Onko yleistä?

Asumme kaupungissa. Mieheni viljelee osa-aikaisesti kotitilaansa, tilalla asuvat hänen vanhempansa. Matkaa tilalle on noin 100 km.

Kesällä tilan työt vievät aikaa, ja silloin vietämme paljon aikaa tilalla koko perheen voimin.

Mieheni lähtee käymään tilalla "kotona" talvellakin usein esim. katsomassa onko tullut jotain maatalouteen liittyvää postia (voisivathat vanhemmat ilmoittaa, jos jotain tärkeää on), tai jos on oltu kauan yhtäjaksoisesti kaupungissa (noin 2 viikkoa tuntuu olevan kipuraja).

Jos mies sattuu sairastumaan (flunssa) "kotireissulla" niin jää hän automaattisesti koko sairasloman ajaksi äitinsä passattavaksi. Saattaapa lähteä kaupungistakin varta vasten, jos tuntuu, että on tauti tulossa.

Onko yleistä, että maatalon pojat suunnistavat "kotiin" herkemmin kuin muualta kotoisin olevat?
81162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

on yleitsä, koska jo ensimmäinen asia on se että maanviljely on elinkeino, vaikkakin osa-aikaisesti, on siitä kannettava huolta ja töitä tehtävä, niitä ei tehdä kahdessa viikossa ja vaan työt jakautuvat tasaisesti koko kesälle, keväällä kylvöt ja syksyllä puinnit ovat eniten aikaa vievin yhtenäinen ajanjakso, mutta välillä on ruiskutuksia, niittoja jne...

toinen joka varmasti miehelläsikin on, on huoli vanhempien jaksamisesta ja siitä etteivät joudu tekemään "toisten" töitä, ihmiset eivät jaksa tehdä töitä niinkuin ennevanhaan vanhetessaan...

Äänestä
  • Kyllähän se mies hoitaa kaikki tilan työt, mutta silloinkin kun ei tarvitse, niin veri vetää maalle (vai olisiko äidin ja isän luokse) niin usein... Sitä minä tässä vähän ihmettelen.

    Miehen vanhemmat eivät juurikaan osallistu enää tilan töihin. Appi kyllä tekisi, mutta ei jaksa. Anoppi jaksaa, mutta on aina hoidellut taloutta lähinnä tuvan puolella.

    Äänestä

  • Kaupunkiminiä kirjoitti:

    Kyllähän se mies hoitaa kaikki tilan työt, mutta silloinkin kun ei tarvitse, niin veri vetää maalle (vai olisiko äidin ja isän luokse) niin usein... Sitä minä tässä vähän ihmettelen.

    Miehen vanhemmat eivät juurikaan osallistu enää tilan töihin. Appi kyllä tekisi, mutta ei jaksa. Anoppi jaksaa, mutta on aina hoidellut taloutta lähinnä tuvan puolella.

    piirteensä, jotka ehkä saattavat oudoksuttaa puolisoa. Olisihan sekin mahdollista, että miehesi olisi joka ilta kapakassa ja parin viikon välein "vieraissa". (Ehkä tämä onkin tutumpaa siellä kaupungissa, mutta meitä maalaisia se kyllä oudoksuttaisi).
    Olettaisin, että lähinnä työasioissa miehesi tilallaan liikkuu. Kyllä hänen kotinsa lienee kuitenkin siellä, missä perhekin asuu, vaikka joskus saattaa vanhasta muististaan sanoa vanhempiensa kotia kodikseen. Kyllähän joillakin miehillä näyttäisi olevan napanuora vielä kiinni äidissään, mutta se ei ole asuinpaikasta kiinni. Ehkä äidit vielä vaistomaisesti vahvistavat tuota, sillä ovathan pojat aina olleet heidän vanhuuden turvansa.

    Äänestä

lähtisin kaupungista takaisin tilalle heti kun varvit on heitetty, ja heppi huuhtaistu. En mä siellä ainakaan 2 viikkoa viihtyis.....

Äänestä

ymmärrän hyvin puolisoasi, sillä suurimmalla osalla maalaistytöistä ja -pojista elää kaipuu takaisin maalle.

Äänestä
  • Kaupungeissa asuvista...

    Äänestä

Maaseuduntulevaisuus kaupunkiasuntoon!

Äänestä

Joo kyllä ne on nuo muatalon pojjat äeteesä helmassa aina ku vuan mahollista... Kokemusta löytyy oman ukon kontilta...
Hyvähän se on kun valamihiksi passataan, mikäpäs siinä on pojjan ollessa.
Minun ukolle on oma äitee niin rakas että työnsi mielummin oman perheensä kun vanhempasa tilalta pois asumasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaupunkiminiä kirjoitti:

Asumme kaupungissa. Mieheni viljelee osa-aikaisesti kotitilaansa, tilalla asuvat hänen vanhempansa. Matkaa tilalle on noin 100 km.

Kesällä tilan työt vievät aikaa, ja silloin vietämme paljon aikaa tilalla koko perheen voimin.

Mieheni lähtee käymään tilalla "kotona" talvellakin usein esim. katsomassa onko tullut jotain maatalouteen liittyvää postia (voisivathat vanhemmat ilmoittaa, jos jotain tärkeää on), tai jos on oltu kauan yhtäjaksoisesti kaupungissa (noin 2 viikkoa tuntuu olevan kipuraja).

Jos mies sattuu sairastumaan (flunssa) "kotireissulla" niin jää hän automaattisesti koko sairasloman ajaksi äitinsä passattavaksi. Saattaapa lähteä kaupungistakin varta vasten, jos tuntuu, että on tauti tulossa.

Onko yleistä, että maatalon pojat suunnistavat "kotiin" herkemmin kuin muualta kotoisin olevat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu