onko 2 työpaikassa

olla töissä samaan aikaan, jos kummassakaan ei ole tarjolla kokopäiväistä työtä? onko tälläinen kannattavaa vai etsiä vain kokopäiväistä?
6852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ovat esim. kahdella siivousfirmalla.
Silloin veroprosentti on laskettu verotoimistossa joten kummastakaan paikasta ei mene sivutyön mukaan.

Äänestä

On olen kuullut yhdestä henkilöstä joka teki Palmialla tai vastaavalla sen 8 ja työajan jälkeen, teki lisäksi jossain palveluliikkeellä erilaisia perussiivoustehtäviä. Muistaakseni hänellä oli siihen jokin erikoislupa annettu eli sellaisen voi saada. Mutta onhan se selvää jos tarjolla on vain ei kokopäiväkohdetta eikä 8h saa täyteen vaikka firman toisesta lähistöllä sijaitsevasta kohteesta niin silloin loogisinta on ajatella, että toinen yritys tarjoaa töitä siihen lisäksi. Pääsääntösesti ainakin itselleni on tarjottu työtä 2 tai useammasta firman hoitamasta kohteesta ellei ole ollut yhtä paikkaa joka on 8h.

Äänestä
  • Palmialla on työaika kuten laitoin otsikkoon, ei siis 8 tuntia!!!
    Olen taas kuullut useankin henkilön -siis palmialaisen-tekevän muualla lisätyötä. Ennen ei saanut tehdä kilpailevalle yritykselle töitä samalla alalla.

    Äänestä

Itselläni on kaksi työpaikkaa j atäten jaettu verokortti.Molemmissa sama veroprosentti, mutta eri tulorajat.Ihan smahan se on tällä menetelmällä ssatko ne täydet tunnit yhdestä,vai kymmenestä eri työpaikasta.

Äänestä

että voisi olla kahdella erityönantajalla samaan aikaan samassa työssä?!

näin ainakin olen ymmärtänyt, että jos esim siivoat firmassa nimeltä "1" ja teet siellä esim 4h päivä et voi mennä kilpailevaan yritykseen samanaikaisesti töihin jotta saisit viikkotunnit täyteen

Äänestä
  • väärin...
    Älä vastaa, kun et asiasta tiedä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollista kirjoitti:

olla töissä samaan aikaan, jos kummassakaan ei ole tarjolla kokopäiväistä työtä? onko tälläinen kannattavaa vai etsiä vain kokopäiväistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu