja Suomessa kun ei ihan oikeasti ole käytännössä ikinä liian kuuma pitää nahkapukua ajossa päällä.
Mutta jokaisenhan on toki päästävä tekemään tämä johtopäätös aivan omin avuin, se on pelkkää "paapomista" jos koittaa jotain järkeä saada näiden shortsimotorien päähän, ja sitä nämä "vapauden etsijät" vihaavat yli kaiken.
Siperia opettaa.- edelleen
Aloittaja tässä vielä. Siteitä vaihtelen ja kirvelee niin pirusti. Olut tosin helpottaa vähän. Pitäkää vaan niitä nahkapukuja, jos on. Ei pääse saunaan eikä uimaan hetkeen. Pitää opetella vielä tuota jarruttelua...
- Turo--Inkeri
edelleen kirjoitti:

ei ole tarkoitus kiertää veistä haavassasi, mutta tuossa vaiheessa sitä vasta tajuaa, kuinka haavoittuvainen ihminen on ilman mitään suojavarusteita. Ja pienetkin naarmut on vittumaisen hankalia saada paranemaan, varsinkin kesäkuumalla.
Varusteiden pitämisessä on tottakai oma vaivansa, mutta siihenkin vaan kummasti tottuu, enkä ainakaan itse enää edes osaisi lähteä ajamaan pelkissä sortseissa.
Nahkapuku on kuumalla aivan ehdoton, ja kunhan sen tuuletus on kunnossa, se ei ole liian kuuma. Kaupunkiruuhkassa seistessä toki mikä vaan voi olla liian kuuma, mutta aina kun vaan on liikkeellä, ilmavirta viilentää sen verran. Paikat, missä on 35-40 C tai enemmän, on eri asia, muttei meilläpäin sellaisia olekaan. - Shortsipelle Pohjanmaalta
Minä ajelen kylillä pikkumatkoja T-paita/shortsi -vaatetuksella aina kun on GoreTexit päällä liian kuumaa. Tosin ajotyylikin on paljon tarkempi kuin täysissä varusteissa.
Jos lähdetään siitä että aina on oltava maksimisuojaus niin nahkapuku tarvis olla päällä myös polkupyöräillessä, rullaluistellessa ja jalkaisin tehtävillä baarikeikoilla.
Tai sitten ajettaisiin sellaisilla nelipyöräisillä metallikoteloloilla, joita näkeekin yllättävän paljon katukuvassa. - ovat huomanneet saman asian.
Shortsipelle Pohjanmaalta kirjoitti:
Minä ajelen kylillä pikkumatkoja T-paita/shortsi -vaatetuksella aina kun on GoreTexit päällä liian kuumaa. Tosin ajotyylikin on paljon tarkempi kuin täysissä varusteissa.
Jos lähdetään siitä että aina on oltava maksimisuojaus niin nahkapuku tarvis olla päällä myös polkupyöräillessä, rullaluistellessa ja jalkaisin tehtävillä baarikeikoilla.
Tai sitten ajettaisiin sellaisilla nelipyöräisillä metallikoteloloilla, joita näkeekin yllättävän paljon katukuvassa.Siksi baarimatkat kannattaakin suorittaa nelipyöräisellä peltilaatikolla.
- Turo--Inkeri
Shortsipelle Pohjanmaalta kirjoitti:
Minä ajelen kylillä pikkumatkoja T-paita/shortsi -vaatetuksella aina kun on GoreTexit päällä liian kuumaa. Tosin ajotyylikin on paljon tarkempi kuin täysissä varusteissa.
Jos lähdetään siitä että aina on oltava maksimisuojaus niin nahkapuku tarvis olla päällä myös polkupyöräillessä, rullaluistellessa ja jalkaisin tehtävillä baarikeikoilla.
Tai sitten ajettaisiin sellaisilla nelipyöräisillä metallikoteloloilla, joita näkeekin yllättävän paljon katukuvassa.niin teen minäkin. Jos on tosi kuuma, ja olen lähdössä vaikka lähikauppaan, en ala sonnustautumaan täyteen varustukseen.
En kuitenkaan suosittele kenenkään tekemään niin, koska se on ihan simppelisti typerää. Se on vaan tietoinen riski, jonka joskus otan. Yli 99% kilometreistäni ajan kuitenkin suojavarusteet päällä.
Ajotapaan sen ei pitäisi vaikuttaa, tai sitten on ajotavassa jotain pielessä myös varusteet päällä.
- alkeelliset pyörät
Aloittelijan kandeekin hankkia ABS-jarrut... ja muidenkin. Mp:t on kehityksessä ainakin 10 vuotta autoja jäljessä, vasta nyt alkaa tulla absia ja ruiskuja. Ja minkä ihmeen takia iso pyörä maksaa pienen auton verran vaikka pyörässä on alle puolet vähemmän tekniikkaa ja tavaraa yleensäkin?
- Turo--Inkeri
siitä että käytän tilaisuttaa hyväkseni ja esiinnyn "amatöörinä" ja teen aloituksen johon voin "oikeana" motoristina vastata. Vaikka teen itseni tyhmäksi, niin antakee anteeksi.
Ei muuta.
Turo--Inkeri
PS. Asfaltti-ihottumaa ja kupan ensihaavaa kannattaa hoitaa Jaso MA -öljyllä. Siinä kun sinkkiä, joka korvaa perinteisen elohopeasta tehdyn harmaasalvan.
Ibid.- Turo--Inkeri
taas kerran trollia harmittaa niin ettei meinaa veri päässä kiertää, kun on tullut mm. öljykeskustelussa pataan.
Noo, tuttuun tyyliin voit "kostaa" postittelemalla tänne näitä typeriä juttujasi. Jospas kävisit laittamassa vaikka pari ihan uutta Turo-aiheista keskustelun"avausta".. ehkä se auttaisi vitutukseesi? - Sivusta seurannut
Turo--Inkeri kirjoitti:
taas kerran trollia harmittaa niin ettei meinaa veri päässä kiertää, kun on tullut mm. öljykeskustelussa pataan.
Noo, tuttuun tyyliin voit "kostaa" postittelemalla tänne näitä typeriä juttujasi. Jospas kävisit laittamassa vaikka pari ihan uutta Turo-aiheista keskustelun"avausta".. ehkä se auttaisi vitutukseesi?Tuon hepun vitutus, ja katkeruus on kyllä sitä luokkaa, ettei se lopu kun sillä yhdellä ja lopullisella konstilla.
- liikkeellä
Sivusta seurannut kirjoitti:
Tuon hepun vitutus, ja katkeruus on kyllä sitä luokkaa, ettei se lopu kun sillä yhdellä ja lopullisella konstilla.
Joku täällä saa tämänkin aiheen näköjään pilattua. Tämä on tasan kolmas viesti,minkä kirjoitan. Eli siis minä kaaduin ja olen aivan amatööri näissä MP-asioissa.
- tuo sinun
liikkeellä kirjoitti:
Joku täällä saa tämänkin aiheen näköjään pilattua. Tämä on tasan kolmas viesti,minkä kirjoitan. Eli siis minä kaaduin ja olen aivan amatööri näissä MP-asioissa.
kaatumisesi mutta näinhän se elämä lapsiaan opettaa. Jollakin näyttää tosiaan olevan kova kompleksi Turon kanssa ja Turokaan ei aina malta pysyä tarpeeksi viileänä, ei kesällä eikä talvella vaikka aina joskus oikeassa onkin. Kunhan vain ei alentuisi inttämään näiden keskenkasvuisten kanssa.
- Goggomobil GTXITPI
liikkeellä kirjoitti:
Joku täällä saa tämänkin aiheen näköjään pilattua. Tämä on tasan kolmas viesti,minkä kirjoitan. Eli siis minä kaaduin ja olen aivan amatööri näissä MP-asioissa.
Älä välitä paskanpuhujista. Sinussa on kanttia kertoa reilusti omasta töppäyksestä. Mulla ei ole pyörää, mutta on testattu asfaltti ja samaten pienessä vauhdissa. Se tekee julmetun kipeetä. Vaihda siteitä usein ja desinfioi ennen uusien laittoa. Varo ettei pääse kasvamaan kiinni rupiin. Kun on okei ruvet älä ihmeessä rapsuta irti. Älä edes yritä. Anna irtoilla itsekseen. Toka ruvet nimittäin menee syvemmälle ihoon ja kestää parantua. Huono homma jos vielä tulehtuu.
Olen tässä kesän mittaan seuraillut pyöräilijöitä. Jostain kumman syystä ne nahkapukuiset ajaa usein hiton juoheasti?
Toivottavasti ehdit vielä tämän kesän ajoihin. Onneksi ei ollut enempää vauhtia. Muuten sulla ei olis kuin luuta. Järkyttävää sotkua tulee jos paljaalla ottaa isommassa vauhdissa asfalttiin.
Kiva katsella tyylikkäitä pyöriä kesällä. Respect sulle vaikka oletkin aloittelija. Tuolla sinun asenteella tulee hyviä kuskeja kaikkiin menovehkeisiin. Näin minä uskallan sanoa. Töppäykset ne minuakin on opettaneet. Kai toisilla on se itsetunto niin helvetin hento, ettei ilkeä mokia tunnustaa. Siitä se on kiinni.
Miksi tuota aitoa Turo--Inkeriä nälvitään? Jos toinen yrittää jakaa tietoa, mikä siinä mättää?
Hyviä ajonautintoja kaikille.
t. Pyörätön pyöriä dikkaava papparainen - otettu
Goggomobil GTXITPI kirjoitti:

t. Pyörätön pyöriä dikkaava papparainentästä kakki ylöspäin! Pikaista paranemista Topicin aloittajalle.
Turoon liittyen ymmärrän hyvin miksi häntä morkataan. Kirjoittelujensa perusteella Turo on narsisti, eikä pysty koskaan myötämään olevansa väärässä vaan jatkaa ja jatkaa inttämistä. - liikkeellä
otettu kirjoitti:
tästä kakki ylöspäin! Pikaista paranemista Topicin aloittajalle.
Turoon liittyen ymmärrän hyvin miksi häntä morkataan. Kirjoittelujensa perusteella Turo on narsisti, eikä pysty koskaan myötämään olevansa väärässä vaan jatkaa ja jatkaa inttämistä.Haavat vielä kahden viikon jälkeen auki. Märkii mukavasti. Pyörä myyty, kun tuli sopiva ostaja sopivalla hinnalla. Katsotaan keväällä uudestaan, josko kärpänen puree...
- hammasraudat
tosi mielenkiintoista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 905785
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804752Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1113077Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv902976Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p252734Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.612049Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska252006- 321533
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191486- 1891348