Tsemppiä miehille

Naiset ovat valtaamassa yliopistot ja korkeat virat,kohta naiset määräilevät miehiä halujensa mukaan.Mitähän miehille tulevaisuudessa tapahtuu olisi mukava lukea mielipiteitä.
81620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sitä kohtaa on odotettu niin kuin jehovat maailmanloppua.

Äänestä

Tylsä todellisuus on se että tätä maailmaa vievät eteenpäin varsin rumat keski-ikäiset miehet jotka päivän päätyttyä ottavat pari pinttiä kaljaa pubissa ja keskustelevat mitä tehdään seuraavaksi.

Catsyn kanssa samaa mieltä, älä pidätä hengitystä kun odottelet.

Äänestä

että palkkaero naisten ja miesten välillä kasvaa, koska miehet hakeutuvat rahakkaisiin teknillisiin tai sporttisiin testo-ammatteihin. naisilla alkaa loppuun palaminen, naisten alkoholin käyttö lisääntyy, mistä seuraa väkivaltaongelma ja lasten laiminlyönti, viittaan espoon tapaus.

maisterin papereita saa halutessan korkeakoulusta, kun omaa kyllin vahvat perslihakset kuunnella ja kopioida tenttimateriaalia. akateeminen koulutus ei korvaa spatiaalisia ja matemaattisia kykyjä, jotka miehillä on ylivoimaiset.

suomessa lainsäädännöstä vastaa eduskunta, jonne valitaan yli puolet miehiä kansanedustajiksi. miehet käyvät tulevaisuudessa entistä enemmän seksipalveluliikkeissä eli bordellieissa ja ostavat omilla rahoillan upeita uusia autoja. miehet tekevät myös kaikki uudet merkittävät keksinnöt, naiset keksivät ainoastaan uusia hymiöitä (smiley) ja uussanoja. niinkuin ihQdaa ja jakovara. :))

Äänestä
  • jokseenkin söpöä että "..ostavat omilla rahoillan upeita uusia autoja.." pojillakin on unelmia.

    Äänestä

Tavalla tai toisella. Ehkä naiset muuttuvat ajan myötä yhä enemmän miesten kaltaiseksi. Yhtä asiaa en vain miehenä ymmärrä. Miksi joku sitten haluaisi muuttua sen kaltaiseksi mitä itse vihaa?
Onko se sittenkin kateutta vai mitä?

Äänestä
  • nyt onkin noin???Täälähän alvariinsa toittotetaan ettei lespot vihaa miehiä, ne ei vai halua miehiä, ei kiinosta siis!!!???

    Äänestä

  • "Miehet pärjäävät
    Kirjoittanut: kuten ennenkin 11.8.2007 klo 11.45

       Tavalla tai toisella. Ehkä naiset muuttuvat ajan myötä yhä enemmän miesten kaltaiseksi. Yhtä asiaa en vain miehenä ymmärrä. Miksi joku sitten haluaisi muuttua sen kaltaiseksi mitä itse vihaa? "

    On tuon naapuripalstan juttu enemmänkin.
    Ei kukaan halua muuttua miksikään. Sukupuoli-identiteetissä on joustovaraa intressien mukaan.
    Minä olen aika paljon melko androgyyneissä urheilureleissä. Se ei tarkoita sitä, että haluaisin olla androgyyni. Mutta sukupuoleni joustaa niin, että minä voin pitää urheiluun sopivaa vaatetusta. Kuitenkin haluan olla femmempi. Vastaavasti high femme tyylinä väsyttäisi minua pitemmän päälle, se tuntuisi teennäiseltä.

    Äänestä

Miehistä tulee raskasta fyysistä työtä suorittavia orjia, joita naiset alistavat niin kuin miehet naisia ennenvanhaan. Jostain joskus nousee miesten vapautusliike ja kuppi kääntyy taas toisinpäin. Perpetuaalinen liike.

Vakavasti ottaen kysyisin ennemmin haluavatko naiset ottaa sen roolin, josta he ovat miehiä syyttäneet? Eli turmeleeko valta naiset siinä missä miehetkin? Todennäköisesti.

Kun tuo turmelus on nähty, niin sitten voidaan aloittaa keskustelu todellisesta tasa-arvosta ja siitä miten se voitaisiin saavuttaa, mistä pitää luopua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hih hih kirjoitti:

Naiset ovat valtaamassa yliopistot ja korkeat virat,kohta naiset määräilevät miehiä halujensa mukaan.Mitähän miehille tulevaisuudessa tapahtuu olisi mukava lukea mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu