tarjolla tälläkin palstalla. Sitten on tuttavapiissä näitä vanhempia, jotka haluavat luonnollisesti vapaa-aikaa ja ovat koko ajan soittelemassa ja kyselemässä lastenhoito apua. Miten kieltäytyä kerta toisensa jälkeen, kun on itsellä jo raskas vuorotyö. Ei siis todella jaksaisi harvoja vapaailtoja ja viikonloppuja viettää lapsia kaitisen.
Ihmettelen
paljon hoitajia
5632
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta kai pyytävät sinua jos ilmaseks niitä lapsia hoidaT!
Sano seuraavan kerran että ei mulla ole oikein aikaa vahtia, ja sano että täällä on paljon lapsenvahteja, kun voihan se ollla ettei monet tätä paikkaa tiedä :)
sanonut tuttavalapsia ilmaiseksi hoitavani. Sain ihan kivaa palkkaa. Mutta en siis halua oman työn lisäksi enää "lisätienestiä" vaan ihan vapaa-aikaa.
tuttavalapsia hoidetaan ilmaseksi!! Mutta kaikenlaisia kiskureita nykyään on :O
ei löydy hoitajaa, kun sitä tarvitsisin. Olen mieheni työmatkojen takia yksin kahden lapsen kanssa lähdes jatkuvasti. Omien työjärjestelyjen takia olisin tarvinnut kahtena iltana viikossa hakijan ja vahdin lapsilleni, mutta homma ei kelpaa kenellekään (rahasta ei ole ehditty puhua). Tuttavia, joilla on omia lapsia, en viitsi kysyä, heillä on kädet täynnä työtä muutenkin. Mutta opiskelijoille luulisi, että pieni ylimääräinen raha kelpaisi.
Kai sinä voit reilusti sanoa, ettet työpäivän/ rupeaman päätteeksi jaksa katsoa lapsia, vaan haluat omaa vapaa-aikaa?
Ehkä tutuillesi ei vaan ole tullut mieleen, ettet halua/jaksa/ehdi hoitaa heidän lapsiaan. Meillä on vakkari-lapsenvahti (täältä muuten löydetty :)) ja, kun poitsun mummi kuuli asiasta, hän miltei loukkaantui. Samoin mun veli on ihmetellyt, että miten te nyt sellaisen hommasitte, että kyllä he olisi hoitaneet tarvittaessa... Eli ota noista sitten selvää.