haluaisin

tietää on hindulaisuuden opissa uudelleensyntyminen ja jos on voiko ihminen muistaa mitä oli edellisessä elämässä?
11392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Shanti Devi - kertomus jälleensyntymisestä.

Äänestä

Koko Aasiassa ihmiset ymmärtävät reinkarnaation eli jälleensyntymisen olevan totta. Kyllä jokainen voi muistaa inkarnaationsa. Lue kirja nimeltä "Kokemuksia jälleensyntymisestä". kirj. Dethlefsen. Siinä kerrotaan tapauksia ja todetaan, että jokainen ihminen voi saada muistikuvia edellisestä elämästä. Itse olen katsellut edellisiä inkarnaatioita enkä epäile yhtään.

Äänestä

Hindulaisuuden pääoppeja on, ettet ole ruumiisi vaan ikuinen sielu. Ruumiit ovat väliaikaisia ja sielu vaihtaa niitä kuin vaatteita. Tämä selitetään hyvin Bhagavad Gitassa, pyhässä kirjassamme.

On paljon ihmisiä, jotka muistavat jotakin edellisistä elämistään. Vaikuttaa siltä, että mitä traagisempia asioita heille on tapahtunut, sitä paremmin he muistavat.

Minäkin muuten aloin nähdä kamalia painajaisia mennessäni autokouluun. Pelkäsin aivan yhtäkkiä ja yllättäen autoilua aivan tavattomasti, hoin opettajalle, että kuolen. Myöhemmin järjestelin uniani ja pelkotilojani ja tulin siihen tulokseen, että minun on täytynyt edellisessä elämäkssäni kuolla auton ratissa.

Jokainen ihminen voi päätellä ainakin vähän sitä, missä on elänyt ennen. Oudot pelkotilat ja selittämättömät kiinnostuksen kohteet ovat hyviä vinkkejä.

Äänestä
  • mainitsemassani kirjassa "Kokemuksia jälleensyntymisestä" on juuri tuollaisia esimerkkejä kuin sinulla Vaisnava. Siinä sanotaan, että kaikki selittämättömät ongelmat elämässä tulevat edellisistä elämistä, ja on aivan välttämätöntä, että lännessäkin aletaan ymmärtämään tämä totuus. Länsimainen psykologia on puutteellinen niin kauan kunnes ymmärretään reinkarnaatio ja otetaan koko ihminen huomioon.

    Äänestä

  • voi.kyllä kirjoitti:

    mainitsemassani kirjassa "Kokemuksia jälleensyntymisestä" on juuri tuollaisia esimerkkejä kuin sinulla Vaisnava. Siinä sanotaan, että kaikki selittämättömät ongelmat elämässä tulevat edellisistä elämistä, ja on aivan välttämätöntä, että lännessäkin aletaan ymmärtämään tämä totuus. Länsimainen psykologia on puutteellinen niin kauan kunnes ymmärretään reinkarnaatio ja otetaan koko ihminen huomioon.

    ;) Minua aina huvittaa kun tiedelehdissä kiistellään siitä, rakentuuko ihmisen persoona geenien vai kasvatuksen varaan. Ei ihme, ettei edes näiden yhdistelmä tunnu tyydyttävältä vastaukselta kun jätetään huomiotta jotakin niin tärkeää kuin edelliset elämät.

    Toisaalta uskon kyllä siihenkin, että sielu päätyy geeneihinsä tismalleen edellisten elämien perusteella.

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Mielestäni sinulla on hirmu fiksuja ajatuksia !

    Äänestä

  • ava kirjoitti:

    Mielestäni sinulla on hirmu fiksuja ajatuksia !

    Kääk, jos aiot ylistää minua niin kuin sinä ja Sateenkaari ylistätte toisianne, punastun ja pakenen! ;)

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Kääk, jos aiot ylistää minua niin kuin sinä ja Sateenkaari ylistätte toisianne, punastun ja pakenen! ;)

    En ole huomannut ylistäväni ketään :)

    Minä vain ajattelen ja kirjoitan mitä ajattelen ( niinhän kaikki täällä vissiin tekevät ? ), ja nyt minulla vain yksinkertaisesti on tämmöinen ajatus, että sinun teksteissäsi on positiivista henkeä ja mieltä.

    Kääk :)

    Ei minua kannattaisikaan ylistää. Positiivinen henkeni ja mieleni on peräisin Bhagavad Gitasta, samaten kaikki hienot ajatukset, jotka olen suustani päästänyt.

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Ei minua kannattaisikaan ylistää. Positiivinen henkeni ja mieleni on peräisin Bhagavad Gitasta, samaten kaikki hienot ajatukset, jotka olen suustani päästänyt.

    "Ei minua kannattaisikaan ylistää."

    Ei ehkä ylistää, mutta on varmasti "luvallista" todeta että persoonanakin, tai osana Bhagavad Gitan persoonaa ( kääk jälleen - kuinka tämä pitäisi nyt sanoa ? )vaikutat varmasti moniin innostavasti ; sinulla nimittäin tuntuu olevan näköalaa vähän pidemmällekin, ja sydämen viisautta myös.

    Samat sanat haluaisin sanoa sinulle. Levität täällä positiivista ilmapiiriä :) Toisin kuin esimerkiksi nuo kiihkokristityt, jotka saavat keuhkoamisellaan kaikki muut kuin kaltaisensa karttamaan seurakuntiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksi kirjoitti:

tietää on hindulaisuuden opissa uudelleensyntyminen ja jos on voiko ihminen muistaa mitä oli edellisessä elämässä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu