Kivasti meni taas Arilla :/

Tietäjä Lahdesta

Olipa Arilla keikka Lahden Mukkulassa. Tapahtumaa oli mainostettu koko perheen konsertiksi. Esiintyjinä mainittu "ylpeytemme" Ari Koivunen ja Medihevi bändi ja joitakin muita. Minä en sinne lapsieni kanssa mennyt, sillä tiesin, mitä tuleman pitää. Tämän aamun paikallislehti kirjoitti sitten sen, minkä olisin voinut kirjoittaa jo eilen ennen konserttia. Ari heilui lavalla lonkeropullo kädessä, heitteli banaaninkuoria yleisöön ja joka toinen sana se kuuluisa viiden lapsen äidin värkki. Nimmareitakin hän oli jaellut kuulemma niille, jotka ostivat Medihevin fanituspaidan. Lapset kilvan olivat rynnänneet ostamaan älykalliin paidan nimmarin toivossa. Oli vaan käynyt niin, etteivät kaikki paidanostajat olleet nimmaria saaneet.

Joko vihdoin ihmiset ymmärtää, ettei tämä kiva ja pidetty Ari ole idoli isolla I:llä. Idolinhan pitäisi olla esikuva vauvasta vaariin. Vai onko nykyajan trendi, että se värkki -sana tulee lapsille jo äidinmaidossa. Minä taidan olla niin vanhanaikainen, ettei minun lapsieni sanavarastoon kuulu eikä saa kuulua tämä, etenkin pikkulasten ja tyttöjen suusta pahalle kuullostava ällöttävä sana.

30

2437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hmm..........

      Me jotka tiedämme mistä Medihevissä on kyse, tiedämme myös että luultavasti meno ei siellä ole kovin pidättäytynyttä. Kuitenkin pitäisi muistaa juuri että keikka oli ikärajaton ja suurin osa ilmeisesti Aria katsomassa.

      Tästä pääsemmekin tähän idolitouhuun. Ari oli aluksi vastaan tätä idolshommaa varmaan myös tämän vuoksi, eli Idols -voittajalta odotetaan tiettyä käytöstä ja imagoa joka voi sotia rankasti vastaan heavymusiikin periaatteita. Mutta kuitenkin Ari osallistui Idolsiin, ja siinä tuli kait hyväksyneeksi myös velvoitteet! Tai sitten Ari yrittää luoda esimerkkiä että Idols -voittajan ei tarvitse olla tietynlainen (yrittää ylläpitää jonkinlaista hevimusiikkiin kuuluvaa särmää?)

      Minäkään en ole noiden aloitusviestissä kuvailtujen käytöstapojen ystävä mutta se ei nyt taas tähän kuulu.

      • jokainen..

        joka vähänkin seurasi idollsia, saanut käsityksen millainen Ari on. Ari ei sielläkään teeskennellyt olevansa jotain muuta kuin on, miksi ihmeessä hänen pitäisi nyt aloittaa.

        Eilinen konsertti oli mahtava Arin osalta, huumori kukki ja Ari otti hyvin yleisönsä, eli eiköhän kaikki saanut sen oleellisen mitä tulivat hakemaan, tosi tyytyväisiä lapsia ja aikuisia minä siellä ainakin kohtasin.
        Sylettää kun aina Arin tekemisiä arvostellaan, Ari on mikä on, ja hyvä niin.


      • Ari ole

        ollenkaan "normi idoli" On sen verran oman tien kulkija. Johan se nähtiin kisan aikana. Ari on Ari ja ei se muuksi muutu. Hyvä niin.


    • Vastaaja?

      No hyvä, että et tullut paikalle tiukan piposi kanssa, minä sen sijaan olin paikalla vanhimman poikani kanssa. Pojan luokkakaveritkin kiroilevat enemmän kuin Ari.

      Helkkarin hyvä keikka oli kuten tähänkin asti, ja vien ensi vuonnakin katsomaan, mikäli luvatusti paikalle saapuvat.

    • todella pientä

      Kuvailemasi toiminta on todella pientä verrattuna siihen, että Lordi heiluu lavalla moottorisahan kanssa ja veri lentää. Saman tyyppinen kohdeyleisö!

      Vanhemmat ovat itse vastuussa mihin lapsensa vievät ja milloin! Tuo v sanan viljely ei ole pahaksi noin 10-> ikäiset lapset sitä viljelevät ilman idoliakin ja jos alle 10 vuotiaita vie hevikeikalle ja tuollaisesta valittaa niin voi ihan itse katsoa peiliin mihin on lapsensa vienyt!

      Lisäksi... Noi banaaninkuoret... Fanit säilyttävät niitä ihan onnessaan ja niitä revittiin toisten käsistä! Olisi voinut heitellä niitä enemmänkin! Mitä nimmareihin tuli, niin eiköhän se ole ollut jonkun järjestäjän älynväläys ja aika monella teinillä tuntui medihevi paita olevan jo valmiiksi kin päällä!

    • Shmd

      No voi v...u!Nythän on vadelma-aika vielä vai. Vasta luin alotuksen oikein kunnolla ja totesin ettei alottaja ollut edes paikalla. Näitähän wissereitä on maailma pullollaan. Meininki oli tapahtumassa nimensä mukasta eli Medihevi-toimintaa parhaimmillaan ja Ari elementissään kaverien kanssa. Banskun kuoret ja vesi, sehän on vaan hauskanpitoa jossa yleisöä on täysillä mukana, kunhan saa Arilta jotain....

      • vaan tykkäsi

        Tuo banaani-juttukin oli semmoinen et joku yleisöstä heitti banskun Arille joka maistoi siitä ja heitti sitte takaisin yleisöön joka tappeli siitä kynsin ja hampain. Miksi edes vaahdota asioista joista ei itse mitään tiedä?


    • musamamma

      On ollut kunnia kuulla Ari nyt kaks kertaa Lahdessa livenä, eka keikka torilla oli todella hieno, eilinen melkoinen pohjanoteeraus, bändi selvitti biisit kyllä, mutta laulaja örisi tukkansa alla omiaan ja todella falskisti. Ilmeisesti äänentoistokamatkaan ei olleet ihan yhtä kohdallaan kuin torilla, mutta jatkaakseen uraa vielä edes parikymmentä vuotta, olisi keskityttävä laulamisen ja esiintymsen kehittämiseen enemmän ja ennen keikkaa juomiseen vähemmän! Tsemppiä Ari, kyllä se keikkaputki kohta helpottaa, muuten Hetki lyö!

      • mieltä

        Samoilla keikoilla ollaan sun kanssa oltu, torilla heinäkuussa ja eilen Mukkulassa ja mä taas tykkäsin melkeinpä enemmän eilisestä keikasta. Vaikka se olikin lyhempi, eikä kaikkia levyn biisejä edes ehditty soittaa.

        Olisiko sitten äänentoistossa ollut jotain hämminkiä, ettei kuulunut joka paikkaan yhtä hyvin koska minä ainakin kuulin Arin äänen tosi hyvin ja se kuulosti mahtavalta. Stay true ja Our beast jäi mieleen loistavina vetoina. Ainoa mikä saattoi mennä mettään oli Hear my call. Ainakin alussa olin kuulevinani falskiutta, mutta sekin korjaantui biisin edetessä.

        Esiintyikö sinun mielestä Ari humalassa vai mitä meinasit juomisella ennen keikkaa?

        Juu tsemppiä Arille, keikkaputki itse asiassa ei taida helpottua kuin keväällä vasta. Näytti Popgeen sivuilla näin lukevan.


      • Mielibidee

        Myös minä olin Lahden Yöt -keikalla ja eilen. Eilinen ei ollut sen huonompi kuin edellinenkään.


    • esimerkkiä siitä, et

      pitää olla oma ittensä eikä vetää mitään rooleja eikä teeskennellä muuta kuin on. Ari on rehellinen tyyppi ja lojaali kavereilleen. Ei oo kusi hattuun kohahtanu. Ja keikka ei ois parempi voinu olla.

      • lauloi

        todella hyvin eilen. Sanoisinko, että ihan vitun hyvin.
        Se, että sitä mainostettiin koko perheen tapahtumana, on toinen juttu, josta voi sitten arvostella ilmoituksen laatijaa,eikö?


    • käsittääkseni

      voittanut Idols nimisen laulukilpailun, eikä SVIJR*-kilpailua...vai kiroillut, roskannut ja lonkeroa hörpännyt, on se kauhea nuori mies tuo Ari.

      SVIJR = Suomen Virallinen Idoli ja Ryhtipoika

    • epäpyhäyksinkertaisuus

      En oikein tajua, mitä ihmeen lasten musaa Ari muka tekee? Pakkoko sinne on änkeä, jollei genre miellytä? Varmaan turhauttavaa artistille, kun keikalle tulee pikkuipanoita. Viekää pilttinne lastenkonserttiin.

    • IsoA-fani

      onks toi ny totta?

      • snadisti

        tarkentaisit kysymystäsi.


      • ihmettelen..
        snadisti kirjoitti:

        tarkentaisit kysymystäsi.

        samaa. Mä olen ymmärtänyt, että Ari heitti Mukkulassa kaksi keikkaa. Ensin Ari bändeineen veti ns. "koko perheen" keikan klo 19.00 ja sen jälkeen joskus keskiyöllä Ari heilui Medihevi Pig Bandin kanssa lavalla ilman bändiään. Kysymys kuuluukin, että heiluiko ja kiroiliko Ari molemmissa seteissä vaan vain jälkimmäisessä? Lehdet joskus uutisoivat sensaationhakuisesti hieman epätarkasti.

        En ole mikään tiukkapipo, mutta eihän toi v-sanan käyttö tosiaan mitään fiksua kuvaa anna kenestäkään, eikä varsinkaan Arista, jos on tosiaan huudellut sitä noissa välispiikeissään "perhe"keikalla.

        Yöllinen medihevikeikka onkin sitten ihan toinen juttu. Turha tulla vanhempien ja moralistien urputtamaan. Pikkulasten olis pitänyt olla jo kotona nukkumassa siihen aikaan. Vanhempien pitää vähän itsekin miettiä ja ottaa selvää mihin on kersojansa viemässä. Eiköhän medihevien kielenkäyttö ole tullut jo idolshässäkän kanssa useimmille selviksi.

        Noin yleensäkin olen sitä mieltä, että rock- ja hevifestarit ja -tapahtumat eivät ole tarkoitettu pikkulapsille. Jos ei artistit kiroile ja ryyppää, näkee pikkupiltit sitä kuitenkin ympäristössään, ehkä turhankin lähellä (tarkoitan vanhempiaan).

        Arilla on varmaan idolsvuotensa aikana yksittäisiä S-keikkojakin, jonne voi viedä nuorempia Ari-faneja.


    • -M-

      MediHevi:n festarit ja Tenkanen juontajana.. ;)

      Pientä oli Arin muutama kirosana Tenkasen aloituskappaleeseen verrattuna.. Onneks ei ollut lapset meillä mukana, ois jouduttu aika kovaa puhumaan Tenkasen laulun päälle...

      Arista sai ottaa kuvia keikan jälkeen. Meillekin poseeras ja vaihtoi muutaman sanan,kun otettiin tytölle hänestä kuva. Ja jakoi tuo niitä nimmareitakin..

      Ari lauloi hyvin ja tais heittää yhden banaanin lavalta ja avatun vesipullon helteessä. Taisin vilaukselta kenties nähdä lonkeropullon,mutta ei sen kanssa heilunut ja hillunut (hieman kauempaa katsottuna näytti kyllä limppari-pullolta). Siellä kauempana lavasta pyöri sadettaja eli kyllä siellä muuallakin kastui,kuin vain lavan edessä yhdestä vesipullosta..

      Jos ei ollut paikan päällä ei tiedä tapahtumista sitä todellisuutta. Mie uskon vain sen minkä näin ja kuulin ;)

      • "tietäjälle"

        Myös paikalla olleena kiitokset järjestäjille, yleisölle ja esiintyjille. Pitkästä aikaa olin elämääni tyytyväinen. Todella hieno tapahtuma, toivottavasti ensi vuonna taas olette paikalla kaikki.
        Ps. Ari oli parempi,kuin osasin kuvitellakaan, myös "orkesteri" aivan upea/mahtava. Tenkanenkin oli aivan jees.
        Terv. ikäloppu punkkari/mies 50 .


      • Nuoruuden lähde
        "tietäjälle" kirjoitti:

        Myös paikalla olleena kiitokset järjestäjille, yleisölle ja esiintyjille. Pitkästä aikaa olin elämääni tyytyväinen. Todella hieno tapahtuma, toivottavasti ensi vuonna taas olette paikalla kaikki.
        Ps. Ari oli parempi,kuin osasin kuvitellakaan, myös "orkesteri" aivan upea/mahtava. Tenkanenkin oli aivan jees.
        Terv. ikäloppu punkkari/mies 50 .

        Mä oon sitä mieltä teistä ikälopuista hevareista, että olette jääneet jumiin johku nuoruuteenne. Pakenette ikäänne johonkin hiton musaan tai puolustamaan jotain kaameasti karjuvaa äänenmurrosta vailla olevaa kaiffaria. Naamasta sen näkee teidän iän... teineys ei ole ikuista!


      • on sinun
        Nuoruuden lähde kirjoitti:

        Mä oon sitä mieltä teistä ikälopuista hevareista, että olette jääneet jumiin johku nuoruuteenne. Pakenette ikäänne johonkin hiton musaan tai puolustamaan jotain kaameasti karjuvaa äänenmurrosta vailla olevaa kaiffaria. Naamasta sen näkee teidän iän... teineys ei ole ikuista!

        ongelmasi koska..?


      • nuoruuteen
        Nuoruuden lähde kirjoitti:

        Mä oon sitä mieltä teistä ikälopuista hevareista, että olette jääneet jumiin johku nuoruuteenne. Pakenette ikäänne johonkin hiton musaan tai puolustamaan jotain kaameasti karjuvaa äänenmurrosta vailla olevaa kaiffaria. Naamasta sen näkee teidän iän... teineys ei ole ikuista!

        saa jäädä kiinni. Pitäskö vanhempien hevi diggareitten istua kotona kuuntelemassa virsiä vai? Musiikilla ei ole ikärajaa. Iältään voi olla vanha, mutta se ei tarkoita että mieleltään pitää olla samanikäinen. Tässä tämä nähdään Ari ei ole ainoastaan niitten teinien idoli vaan myös vanhemmat tykkää.

        Minä itse olen 36-vuotias. Minun pitäs varmaankin istua kotona kuuntelemassa iskelmää ja kierellä tanssilavoja. Ei sovi mulle. Haluan kuunnella kunnon musiikkia ja laulajaa. Arilla on niin upee ääni, ettei Suomesta löydy vastaavaa. Minun pitäs varmaan myöskin paheksua myös Arin käytöstä. Enpäs paheksukkaan.


      • näkyjä lisää.
        Nuoruuden lähde kirjoitti:

        Mä oon sitä mieltä teistä ikälopuista hevareista, että olette jääneet jumiin johku nuoruuteenne. Pakenette ikäänne johonkin hiton musaan tai puolustamaan jotain kaameasti karjuvaa äänenmurrosta vailla olevaa kaiffaria. Naamasta sen näkee teidän iän... teineys ei ole ikuista!

        Joo'o enpä itse tuota ole ajatellut, että hevin kuuntelu onkin vain "teinien" touhua. Mitäs tietäjä arvelet, minä kun kuuntelen jopa Hiski Salomaata, Tapio Rautavaaraa, Rauli Somerjokea, PMMP ja ym,ym. Lisäksi kaikki muut Ragarseista alkaen.Ulkomaisia en edes ala luettelemaan, niitähän on satoja?. Eli jos on hyvää niin on hyvää. Muuten naamasta ei edes näe sitä, että joko on lakannut saamasta. Muista hymyillä jatkossa, niin hyvin se menee.

        Terveisin. Ikäloppu punkkari ja silleen...


      • sitä mieltä
        näkyjä lisää. kirjoitti:

        Joo'o enpä itse tuota ole ajatellut, että hevin kuuntelu onkin vain "teinien" touhua. Mitäs tietäjä arvelet, minä kun kuuntelen jopa Hiski Salomaata, Tapio Rautavaaraa, Rauli Somerjokea, PMMP ja ym,ym. Lisäksi kaikki muut Ragarseista alkaen.Ulkomaisia en edes ala luettelemaan, niitähän on satoja?. Eli jos on hyvää niin on hyvää. Muuten naamasta ei edes näe sitä, että joko on lakannut saamasta. Muista hymyillä jatkossa, niin hyvin se menee.

        Terveisin. Ikäloppu punkkari ja silleen...

        ettei musiikimaku muutu monellakaan iän myötä. Itse olen nainen 55vuotta ja olen ollut Arin keikalla ja minulla on kyllä jo sitä itsevarmuutta tarpeeksi, etten aio olla menemättä keikalle jonkun kauhistelun vuoksi. Pian taas nosturiin, en minä eturiviin mene, älköön kukaan nuori pelätkö! Sen minkä Arin hyvä eläytyminen minussa herättää ei ole kiinni iästä eikä näkemisestä, minulle on sama jos en sieltä ihmismuurien takaa näe artistia, kunhan kuulen musiikin! Terveisiä sinulle toivoo vanha hevari!


    • tautautau

      Ettekö te opi kirjoittamaan suomea; se on KUULOSTAA!!!

      Muutenkin olet turhan hysteerikko! Ei Aria ole mikään pakko mennä katsomaan ja kun et edes paikan päällä ollut, niin ole valittamatta!!!

      • Tietäjä Lahdesta

        Näköjään Sinä olet hysteerikko, kun hermosi pilaantuivat yhdestä ylimääräisestä l-kirjaimesta.

        Hernettä vaan nenuliin!!! :)


      • sa ma
        Tietäjä Lahdesta kirjoitti:

        Näköjään Sinä olet hysteerikko, kun hermosi pilaantuivat yhdestä ylimääräisestä l-kirjaimesta.

        Hernettä vaan nenuliin!!! :)

        ..suomenkielen taidottomia näkyy riittävän etenkin tuon sanan osalta, ja tottavie hermot menee katsellessa teidän ylimääräisiä L:iä!! Mikä tuossa sanassa on niin kummallista, että sitä ei osata kirjoittaa??

        Ja mitä aloit alunperin Koivusen keikasta itkemään, jos kerta et ollut lapsinesi edes paikalla katsomassa sitä sinua niin suuresti järkyttävää lavakäyttäytymistä? Se ihmetyttää kaikista eniten...


      • ulpukka70
        sa ma kirjoitti:

        ..suomenkielen taidottomia näkyy riittävän etenkin tuon sanan osalta, ja tottavie hermot menee katsellessa teidän ylimääräisiä L:iä!! Mikä tuossa sanassa on niin kummallista, että sitä ei osata kirjoittaa??

        Ja mitä aloit alunperin Koivusen keikasta itkemään, jos kerta et ollut lapsinesi edes paikalla katsomassa sitä sinua niin suuresti järkyttävää lavakäyttäytymistä? Se ihmetyttää kaikista eniten...

        ihan Oulun murteelta. Keskustelupalstoilla ei varmaan ole kirjakielipakkoa.


      • ..Oulun murretta!!
        ulpukka70 kirjoitti:

        ihan Oulun murteelta. Keskustelupalstoilla ei varmaan ole kirjakielipakkoa.

        Itse olen Oululainen (ja sama henkilö siis, joka tuosta ylimääräisestä L:stä valitti)

        Se ei ole mitään murretta! Porukat vaan sanoo ja kirjoittelee sitä väärin!!!


      • Lahtelainen**
        ..Oulun murretta!! kirjoitti:

        Itse olen Oululainen (ja sama henkilö siis, joka tuosta ylimääräisestä L:stä valitti)

        Se ei ole mitään murretta! Porukat vaan sanoo ja kirjoittelee sitä väärin!!!

        Tiedätkö mitä? Lauseen alussa kirjoitetaan Oulussa asuva henkilö eli oululainen isolla O:lla. Mutta lauseen keskellä Oulussa asuva henkilö kirjoitetaan pienellä O:lla. Oululainen isolla O:lla lauseen keskellä on lahtelainen leipomo. Että silleen!!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4206
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3435
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1792
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1657
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      297
      1424
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      925
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      856
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      828
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      797
    Aihe