ei haluta

lempi (ei syty)

Mies jaksoi vonkailla ensimmäiset yhdessäolon viisi vuotta. Sitten se loppui aika nopeasti. Syynä oli kait riitely, jossa tulin joksus sanoneeksi hänelle aika ilkeästi, nyt jälkeenpäin asiaa katsellen.

Yritti viiden vuoden kuluttua uudelleen, mutta en aina syttynyt ajatukselle. Sitten lopetti yritykset täydellisesti. Kaikki intiimit tilanteet ovat sittemin, yli 20 vuoden ajan, syntyneet minun aloitteestani. Muutama vuosi sitten lopetin minäkin yritykset, ja nyt eletään sellaisessa tilanteessa.

Muutoksia tilanteeseen ei ole näköpiirissä. Tähän kai on totuttava. En loppujen lopuksi sitä haluasi. Mitä mieltä olette?

46

2547

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juniperus

      Kun nyt olet kyennyt rehellisesti katsomaan peiliin, kannattaisi yrittää nöyrästi keskustella kumppanin kanssa.

    • 6 0

      onko miehen kalu yöllä jäykkänä ?

    • t.l.

      ..kasvatettiin, meidät tytöt? Niissä lienee haluttomuutemme syyt?? Jo pienestä lähtien, omassa lapsuudessani, seksi luettiin synniksi. Olin siinä pikkusen toisella kymmenellä, kun olin jo "nainen" ja äitini paheksuen totesi, "Sitten peset ittes aamuun illoon" oli ohje. Samoihin aikoihin alkoi kasvatus, "sitten et mene poikaan kanssa sänkyhyn koskaan, sen muistat se on syntiä ja synneistä pahinta". Tätä kuunnellessa varhaisesta nuoruudesta lähtien ei ole ihme, jos tai kun meitä "viileitä" naisia on olemassa. Kyllä sitä ihmettelin ensin, miksi pitäisi mennä "poikaan kanssa sänkyyn". No elämä opetti ajallaan ja tietoakin tuli rippikoulussa.
      Ei äiti pahaa tarkoittanut, suojeli vaan ainoata tyttöään. Olemme näistä asioista puhelleet nyt vanhemmiten ja onhan siinä tullut virheitä vanhemman puolelta. Silloin vaan ei ollut äidillä osaamista keroa naiseksi tulemisen vaiheista. Parhaansa yritti. Kuten monen muunkin tytön äidit.
      Meidän iässä monet asiat ovat muuttuneet tiedon myötä. Enpä osaa Sinulle antaa ohjeita tai vastausta. Omalle tytölleni olen osannut antaa ohjeet ja vastaukset kysymyksiin. Myös vastuu seurustelusta ja sen tuomista "haasteista" olen tytölleni kertonut asiallisella tasolla. Ehkä hänestä kasvaa parempi nainen kuin mitä äitinsä on ollut.

      • joilla.

        osasitko antaa oikeat ohjeet jolla pärjää yhden puolison kanssa,
        nuoresta hautaan.

        "Ehkä hänestä kasvaa parempi nainen kuin mitä äitinsä on ollut"

        mitä ikinä olen nähnyt,
        olen aina nähnyt että kasvattajat ovat huonosti onnistuneet.
        On tullut vain muutaman alan taitureita, ei tuhannen alan taitureita mitä elämässä tarvitaan.

        Ainoa oikea on antaa hyvä kasvuympäristö,
        jossa pystyy kasvamaan ja luomaan hyvät ihmis-suhteet.

      • t.l.
        joilla. kirjoitti:

        Hyväksyvä kasvuympäristö on olemassa ei kuitenkaan kokonaan liian salliva. Parhaammehan kaikki yritämme, eikö niin.
        Osaanko? En todellakaan. Monen liitto kestää nuoresta hautaan. Suurimman osan avioliitossa elävien.

      • t.l.
        joilla. kirjoitti:

        osasitko antaa oikeat ohjeet jolla pärjää yhden puolison kanssa,
        nuoresta hautaan.

        "Ehkä hänestä kasvaa parempi nainen kuin mitä äitinsä on ollut"

        mitä ikinä olen nähnyt,
        olen aina nähnyt että kasvattajat ovat huonosti onnistuneet.
        On tullut vain muutaman alan taitureita, ei tuhannen alan taitureita mitä elämässä tarvitaan.

        Ainoa oikea on antaa hyvä kasvuympäristö,
        jossa pystyy kasvamaan ja luomaan hyvät ihmis-suhteet.

        Miten niin. Omaa elämääni, kovaa tai ei, miten sen ottaa. Sen vuoksi taidan olla epäonnistuja jollakin tasolla. Mutta, sehän on oma murheeni.

      • Akaton mies
        t.l. kirjoitti:

        Et Sinä t.l. kulta oo epäonnistunu. Nua toiset sais ottaa oppia Sinusta, eikä ne liioon kelepaa Sua kurittamahan,. Ekkö Sä muista pohojalaasta sanontaa notta:"ei niin kauaa flikkana, ettei kyllää akkana"hih. terv seppä ja kaikista pienin ja rakkahin Tiitu-kani täältä meirän kotoa.

      • t.l.
        Akaton mies kirjoitti:

        Miten sitä epäonnistumista kattellaan. Tavallaan olen, mones asias kyllä onnistunutkin ja olen niihin onnistumisiin tyytyväinen. Ne peittää alleen epäonnistumisen.
        Oppia ei minuista kyllä kannata ottaa. Olen aika ittepäinen, silleen hiljaa, heh. Jos jotakin päätän niin teen kans, omalla ajallani ja hiljalleen :)).
        Onhan noita sanontoja tullu kuunneltua melkoisesti, kun on sanontojen asiantuntijana ollu äitee :)) Meen huomenna kattoon, kun jo ikävöittee.

        Sekö riippuu siitä mihinä roikkuu,hih? Kukapa meistä ny oliis joka asias aina onnistunu, sellaanen kirkonkynttilä. Yhyrees on yhtä vikaa ja toisees toista, mutta meissä ei oo rakkahan t.l. kanssa mitään vikaa,hih.
        Kävin tuos välillä jääkaapilla teköhön sellaasen kinkkuvoileivän ku iltapäivällä toin kaupasta sellaasta keittokinkkua, oli tarijoukses. Oon keränny nuata viinimarijoja tualta pensaista, niitä tuloo taas kaiken maaliman määrät. Siskolikka kävi miehensä kans hakohon niitä eilen ehtoolla nelijä ämpäriä. Enhän mä niitä itte tarvitte jos muutaman litran laitan pakastimehen niin se riittää. Jotenki oon syöny itteni niistä irti. Enkä mä oikeen osaa mehujakaan niistä teherä. Sano äireelle terveisiä täältä pohojanmaalta. Mun liioon pitääs käyrä isää kattomas, aina orottaa kuitenki. terv. minä ja pieni kultaanen Tiitu-kani pohojanmaalta.

    • namisuku

      rakentaa naapurin tontille, vai paalutinko turhaan?
      Jos todella tilanne on niinkuin kerrot, et ainakaan ole addikti:) tosi vaikeeta..

      • 6 0

        "addikti"

        mitähän tuo tarkoittaa aloitukseen liittyen.

      • namisuku
        6 0 kirjoitti:

        "addikti"

        mitähän tuo tarkoittaa aloitukseen liittyen.

        addikti "totu" "petihommattomuuteen" (siis sex" addikti) ja ainakaan Hän ei ole sitä.

    • Pirre*

      , - puolin tai toisin; jon haluja ei ole kykyjä, ja jos on kykyjä ei ole haluun halajavia.

      Pitäisiköhän se mykkyyden muuri saada jotenkin murrettua; pyytää vaikka anteeksi siltä mieheltäsi, - ja kertoa miltä sinusta nyt tuntuu.

    • yrittäisin

      Voihan hukkaan menneille vuosille vaikka nauraa makeasti.

    • Aikuinen mies

      Miehen ja naisen välisessä hyvässä rakkaus
      suhteessa on aina mukana mausteinen seksuaalisuus.
      Jos sitä ei ole,on kyseessä vähäkalorinen
      ystävyys!

      • susa51

        Luulenpa että aika monelle meidän ikäpolven tytöille on opetettu että seksi on paha.
        Kannattaisi minunkin mielestä keskustella kumppanin kanssa ja oikein perin pohjin. Onhan vähäkalorinen ystävyyskin parempi, kuin ei mitään.

      • Aikuinen mies
        susa51 kirjoitti:

        Toki ystävyys on arvokas ja hieno asia,kun se
        toimii.Mutta olennaista on,riittääkö se
        miehelle ja naiselle.Jos haluaa suhdetta,jossa on myös ihanaa seksuaalisuutta,niin ystävyys ei riitä.Ihana intohimo saa kukat kukkimaan.
        Ystävyys nurmikon viheriöimään.Moni antaa rakastetulleen kukan.Harva palan nurmea!

      • nicce ^

        Voihan siinä olla platonista rakkautta, vähän niin kuin tamman ja ruunan välilä.

      • Aikuinen mies
        nicce ^ kirjoitti:

        Voihan siinä olla platonista rakkautta, vähän niin kuin tamman ja ruunan välilä.

        On aika olennaista rakastaako toista,vai onko hänestä riippuvainen.
        Rakkaus on tunne.Riippuvuus tarttunut tapaHyvät tavat on toki sinänsä positiivisia kokemuksia.
        Mutta ei niitä pidä sekoittaa syviin tunteisiin.
        Tokihan on loogista,että riippuvuus toisesta ih-
        misestä koitetaan selittää kohtuulliseen
        olomuotoon.Tätä kutsutaan osuvalla ilmaisulla
        itsepetokseksi.Intohimon liekki ei lepata ja
        jäljellä on kaksi turhautunutta ja kiukuttelevaa
        ihmistä.Ja eräänlainen parisuhde.

      • on niiden
        Aikuinen mies kirjoitti:

        katkerien ihmisten keksimä sana, jotka eivät koskaan saaneet kokea aitoa rakkautta.

      • kyllä miettiä

        tarjoamaasi näkökulmaa. Riippuvuudethan voivat kuitenkin pohjata ja pohjaavatkin usein hyvin vahvoihin tunteisiin ja pettymyksellisiin odotuksiin. Harvoin riipuvuus on tunneneutraali prosessi. Patologista, katteetonta intohimoa väärään kohteeseen.

      • Aikuinen mies
        on niiden kirjoitti:

        katkerien ihmisten keksimä sana, jotka eivät koskaan saaneet kokea aitoa rakkautta.

        Tai katkerien ihmisten sanoma,joilla rakkaus on
        sitten sammunut,mutta pitää keksiä riippuvuudelle
        joku tyylitelty nimi.

      • Aikuinen mies
        kyllä miettiä kirjoitti:

        tarjoamaasi näkökulmaa. Riippuvuudethan voivat kuitenkin pohjata ja pohjaavatkin usein hyvin vahvoihin tunteisiin ja pettymyksellisiin odotuksiin. Harvoin riipuvuus on tunneneutraali prosessi. Patologista, katteetonta intohimoa väärään kohteeseen.

        Toki riippuvuuteen toisesta ihmisestä liittyy vahvoja tunteita.Tunnetuin varmaan mustasukkaisuus.
        Mustasukkaisuus selitetään usein sillä,että rakastan sinua niin kovasti,olet niin tärkeä.Todellisuudessa omistamisen halu ja riippuvuus ovat suuria.Rakkaushan ei rakenna muuria ihmisen ympärille,vaan tekee hänestä onnellisen ja vapaan.
        Toki terve parisuhde on sitoutumista,mutta ei rajoittamista ja rajaamista.Luottamus lähtee toisen hyväksymisestä omana itsenään.Miten voi
        rakastaa jos ei luota?

      • manta -

        Alussa kuvatussa tilanteessa tuntuu olevan kyseessä tunteiden osalta köykäiseksi tullut parisuhde, jonka pohjana on yhteinen hankitty omaisuus ja lapset (edellyttäen että molempia on).
        Jos toinen etsisi ja saisi intiimiä nautintoa muilta suunnilta, toinen tuskin sitä tuskin paljoa pahoittelee. Mustasukkaisuudella ei siis ole juuri sijaa. Miksipä sitä muutkaan menisivät arvostelemaan?
        Säilyyhän virallinen parisuhde noinkin. Miksei saisi säilyä?

      • aavetntri

        maltillinen kommentti, 'aikuinen mies' :)

        Rakkaus on sekä uudistuva, että pysyvä elementti.

        Luottamus saa särön, kun tulee petetyksi ja rakkaudesta useimmiten jää jälelle kiintymys = rutinoitunut tottumus toiseen niin hyvässä kuin huonossa.

        Terve parisuhde?? Yksilöitä yhdessä intohimon uusiutuvassa energiassa ;)

      • Aikuinen mies
        aavetntri kirjoitti:

        Tavattoman viisaita ja kauniita ajatuksia sinulla.
        Kiitos niistä!
        Olen samaa mieltä että intohimossa,intohimoi-
        suudessa,piilee valtava ,uusiutuva ja positiivinen
        energia.Mutta jotta se syttyy ja toimii,tarvitaan juuri luottamus ja rakkaus.Pettymys,petetyksi tuleminen,syö aina energiaa.On aina vaikeampi
        kohota intohimoon,nauttia intohimosta.Epäilys ja epäluuloisuus on aina sulkeutunut ovi.Kyllä
        varmaan parisuhdetta voi jatkaa ilman intohimoa
        ja ihanaa rakkauden tunnetta.Mutta kun ajatellaan
        miten rajallinen arvo elämä on ja se on ennettu
        meille,jotta nauttisimme.Eikö ole parempi,
        mitä enemmän on spontaania intohimoa ja nautin-
        toa ja mitä vähemmän tekemistä,olemista,vain
        tavan vuoksi.Ikävää katua vanhuksena kiikkus tuolissa ja sanoa itselleen miksen elänyt?

      • Aikuinen mies
        manta - kirjoitti:

        Alussa kuvatussa tilanteessa tuntuu olevan kyseessä tunteiden osalta köykäiseksi tullut parisuhde, jonka pohjana on yhteinen hankitty omaisuus ja lapset (edellyttäen että molempia on).
        Jos toinen etsisi ja saisi intiimiä nautintoa muilta suunnilta, toinen tuskin sitä tuskin paljoa pahoittelee. Mustasukkaisuudella ei siis ole juuri sijaa. Miksipä sitä muutkaan menisivät arvostelemaan?
        Säilyyhän virallinen parisuhde noinkin. Miksei saisi säilyä?

        Asiaa pitää tarkastella lastenkin näkövinkkelis-
        tä.Millaisen kuvan he saavat miehen ja naisen parisuhteesta ja miten he aikanaan siinä suhteessa
        toimivat.Ja mahdollisten oheis partnereiden puolelta.Entä jos he ihastuvat ja rakastuvat.Heidän
        mahdollinen parisuhde,perhe rikkoutuu.Ei pidä
        tarkastella asioita liian mustavalkoisesti.
        Salarakas teeman ympärillä on monta avioliittoa
        tuhoutunut,perhettä hajonnut.Ihmisiä rikkoontunut.
        Terapeuttisesti on varsin helppo sanoa,ettei pettäminen missään olosuhteissa kuulu parisuhteeseen.Rakkauden päättyminen pitää
        todeta.Eikä hakea mitään epäolennaista,pehmeäm-
        pää selitystä.

      • aavetntri
        Aikuinen mies kirjoitti:

        Tavattoman viisaita ja kauniita ajatuksia sinulla.
        Kiitos niistä!
        Olen samaa mieltä että intohimossa,intohimoi-
        suudessa,piilee valtava ,uusiutuva ja positiivinen
        energia.Mutta jotta se syttyy ja toimii,tarvitaan juuri luottamus ja rakkaus.Pettymys,petetyksi tuleminen,syö aina energiaa.On aina vaikeampi
        kohota intohimoon,nauttia intohimosta.Epäilys ja epäluuloisuus on aina sulkeutunut ovi.Kyllä
        varmaan parisuhdetta voi jatkaa ilman intohimoa
        ja ihanaa rakkauden tunnetta.Mutta kun ajatellaan
        miten rajallinen arvo elämä on ja se on ennettu
        meille,jotta nauttisimme.Eikö ole parempi,
        mitä enemmän on spontaania intohimoa ja nautin-
        toa ja mitä vähemmän tekemistä,olemista,vain
        tavan vuoksi.Ikävää katua vanhuksena kiikkus tuolissa ja sanoa itselleen miksen elänyt?

        Onni yksillä.....

        Pitkät parisuhteet ovat joko 'tosi rakkautta' tai niissä on jtkn institutionaalisia piirteitä; näin on.. tyydy... kestä loppuun asti .. olisit ollut viisaampi silloin kun päätöksen teit ja suostumuksesi annoit ..... ei 'vanhat' enää .... lapset on tehty ..... mihin sitä enää....

        Se onkin iso 'arvo-ratkaisu' jos kohtaa tälläisessa puutuneisuudessa intohimongeneraattorin ja rakkauden uudessa miehessä .... !?!

      • näkökulmia...
        Aikuinen mies kirjoitti:

        Tavattoman viisaita ja kauniita ajatuksia sinulla.
        Kiitos niistä!
        Olen samaa mieltä että intohimossa,intohimoi-
        suudessa,piilee valtava ,uusiutuva ja positiivinen
        energia.Mutta jotta se syttyy ja toimii,tarvitaan juuri luottamus ja rakkaus.Pettymys,petetyksi tuleminen,syö aina energiaa.On aina vaikeampi
        kohota intohimoon,nauttia intohimosta.Epäilys ja epäluuloisuus on aina sulkeutunut ovi.Kyllä
        varmaan parisuhdetta voi jatkaa ilman intohimoa
        ja ihanaa rakkauden tunnetta.Mutta kun ajatellaan
        miten rajallinen arvo elämä on ja se on ennettu
        meille,jotta nauttisimme.Eikö ole parempi,
        mitä enemmän on spontaania intohimoa ja nautin-
        toa ja mitä vähemmän tekemistä,olemista,vain
        tavan vuoksi.Ikävää katua vanhuksena kiikkus tuolissa ja sanoa itselleen miksen elänyt?

        Se vain, että ihmisiä on niin monenlaisia. Ihmiset myös kokevat intohimoa eri tavoin ja toiset eivät ollenkaan. Miksi kaikkien pitäisi olla niin intohimoisia, elämässä on paljon muutakin arvokasta? Jotkut ovat aivan tyytyväisiä suhteeseen, jossa intohimo jäi nuoruuteen, mutta suhde sinänsä on esim. henkisellä tasolla hyvin tyydyttävä. Seksuaalisuutta korostetaan nykyisin mielestäni aivan liikaa. Kun biologinen tarve (lisääntyminen) on hoidettu, ei mielestäni ole mitenkään outoa, jos muut asiat suhteessa nousevat tärkeämmäksi kuin seksuaalisuus. Joillekin taas se on asia, joka pitää suhteen koossa, vaikka muuten ei olisi mitään yhteistä. Turha mestaroida, jos tietää vain yhden näkökulman eli omansa.

      • t.l.
        näkökulmia... kirjoitti:

        Samalla tavalla ajattelen.
        Tässä ajassa tosiaankin korostuu seksuaalisuus kaikessa asiassa. Eipä tarvi kuin mainoksia katsoa. Kaikki muu näyttää olevan toisarvoista tullen paljon jäljessä.
        Mikähän se olisi meidän ikäisten, sanotaanko nyt lähempänä kuuttakymppiä olevien ihmisten seksuaalisuus?
        Itse ajattelen, että se tulee kaiken hyvänolon mukana, jos on tullakseen. On varmasti niin miehiä kuin naisiakin joille monet muut elämän asiat tulee ekaks ja ne kuhertelut makuukamarissa sitten, kun tulee, huomenna tai enskuussa. Eikös se läheisyys sinällään ole jo tärkeää...mikä kelläkin on etusijalla.

        (seksuaalinen) sosiaalinen eläin, ja kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen on normaalia ja ellei hänelle "suoda" tätä mahdollisuutta, - hän ei mielestäni voi olla täysin onnellinen.

      • t.l.
        Pirre* kirjoitti:

        Onnellinen voi olla ihan "täysin". Siihen tottuu, kun vieressä ei ole kumppania. Eikä sitä sitten "tee mielikään" sitä toista :)

        Mutta, kyllähän sitä aika-ajoin tulee mieleen, että jos sittenkin....alkais, vaan eihän siitä mitään tuu, muuta kun että torjuu lähestyvät.
        Ihminen on ristiriitainen otus, kun saa jotakin, ei oo hyvä ja kun ei oo, niin sekään ei oo hyvä :) Paree vaan keskittyä siihen mitä on.

        , liekö sitten hyvä kun on ns. turpa turvetta täys.

        Ei tulevaisuus paljoa naurata tässäkään; on elämäntoveri, mutta kun ei oikein kuitenkaan ole jne..kyllä sitä piti toisen itsestään selvyytenä, - että hän tekee ja hoitaa miesten työt, - nyt mikään ei ole itsestään selvää.:/

      • näkökulmia
        Pirre* kirjoitti:

        (seksuaalinen) sosiaalinen eläin, ja kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen on normaalia ja ellei hänelle "suoda" tätä mahdollisuutta, - hän ei mielestäni voi olla täysin onnellinen.

        Mutta mutta...Täytyy tunnustaa, että itse olen paljon tyytyväisempi eläessäni nyt yksin jo jonkin aikaa. Minulla on sosiaalinen työ ja kotona kaipaan olla rauhassa. Olen tapaillut ikäisiäni miehiä (jonkin aikaa) toisinaan, esim. treffipalstan kautta. Vaan ei kiinnosta se takertuminen ja joillain suoranainen seksiriippuvuus, minä kun haluaisin tehdä paljon muutakin yhdessä, esim. harrastaa. Inhoan vonkaamista, ja siltä ei näköjään välty. Nukunkin paljon paremmin yksin, kun häiriinnyn kuorsaamisesta ja kyljessä kihnaamisesta. Seksikin kiinnostaa joskus, kun kemiat ns. kohtaavat, mutta se on harvinaista...En halua pelkkää seksisuhdetta ja minusta pitäisi olla edes kiintynyt toiseen ennen sitä. Voisin varmasti elää ilman seksiäkin, mutta ei se tavoitteena ole:-) Silti, en kaipaa ns. läheisyyttä erityisemmin, enkä koe itseäni onnettomaksi vaan olen iloinen ja ennenkaikkea vapaa tekemään mitä tahdon! Silti tuntuu joskus, että jotkut eivät tätä sulata, kun itse tarvitsevat aina jonkun, oli se millainen lökäpöksy tahansa...Ei kukaan voi sanoa, että ihminen tarvitsee sitä tai tätä ollakseen onnellinen. Meitä on niin monenlaisia, onnellisiakin.

      • Pirre*
        näkökulmia kirjoitti:

        kuitenkin haet sitä rakasta ja lämmintä ihmistä vierellesi, - ja se seksikin on sitten hyväksyttävä, ellei löydä eunukkia. :)

      • näkökulmia kirjoitti:

        Vaikka taas jälkijunassa tähän ketjuun liitynkin, niin on huojentavaa taas muistaa, että parempi olla oikeasti yksin kuin yksin kahdestaan.
        Olen edellisen kirjoittajan kanssa samalla linjalla, nautin laadukkaasta yksinolosta (siis ilman miestä) kuin laaduttomasta miehen kanssa. Vaikka olenkin (tai olen ollut, nyt en tiedä enää!!) kovinkin seksuaalinen, niin elämä menee kyllä ilmankin, kun se on oma valinta.
        En ole ollut treffipalstoilla. Siihen pitäisi saada jonkinlaista opastusta, koska nyt voisi siihenkin olla aikaa ja tilausta. Pelkään vain että ne "lökäpöksyt" ja muut "vonkaakat" sattuvat tielleni.

      • näkökulmia
        Pirre* kirjoitti:

        kuitenkin haet sitä rakasta ja lämmintä ihmistä vierellesi, - ja se seksikin on sitten hyväksyttävä, ellei löydä eunukkia. :)

        Olen ajatellut asian niin, että jos sellainen sattuisi kohdalle, josta oikeasti olisin kiinnostunut sekä ystävänä että seksuaalisesti, niin ehkäpä sitten. Mutta elämänkokemukseni perusteella nuo ominaisuudet eivät löydy yleensä samasta hlöstä! En ole valmis kompomisseihin, sillä minulla on (aikuiset)lapset, joihin hyvät välit sekä muutama läheinen ystävä. Nämä riittävät sosiaalisiksi kontakteiksi vallan hyvin. Ja jos sitten seksitarve yllättäisi, pelkästään siihen löytyy kyllä kumppaneita...En siis HAE ketään vierelleni, joitain ehdokkaita olisi tarjolla nytkin. Mutta en vapaudestani luovu helpolla ja siksipä luulen, että tulen elämään itsekseni ja siihen ihan tyytyväisenä. Elämä ei ole koskaan ollut minulle yksioikoista, näen mahdollisuuksia hyvään elämään monella eri tavalla. Voisin harkita yhteisöasumistakin, jos sopivia ihmisiä löytyisi. Ihan sama miehiä vai naisia, eikä iälläkään merkitystä, jos muuten olisivat samanhenkisiä. Mutta en tarkoita tällä yhteisöllä ns. vapaita suhteita, koska ne td. näk. pilaisivat yhteishengen nopeasti...Tämä nyt vaan heittona. En ole ajatellut ottaa kissaa tai koiraakaan, koska sitoutuminen lemmikin hoitoon ei innosta.

      • setu -
        näkökulmia... kirjoitti:

        Se vain, että ihmisiä on niin monenlaisia. Ihmiset myös kokevat intohimoa eri tavoin ja toiset eivät ollenkaan. Miksi kaikkien pitäisi olla niin intohimoisia, elämässä on paljon muutakin arvokasta? Jotkut ovat aivan tyytyväisiä suhteeseen, jossa intohimo jäi nuoruuteen, mutta suhde sinänsä on esim. henkisellä tasolla hyvin tyydyttävä. Seksuaalisuutta korostetaan nykyisin mielestäni aivan liikaa. Kun biologinen tarve (lisääntyminen) on hoidettu, ei mielestäni ole mitenkään outoa, jos muut asiat suhteessa nousevat tärkeämmäksi kuin seksuaalisuus. Joillekin taas se on asia, joka pitää suhteen koossa, vaikka muuten ei olisi mitään yhteistä. Turha mestaroida, jos tietää vain yhden näkökulman eli omansa.

        Seksi on olennainen osa avioliitossa. Se lieneekin ainut asia, joka ankarien moraalisääntöjen mukaan kuulu pelkästään avioliittoon.

        Mikäli se puuttuu, on koko liitto puutteellinen, kuten se on ollut ketjun aloittajan tapauksessa. Kummallista että se on pysynyt koossa.

      • näkökulmia kirjoitti:

        Olen ajatellut asian niin, että jos sellainen sattuisi kohdalle, josta oikeasti olisin kiinnostunut sekä ystävänä että seksuaalisesti, niin ehkäpä sitten. Mutta elämänkokemukseni perusteella nuo ominaisuudet eivät löydy yleensä samasta hlöstä! En ole valmis kompomisseihin, sillä minulla on (aikuiset)lapset, joihin hyvät välit sekä muutama läheinen ystävä. Nämä riittävät sosiaalisiksi kontakteiksi vallan hyvin. Ja jos sitten seksitarve yllättäisi, pelkästään siihen löytyy kyllä kumppaneita...En siis HAE ketään vierelleni, joitain ehdokkaita olisi tarjolla nytkin. Mutta en vapaudestani luovu helpolla ja siksipä luulen, että tulen elämään itsekseni ja siihen ihan tyytyväisenä. Elämä ei ole koskaan ollut minulle yksioikoista, näen mahdollisuuksia hyvään elämään monella eri tavalla. Voisin harkita yhteisöasumistakin, jos sopivia ihmisiä löytyisi. Ihan sama miehiä vai naisia, eikä iälläkään merkitystä, jos muuten olisivat samanhenkisiä. Mutta en tarkoita tällä yhteisöllä ns. vapaita suhteita, koska ne td. näk. pilaisivat yhteishengen nopeasti...Tämä nyt vaan heittona. En ole ajatellut ottaa kissaa tai koiraakaan, koska sitoutuminen lemmikin hoitoon ei innosta.

        elämä oisikin kivaa kun voisi vain kuoria kermat päältä, tai kerätä ne rusinat siitä pullasta.

        Onneksi elämme aikakautta jolloin meillä naisillakin on valinnan mahdollisuus.

      • ovat puutteessa:-)
        setu - kirjoitti:

        Seksi on olennainen osa avioliitossa. Se lieneekin ainut asia, joka ankarien moraalisääntöjen mukaan kuulu pelkästään avioliittoon.

        Mikäli se puuttuu, on koko liitto puutteellinen, kuten se on ollut ketjun aloittajan tapauksessa. Kummallista että se on pysynyt koossa.

        Mutta ihan hyvä liitto, jos kumpikaan ei koe seksiä tärkeäksi! Uskon tuntevani monia ihmisiä, jotka eivät vaihtaisi puolisoaan seksin takia, eivätkä myöskään käy vieraissa, koska eivät tunne siihen tarvetta. Ei voi sanoa, että avioliiton olennainen osa on seksi, paitsi puhuessaan itsestään ja omasta liitostaan, jos siinä asia näin on...Luulen, että mitä enemmän harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita ihmisellä on, sen vähemmän seksi on mielessä jatkuvasti. Moraaliin en ota mitään kantaa, sillä ei ole tekemistä halujen kanssa.

    • hilma ---

      Kun on jo noin pitkästä ajasta kyse ja on oltu yhdessä ko aika, tuntuu siltä, ettei tilanteen muuttamisesa ole mieltä tai se ainakaan onnistu.

      Varmaan pysytte kumpikin katkeroituneina avioliitollenne, jonka olennaista osaa ette pystyneet vaalimaan.

      Jos tuota vuosikymmenten ajan ehkäistyä nautintoa vielä kuitenkin haluaa, se lienee etsittävä muualta. Siihen on kummallakin moraalinen oikeus, kun toinen osapuoli ei ole pystynyt sitä antamaan.

      • ei tule muualta?

        Ei seksi ole ainoa asia, mistä parisuhteessa voi nauttia. Jos ei huvita, niin ei sitten. Onko pakko toteuttaa jotain yleistä onnellisuuden kaavaa, joka kaikilla on kuitenkin erilainen?

      • Juniperus

        Itse asiassa vain vaimo ei ole kyennyt miestään tydyttämään syystä, jota hän ei kerro. Ulkoa päin katsoen vaimo on ratkaisijan asemassa, ja hänen tulee tehdä aloite tilanteen korjaamiseksi. Nöyränä siksi, että hän on ongelman aiheuttanut.

        Vasta keskustelun jälkeen voi suunnitella muita ratkaisuja, jos on tarpeen.

    • Kyllähän se on parempi, että siellä kotona vonkaa. Jotain muutosta varmaan tarvitset, jos se siltä tuntuu.

      Moni vonkaa naapuriakin. Entäs sitten, kun se naapurin komea mies vonkaisi? Mitähän siinä tapauksessa tapahtuisi? (tulipahan vaan mieleen)

      Ihminen kun nyt vaan on sellainen otus, että sitä mitä ei saa kotoa, saatetaan hakea muualta.

    • keskustella

      asia selväksi keskenänne, kun se tuntuu sinua itseäsikin vaivaavan, koska vanha riitakin on tullut mieleesi.

      Monasti turha ylpeys kuitenkin estää ja tuhlataan suotta vuosia yhteisestä ajasta, jonka voisi käyttää paremminkin.

      Muutoksistakaan ei voi olla varma, sillä elämässähän voi sattua vaikka mitä odottamatonta:
      Onhan monet esimerkiksi eronneet vuosikymmeniä kestäneestä liitosta.
      Voi tulla vakavaa sairautta tai muuta yllättävää.
      Voi tulla se villityskin jommalle kummalle.

      Et taitaisi kuitenkaan haluta eroa.

      Tuollainen ``toisensa kiusaaminen`` on kuluttavaa jo henkisestikkin.

      Tee aloite asian selvittämiseksi.

      Jos ette keskenänne pysty asiaa selvittämään, kannattaisi hakea ulkopuolista apua ja ottaa asia puheeksi vaikka läärissäkäynnin yhteydessä, sillä eihän asiasi ihan vähäpätöinen ongelma ole.

    • jokke .

      Vaikuttaa siis siltä, että vaimo on ollut tyytymätön mieheensä ja osoittanut sen. Mies on sen jälkeen ollut tyytymätön vaimoon seksikumppanina ja osoittanut sen.
      Tämä tilanne jatkuu ilmeisesti molempien ollessa tyytymättömiä avioliiton ollessa kalpea ja vähäverinen.
      Kuitenkin tuollainen yhteinen liitto on jatkunut ja saanut täällä jopa hyväksyntää. Joku jopa on katsonut, ettei seksillä siinä olekaan niin väliä.
      Noin onkin, jos sitä hake ja saa muualta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      56
      2950
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2711
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      38
      2431
    4. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      33
      2269
    5. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      50
      1928
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      15
      1549
    7. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1473
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      105
      1235
    9. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1203
    10. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      73
      1060
    Aihe