Ihmettelen

miten nopeasti romanit kiirehtivät parisuhteeseen ja perheen perustamiseen? Alaikäiset perustamassa perhettä,kun viellä itsekin on lapsi. Itse en asiaa kannata. En yleistä asiaa.Samaa ilmiötä on myös lisääntyvänä valtaväestössäkin. Sen olen myös huomannut,että romanilapsia pidetään jo liijan varhain isoina ja annetaan heille aikuisuuteen lupa jopa varhaisteini iästä lähtien.Tiedän monia lapsivanhempia jotka ovat jopa alle 18 vuotiaina 2-3 lapsen vanhempia.Sitten ihmetellään eroja ja kiistellään lapsista.Ilman ammattia ja riittäviä tuloja perheen elättäminen ei ole ruusuilla tanssimista.En halua ketään mielipiteelläni loukata.Enkä todella haluaa kaikkia niputtaa samaan kastiin.Kerroin vain omat näkemykseni ja ihmettelyni.
131039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Äläs kuule yhtään kummastele. Nuorena se on vitsa väännettävä, että ehtii paljon, elämä on muutenkin lyhyt.

Äänestä

RAKAKASTA
kärsi ja unhoita!

nykyään
sitä saa
nauttia lyhyen ajan enään mistään,.
nyt muka
"ihmetellään eroja ja kiistellään lapsista."
ei saisi olla"Ilman ammattia ja riittäviä tuloja
"perheen elättäminen ei ole ruusuilla tanssimista
"
koskaan!


lISÄÄ RAKAKUTA;::LISÄÄ LIKSAA;LISÄÄ KANSAA: SITÄ VAAN ET ANTAKAA LASTEN KASVAA JA MENNÄ MITEN SITÄ HEILTÄ KIELLÄT:

mutta todellisuus on että
kyllä se suhdanteista riippuu
ahdistuksenaikoina (sota) ja lama tekee
perhekeskeiset arvot

sit niitä riistävät ja tulee eroi buumit


mitä ymmärrän historiia 50 vuotta.

Äänestä

Se on sillai et kun hame ja röijy tai lökäpöksyt ja pettävä takki tulee mukaan kuvioihin niin sitä ollaan aikusija ja valmiina soitelen sotaan. Ja kun 18 mittarissa niin lapija on vähintään yks, monasti kaks ja jo eri isät . Ne on ne kutaset perinteet ja ssäännöt mitkä antaa luvan naija.

Äänestä

..ei semmosia voi mennä puhumaan,ja sitten kun luonto ajaa tikanpojan puuhun on jo myöhästä. ne säännöt ja perinteet joita "kaikki" noudattaa..varmasti, heheh

Äänestä

rakkauden puutetta ,mikä nämä lapset niin aikasin parisuhteeseen ajaa.

Romanikulttuuriin kuuluu,että lapset työnnetään pois vanhempien helmoista aikaisin,eikä minkäänlaista hellyyttä suvaita,eikä sexi asioista saa puhua.

Keskenään nämä tietämättömät lapsi/nuoret sitten pähkäilevät ja hakeutuvat toistensa lämpöön,ja seuraukset on nähty.

Jokainen nuori tarvitsee rakkautta ja lämpöä läheisiltään,mutta romanikulttuurissa siitä tulee tabu liian aikaisin.

Äänestä
  • Kyllä nykyään kouluissa on seksuaalivalistusta, että kyllä tietoa pitäisi olla, mutta se tieto on saattanut mennä ohi korvien:-)

    Äänestä

  • on samaa mieltä,että varhainen parisuhde lapsineen kaikkineen on romanikulttuuriin sidonnaista.Mutta eivätkö kaikki lapset ole lapsia kulttuuriin ja väriin katsomatta? Miten tietynlainen pukeutuminen voi "tehdä"aikuisen? Aikuisuuteen ja sen tuomiin vastuisiin kuuluu paljon enemmän,kuin "aikuistunnut" ulkonäkö. Mielestäni seksivalistuksen puute ei voi olla syynä varhaiseen vanhemmuuteen.Tänäpäivänä kouluissa jo 4 luokalla on seksivalistus/ murrosikään liittyvää opetusta.Ja mediat ovat täynnä asiaan liittyvää tietoa.Ja totuushan on,että nykypäivän lapset/nuoret tietävät paljon paljon enemmän kuin 70-80 luvuilla.Kenties romanikulttuuriin kuuluu,että olet aikuinen jos omistat hameet,miehen ja lapsilauman? Tietenkin ihmiset ovat yksilöitä.emmekä voi yleistää asiaa. Kyllä asioista pitäisi voida puhua oli kulttuuri sitten mitä hyvänsä.Jos kerran ei "pysty" omien vanhempiensa kanssa asioista keskustella,niin mites siskot,tädit? Aika ihmeellistä,että romanivanhemmat eivät lapsiansa pidä hyvänä tai kerro rakkaudestaan vaippaiän jälkeenkin? Siinä menettää paljon.Ja lapsiraukat aivan varmasti kaipaavat sydämessään hellyyttä ja sanoja rakkauden omilta lihaa ja verta olevilta vanhemmiltaan.Oli sitten sukupuoli ja ikä mikä tahansa.

    Äänestä

  • vastaajista kirjoitti:

    on samaa mieltä,että varhainen parisuhde lapsineen kaikkineen on romanikulttuuriin sidonnaista.Mutta eivätkö kaikki lapset ole lapsia kulttuuriin ja väriin katsomatta? Miten tietynlainen pukeutuminen voi "tehdä"aikuisen? Aikuisuuteen ja sen tuomiin vastuisiin kuuluu paljon enemmän,kuin "aikuistunnut" ulkonäkö. Mielestäni seksivalistuksen puute ei voi olla syynä varhaiseen vanhemmuuteen.Tänäpäivänä kouluissa jo 4 luokalla on seksivalistus/ murrosikään liittyvää opetusta.Ja mediat ovat täynnä asiaan liittyvää tietoa.Ja totuushan on,että nykypäivän lapset/nuoret tietävät paljon paljon enemmän kuin 70-80 luvuilla.Kenties romanikulttuuriin kuuluu,että olet aikuinen jos omistat hameet,miehen ja lapsilauman? Tietenkin ihmiset ovat yksilöitä.emmekä voi yleistää asiaa. Kyllä asioista pitäisi voida puhua oli kulttuuri sitten mitä hyvänsä.Jos kerran ei "pysty" omien vanhempiensa kanssa asioista keskustella,niin mites siskot,tädit? Aika ihmeellistä,että romanivanhemmat eivät lapsiansa pidä hyvänä tai kerro rakkaudestaan vaippaiän jälkeenkin? Siinä menettää paljon.Ja lapsiraukat aivan varmasti kaipaavat sydämessään hellyyttä ja sanoja rakkauden omilta lihaa ja verta olevilta vanhemmiltaan.Oli sitten sukupuoli ja ikä mikä tahansa.

    maksaa niistä lapsista meille louvoo vielä eläkkeen lisäks.Ja onhan niitä mukava tehä,et sie oo koittanu?

    Äänestä

Tääläkin minun asuin paikassa on paljon alaikäisiä jotka ovat perustaneet muka perheen.Sitä sitten leikitään aikuista niin kauan kun jaksetaa,ja kun jaksaminen loppuu,niin lähetään lätkimään.Jätetään lapsi rukka sille joka sen sukulaisista huoliipi.Meillekin on alaikäiset tarjonnut omia lapsiaan hoijattavaksi,vaikka emme ollutkaan sukulaisia.

Äänestä
  • asiaa lapsien kannalta.En sano,että nuoret eivät voisi olla kypsiä kantamaan vastuutaan ja sitoumuksiaan.Aina löytyy poikkeuksiakin.Eikö olisi hyvä seurustella "salaa" ja tutustua toiseen ennen kuin aloittaa "reilusti" yhteiselon? Ja antaa itsensä nauttia nuoruudesta,huolettomuudesta ja kasvaa aikuisuuteen ilman pika hyppyä? Ja surullisen usein nämä lapsivanhempien jälkikasvu annetaan sukulaisten hoitoon,Kun alkaa "nuoruuden" taka-ajo.Ja monesti myös vastuu ja hoitaminen lykätään oman vanhempansa harteille.Tälläistä tapausta olen aivan vierestä seurannut ja syvästi säälinnyt mummo rukkaa,joka joutuu olemaan niin mummo kuin äitikin lapsenlapselleen.Ja viellä monta kertaa peräkkäin.Mutta en ala ketään arvostelemaan.Ihmisiähän me kaikki olemme.

    Äänestä

  • mä oon ite alle kolmekymppinen nainen ja olen miettinyt samaa asiaa. Kun mustalaisten lapset salassa seurustelee, pitää pitää tunteet salassa, niin se aiheuttaa sen että otetaan reilusti se elämänkumppani varhaisessa vaiheessa, vaikka todellisuudessa ei oltais siihen edes valmiita. Uskon, että moni ymmärtää mitä mä tarkoitan vaikka sekavasti ajatukseni laitoin tähän. Jos romaninuoret sais näyttää tunteensa normaalisti ja seurustella normaalisti, niin ei varmaan tulis sellasta pakkottavaa tarvetta vielä lähteä sinne oman elämän alkuun niin varhain. Ja nykyisin se on nuorille jo vähän niin kuin kunnia kysymys että mitä aikasemmin lähetään niin sen parempi. Nykynuoriso on muutenkin ihan hakoteilla, mutta miten lapsi voi oppia mitään jos vanhemmatkaan eivät ole osanneet kasvattaa oikein. En tarkoita tällä sitä, että kaikki vanhemmat, vaan on paljon sellaisia, ketkä ohjaavat lapsiaan oikeaan. Mutta se huono käytös on se mikä jää elämään kaikkien mieleen. Tarkoitan, että yksi pilaantunut hedelmä mädäntää koko puun. Meidän tulisi ottaa vastaa meidän nuorista, kohta meillä ei ole enää normaaleja mustalaisia ollenkaan.

    Äänestä

Romanit eivät puhu kotonaan lapsilleen ehkäisystä kun se on häpeetä.En tiedä miksi,mutta näin vain on.

Kun sitten löydetään kaverit (elikkä tyttö tai poikaystävät) astuu seksi kuvioihin.
Romanit eivät suhtaudu aborttiin niin kevyesti kun valtaväestö.Meidän keskuudessa on moraalitonta tappaa lapsi,oli se sitten sikiö,alkio,vauva tai teini.
Näin ollen romani nuoret kantavat vastuunsa ja antavat lasten tulla.

En nyt väitä,ettäkö kaikki nuorten tekemät lapset olisivat vahinkoja,mutta kyllä niitä muutama varmasti löytyy.

Toinen syy aikuistumiseen niinnopeasti on kulttuuri ja tavat.
Nyky nuoret on jotenkin unohtaneet sen lapsena olemisen taidon.Kasvetaan liian nopeasti ja oletetaan,että kun saa hameet ja puvut niskaansa ollaankin aikuisia,eikä vielä teinejä.

Jotkut taas ovat kypsempiä kun toiset ja löytävät sen kumppaninsa varhain.

Yleisesti voisin sanoa,että raha ja mammona ovat nykyaikana yliarvostettuja.Ei niitä lapsia rahalla kasvateta ja hoivata,eiköhän se rakkaus lapseen ole se kantavavoima vaikka sitten rahaa ei olisikaan.
Setelit kun eivät osaa lukea iltasatuja,viedä ulos leikkimään,hoivata kun on vaikeaa jne.

Äänestä
  • perheille pitäisi järjestää jonkinlaisia kursseja lapsenkasvatuksesta. Se kulttuuri kun ei juuri riitä arkipäivän pyörittämiseen. Olen seurannut nuorten äitien elämää läheltä. Kyllä lapsi tarvitsee tasapainoisen kodin rakkautta ja myös rajat. Lapsille pitää laitta raja ja rakastaa heitä ei sitten tarvitse maailman kasvattaa kun kotikasvatus on kunnossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suuresti kirjoitti:

miten nopeasti romanit kiirehtivät parisuhteeseen ja perheen perustamiseen? Alaikäiset perustamassa perhettä,kun viellä itsekin on lapsi. Itse en asiaa kannata. En yleistä asiaa.Samaa ilmiötä on myös lisääntyvänä valtaväestössäkin. Sen olen myös huomannut,että romanilapsia pidetään jo liijan varhain isoina ja annetaan heille aikuisuuteen lupa jopa varhaisteini iästä lähtien.Tiedän monia lapsivanhempia jotka ovat jopa alle 18 vuotiaina 2-3 lapsen vanhempia.Sitten ihmetellään eroja ja kiistellään lapsista.Ilman ammattia ja riittäviä tuloja perheen elättäminen ei ole ruusuilla tanssimista.En halua ketään mielipiteelläni loukata.Enkä todella haluaa kaikkia niputtaa samaan kastiin.Kerroin vain omat näkemykseni ja ihmettelyni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu