ERO :''((

Ei sun maailmas siihen eroon kaadu, muistat vaan että se ei oo sun vika että vanhempasi eroavat ja sen, ettet tosiaankaan oo ainut tämän asian kanssa. Omatkin vanhempani ovat eronneet ja välit isään ovat olleet monta vuotta poikki (katso ettei itsellesi käy niin) eikä elämä ole suistunut raiteiltaan. Sinulla on varmaankin ystäviä, joille voit purkaa tunteitasi ja voi olla että tunnet ihmisiä joiden vanhemmat ovat eronneet. Itse en kyllä ole kavereilleni paljon asiasta puhellut, heillä kun ei ole kokemusta asiasta. Joten on ymmärrettävää jos et halua kavereillesi asiaa purkaa. Netin keskustelupalstoja siis suosittelisin TODELLA. Niistä on paljon apua ja tämä "et ole ainoa" -asia iskoistuu kunnolla :) Silloin kun omat vanhempani erosivat ei ollut tätä mahdollisuutta ja jouduin pitämään kaiken sisälläni monet vuodet. Nyt olisi siis tärkeää että et sulje tunteitasi sisällesi vaan päästät sen ulos. On kuitenkin monia tapoja käsitellä näitä tunteita. Voit vaikka innostua maalaamaan tai kirjoittamaan. Niin, ja molemmat keinot auttavat myös ajattelemaan jotain muuta (vaikka tämä saattaa tuntua mahdottomalta tässä vaiheessa).

Tuttu tunne tuo kädet korvilla kyyhöttäminen, itsekin kulutin monet illat vuosien ajan niin. Ajattele vaikka niin, että sitten kun lopullinen ero tapahtuu, niin sinun ei enää tarvitse kuunnella vanhempiesi riitelyä. Tottakai sitten tulevat uudet murheet (ei ehkä kovin mukavaa, että luettelen ne tässä mutta ehkä niin lopulta on parempi...) eli äidin/isän lohduttelu (muista silti elää omaa elämääsi äläkä jumitu tähän lohdutteluun! Ero on vaikeaa myös vanhemmillesi joten ole ymmärtäväinen vaikka sinua saattaa surultasi myös kiukuttaa) ja vanhempiesi uudet nais-/miesystävät (saattaa aluksi tuntua helvetiltä mutta muista, että he eivät tule sinulle äidin/isän korvikkeiksi, vaan vanhempiesi elämänkumppaneiksi, joita jokainen ihminen tarvitsee).

Elämäsi ei ole piloilla, vaikka se saattaa tuntua siltä nyt kun ero on näin käsillä. Eron jälkeenkin tuntuu pahalta, mutta siihen tottuu. Elämääsi tulee paljon muutoksia, esim. mainitsemasi muutto. Mikään näistä ei kuitenkaan ole ylitsepääsemätöntä. Suosittelen edelleen keskustelupalstoja.

Toivottavasti tästä rönsyilevästä viestistäni oli apua :)

Eksyin tänne palstalle,kun itsellä on tämän ikäisiä lapsia.Erosimme kun vanhimmat oli murrosiässä,pienimmät vielä pikkulapsia.Kokemuksesta tiedän,että erotilanne on vanhemmille niin rankka,että usein ne kärsivän lapsen murheet meinaa jäädä tässä tilanteessa sivuun.Meidän nuorimmat ei ehkä käsittäneet koko juttua,mutta murkuilla varmasti oli vaikeampaa.Suurin epävarmuus oli ollut(myöhemmin kun keskusteltiin)se,mihin ratkaisuun me vanhemmat päädymme,erotaanko vai ei.Kaikki lapseni jäivät asumaan luokseni,eli ympäristö ja kaverit pysyivät samana.Aikaa kun kului,saimme me vanhemmat välimme asialliseen kuntoon,nykyään ollaan kuin ketkä tahansa vanhat kaverit.Siitä lapsemme ovat tyytyväisiä,välit kumpaankin vanhempaan on kunnossa.Toivon sinulle jaksamista ja toivon,että loppupeleissä vanhempasi saavat omat välinsä asiallisiksi,ettei jäädä lopuksi ikää katkeriksi,kuten valitettavasti joskus käy.Äitisi on aina äitisi,samoin sinulla on myös isä.Joskus ero on parempi kuin jatkuva riita ja ahdistus sen vuoksi.Toivottavasti pystyt pitämään yhteyttä kumpaankin vanhempaasi ja antamaan anteeksi nämä sinullekin raskaat ajat.Nämä ovat raskaita asioita myös vanhemmillesi ,eivät he tahallaan halua sinulle murheita.

Vanhempien ero ei ole ikinä lapsen vika, ei ikinä.
Siitä asiasta ei saa syyttää itseään.
Tiedän miltä se tuntuu kun vanhemmat eivät enää asukkaan yhdessä.
Omat fiilikseni vain pahenivat kun näin äidin itkevän ja ikävöivän isääni.
Mutta kaikkein pahimmalta tuntui että minä olin silloin ilmaa, minulta ei kysytty miten voin tai mitä ajattelen..ei edes puhuttu.
Tunsin itseni todella yksinäiseksi.
Ajan myötä asiat ovat kuitenkin palanneet melkein normaaliksi, asun äitini kanssa ja tapaan isääni aina kun vain haluan.
Älä laita välejä poikki kummankaan vanhemman kanssa. Ja pidä huoli siitä, että sinulla on oikeus nähdä kumpaakin aina kun vain haluat.
Kumpikaan vanhemmistasi ei voi estää sitä(:

Mun vanhemmat eros n. 2 vuotta sitte.. elämä oli yhtä helvettiä.. mut siihen tottuu yllättävän pian vaikka aluksi luulee ettei kestä sitä.. Loppujen lopuksi sitä huomaa että on parempi vanhempien on parempi erota kuin riidellä jatkuvasti.. Koita kestää.. Yritä saada muuta ajateltavaa.. vaikka välillä tuntuu ettei mikään kiinnosta niin lähde silti ulos leffaan tai uimaa tai jne. Muista: Ei murheet suremalla lopu.

Mun vanhemmat on eronnu joskus kun olin ihan pieni ja vaika siitä on jo 15 vuotta ne riitelee edelleen puhelimitse, sossulla ym... ja kaikki niitten riidat mä saan aina kuulla tavalla tai toisella.

Oikeestaan oon aika onnellinen et vanhempani eros, sitä huutoo ei ois jaksanu kukaan ja kaikki lopulta kärsis, jos vanhempas nyt muuttaa niin varmasti kyseinen huuto loppuu ym...

Musta ois kamalaa jos mun äiti tai isäni olis onnettomii toistensa seurassa, joten ero ei niinkään liikuttas mua. Se ehkä tarkottaa joskus ettei näe toista vanhempaansa ihan sitä seittemää päivää viikossa, mutta oikea rakkaus ei muutu välimatkan takia.

Se mikä on vanhemmille parasta niin on myös mulle meijän perheen ero asiassa. Molemmat on tosi rakkaita mun elämässä, mutta toistensa seurassa olo on niille raskasta, enkä haluu niitten vihaavan, itkevän tai tuntevan mitään kamalaa sen takia että asuu yhdessä.

Tässä on mun mielipiteeni vanhempieni erosta. Saa ottaa kantaa.

Sulle toivon voimia ja rohkeutta tässä tilanteessa.