Aina tukea?

Juttelin tuossa tutun tutun kanssa, joka suorastaan kehuskeli "maanneensa" kotona viimeiset 10 vuotta tekemättä mitään, yhteiskunnan tuilla tietenkin.

Itse en ole opiskelujen jälkeen saanut mitään tukia, joten en näistä asioista tiedä, mutta onko tosiaan mahdollista, että työkykyinen ja -ikäinen (n. 30-vuotias) henkilö saa aina niin paljon tukea, että pystyy vaan löhötä kotona pleikkaria pelaten ja dvd:itä katsellen? Mites ne karenssit sun muut?
9923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

olla mahdollista, koska työttömiä pyritään laittamaan nykyisin vähintään 3 kk:n välein johonkin toimenpiteeseen (työ, työelämävalmennus, työvoimakoulutus tms.). Vaan kai niistäkin pystyy jonkin aikaa luistamaan, jos vaikka onnistuu mokaamaan työpaikkahaastatteluissa tahallaan niin, ettei pääse töihin, tai hakemaan kursseille joille on vaikea päästä tms. Mutta 10 vuotta? Vaikea ymmärtää. Ehkä hänen kotipaikkakuntansa työkkärissä on laiskoja ja välinpitämättömiä virkailijoita, tai niin paljon työttömiä ettei kaikkiin ehditä keskittyä.

Enemmän ihmettelen sitä, miten hänellä on varaa dvd:ihin, koska tuo tukien varassa eleleminen on aika ankeaa taloudellisesti. Tiedän sen, koska olen itse työttömänä vasten tahtoani.

Äänestä
  • Eikös sossu maksa, jos ei muualta rahaa tuu? Siis jos kieltäytyy kaikesta ja joutuu karenssiin...

    Äänestä

  • sossu? kirjoitti:

    Eikös sossu maksa, jos ei muualta rahaa tuu? Siis jos kieltäytyy kaikesta ja joutuu karenssiin...

    Jos kieltäytyy tarjotusta työstä ilman perusteltua syytä kerran, vähennetään toimeentulotukea 20 prosenttia. Jos kieltäytyminen on toistuvaa, putoaa toimeentulotuki 40 prosenttia.

    Äänestä

  • .............................. kirjoitti:

    Jos kieltäytyy tarjotusta työstä ilman perusteltua syytä kerran, vähennetään toimeentulotukea 20 prosenttia. Jos kieltäytyminen on toistuvaa, putoaa toimeentulotuki 40 prosenttia.

    No kyllä se on ainakin meikäläisen sukulaisista huomattu, että kun ovat tarpeeks monta vuotta vältelleet töitä, työkkärinkin ämmät on luovuttaneet, eikä edes tarjoo töitä tai mitään koulutuksia.

    Äänestä

Tuttusi on henkisesti sairas. Terve ihminen ei voi
noin pitkää aikaa lorvia hulluksi tulematta.
Mulla oli yksi tuttu samassa tilassa.
Sit joutui lääkäriin ja todettiin pää pipiksi. Sai samalla eläkepaperit ja nyt on eläkkeellä.
Moni 'pitkäaikaistyötön' on oikeesti tosi kipee.
Työhaastatteluissa sen huomaa ja siksi niitä ei valita eikä tule karensseja.

Äänestä
  • ... "lorvia" vaikka koko loppuikäni, jos taloudellinen tilanne vain sen sallisi. Jos voittaisin lotossa päävoiton, en enää ajattelisikaan työn hakemista. Ei olisi vaikeuksia saada aikaa kulumaan. =) Pakko sanoa, että onneksi työttömän saamat tuet ei ole sen isompia kuin mitä ne nyt on! Työttömänä oleminen on sen luokan köyhäilyä että se taatusti motivoi hakemaan töitä. No, ainakin mua se motivoi.

    Äänestä

  • Kyllähän se on niin, että toiset viihtyy vallan hyvin tekemättä "mitään" (siis töitä). Voihan sen ajan muutenkin käyttää kuin töitä tekemällä, harrastaa voi vaikka mitä, vaikka sitten sitä pleikkarin peluuta.
    Mä ainakin oon ihminen, joka ei helpolla tylsisty, enkä tosiaan tarvis töitä mielenterveyden ylläpitämiseksi, tuntuu että päinvastoin tulen töistä hulluksi. Mutta pakkohan niitä on tehdä, jos elää meinaa...

    Äänestä

mahdolllista. Tällöin kyseinen henkilö ei tosin saa kelalta mitään, mutta sosiaalitoimisto kustantaa 40% vähennyksellä vaikka kieltäytyisi mistä toimenpiteestä.

Äänestä

sanoisin tuohon että tietysti. Minäkin löhöilen sohvalla ja pelaan pleikkaria. Entäpä haluaisitko sinä kokeilla omaishoitotyötä? Usko pois, omaishoidontuki ja työttömyyskorjaus yhteensä on niin suuri summa että taidan tästä lähteä ostamaan itselleni uuden talon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onko näin? kirjoitti:

Juttelin tuossa tutun tutun kanssa, joka suorastaan kehuskeli "maanneensa" kotona viimeiset 10 vuotta tekemättä mitään, yhteiskunnan tuilla tietenkin.

Itse en ole opiskelujen jälkeen saanut mitään tukia, joten en näistä asioista tiedä, mutta onko tosiaan mahdollista, että työkykyinen ja -ikäinen (n. 30-vuotias) henkilö saa aina niin paljon tukea, että pystyy vaan löhötä kotona pleikkaria pelaten ja dvd:itä katsellen? Mites ne karenssit sun muut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu