Anna-Maija Vartolan muistotapahtuma Kustaanlinnan uimarannalla oli jotain aivan uskomatonta. Liikuttavan kaunis tapahtuma millaista en ole ennen nähnyt.
Tulimme paikalle pimeässä, tuli muitakin ihmisiä. Tunnelma oli odottava ja me kuin muutkin mietimme onkohan täällä ketään kun on niin hiljaista. Ihmisiä oli paikalla varmasti yli 1000 ja kaikki olivat hiljaa.
Ei ollut pimeää sillä nuotiot ja kymmenet kynttilät valaisivat lepattaen ja räiskyen pimeää rantaa. Keskeltä rantaa kantautui vieno laulu viulun, sellon sekä muiden soittimien säestyksellä.
Kukaan ei sanonut mitään, kaikki vain kuuntelivat. Rannassa syttyi tuli. Kaksi tyttöä alkoivat tanssia käsissään tuliset viuhkat. Laulaja lauloi perhosista viuhkojen tehdessä kuvioita pimeydessä.
Kukaan ei puhunut mitään. Kukaan ei kääntänyt edes päätään. Vieressäni vanha rouva liikuttui kyyneliin. Lapsetkin katsoivat öistä konserttia hiljaisina. Koko kansa haukkoi henkeään vahvan, syvän tunnelman seisauttamina.
Muusiikki jatkui välillä tarinan muodossa. Välillä tarina vaikeni jatkuen vain soittimien kautta.
Musiikki muuttui pelkäksi rummutukseksi, afrikkalaisilla rummuilla soitetuksi. Hetken kuluttua kynttilöiden saartama alue täyttyi tanssijoista jotka pyörähtelivät tulien kanssa. Tulet muodostivat kesäyössä kaaria, kehiä, spiraaleja ja loppumattomia ympyröitä.
Tanssijoiden vauhti kiihtyy. Tulien suhina kasvaa kasvamistaan ja loppuu tulien laskiessa hiekalle. Tulen loimutessa paikallaan musiikki hiljenee hiljalleen tanssijoiden kadotessa liekkien valon ulottumattomiin kuin olisivat muuttuneet itsekkin pimeydeksi.
On hiljaista, vain nuotiot räiskähtelevät yössä.
On hiljaista, kunnes joku paikallaolijoista liikahtaa, toinen pyyhkäisee silmää. Yhdet kädet, kymmenet, sadat kädet osoittavat mielipiteensä. Valtaisat taputukset jatkuivat pitkään.
kaikkialla koettiin juuri jotain uskomattoman kaunista.
Kiitos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.