Festarit

Jos joku viittis vähän jelppiä ku oon lähössä jussina Raumalle enkä oo ikinä ollu festareilla ennen. Mimmosta ruokaa on hyvä ottaa mukaan? Mitkä ei pilaannu? Kertokaa hyviä vinkkejä.
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Käyt ostamassa tai lainaat (ellet jo omista) joltain itsellesi retkikeittimen esim. Trangia merkkisen, ja siihen päälle sinolia tai hyvä tuli-merkkistä nestettä. Näillä ruuan laitto onnistuu halviten ja helpoiten festareilla ja muilla tapahtumilla tulevaisuudessakin. Peruspöperöksi yksi pussi makaroonia ja useita nuudelipusseja. Lisäkkeeksi säilykepurkeissa tomaattimurskaa, tonnikalaa, lihapullia, papuja, ym.ym.
Kunnon herkutteluun voit hankkia pussiruokia ja pussikeittoja. Täydellisen makunautinnon takaa muutama kuivattu valkosipulirouhe pussi, sekä muita mausteita oman maun mukaan. Niin ja muista varata mieluiten puhdasta vettä näitten keittämiseen. Kesä kun on, niin uudet perunat on toimivaksi todettu ruoka myös Trangialla.

Edellämainitut ruoat ovat vain yksinkertaisemmasta ja halvimmasta päästä, Trangialla voi loihtia jos jonkinlaista sapuskaa jos viitsii panostaa sekä ajallisesti että taloudellisesti. Mutta näistä on hyvä lähteä inspiroimaan omia aterioita.

Äänestä
  • Kyllä mulla trangia on ja osaan jopa käyttää sitä, mutta tulin siihen tulokseen että kun siellä festareilla sitä porukkaa kuitenkin on aika paljon ja päihtymisaste jengillä on aika korkee niin ei oikeen passaa ruveta tulen kans leekaamaan siellä. Ja siksi toisekseenki se marinol pullo saattaa kadotta siellä parempiin suihin ku jollakulla oikeen viinan himo iskee. Joten aattelin pysyä kylmäruoka linjalla. Mutta kiitti ku vaivauduit vastaamaan :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nanna kirjoitti:

Jos joku viittis vähän jelppiä ku oon lähössä jussina Raumalle enkä oo ikinä ollu festareilla ennen. Mimmosta ruokaa on hyvä ottaa mukaan? Mitkä ei pilaannu? Kertokaa hyviä vinkkejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu