Itse olen kynttiläihminen, syksyisin ja talvisin pussi tolkulla polttelen kynttilöitä ja välillä mieheni ja lasteni kanssa istuskelemme juttelemassa kynttilänvalossa. Iloa pitää joskus ottaa pienistäkin asioista... ;)
Olen ajatellut syksyn iltojen iloksi ruveta tekemään itse kynttilöitä. Onko niiden tekeminen helppoa, saako niistä värillisiä ja millaiseen muottiin ne tulisi tehdä?
pimenevät illat
4
308
Vastaukset
- huomannu et
aamulla vasta viiden jälkeen alkaa näkeen, on aikas pimeetä. Toissa aamuna kompastuin yhteen esteeseen, ku olin menos pistää kaffemattia latinkiin, isovarvas viäki mustana.
Täytyyki noi lamput tsekata ja laittaa kuntoon.
Meil ny mennää maata yleensä siinä ennen kymmentä, et iltahämäräst en niin tiä. Mut yöllä on pimeetä. - yks kottarainen
minullakin ympäri vuoden. En ole itse tehnyt, mutta lienee aika helppoa ja muotiksi kai kelpaa mikä tahansa kuuman kestävä, vaikka maitopurkki, ellei tee kastamalla. Tietääkseni ainakin Sinooperi myy kynttilän tekoon tarvikkeita ja ohjeita.
Ulkoroihuja olen tehnyt vanhoista kynttilänpätkistä, purkkina käyttänyt tyhjiä, pestyjä ananaspurkkeja tms. Sydämeksi tavallista puuvillalankaa, jonka olen kiertänyt nelinkerroin tai paksummaksikin purkin koosta riippuen. Kynttilänpätkät olen sulattanut vanhassa kattilassa hellalla.askartelukaupasta, saa erivärisiä steariinirakeita.
Tein itse joskus kynttilöitä, mutta huomasin niiden tulevan huomattavasti kaupan kynttilöitä kalliimmiksi ja joskus valuvan vallattomasti. Siksi luovuin puuhasta, vaikka mukavaahan se oli. Ohjeita en malta ryhtyä kiireen vuoksi nyt kertomaan, mutta kaupasta saa varmasti hyvät ohjeet tarvikkeiden mukana. Yksi huomautus kuitenkin: kannattaa muistaa laittaa riittävän paksu sydän, jos tekee suurempia kynttilöitä.
Hyviä syksyn hämyisiä iltoja ja iloa kynttilänvalosta.
- kynttilöistä
en paljon tiedä. Ei iso homma kuitenkaan ja värejä saa mielensä mukaan.
Mutta tuollainen pimenevistä illoista tykkäävä olen. Jostain oikusta eniten pienessä roudassa varisseiden lehtien päällä kuljeksiva syksyn ihminen. Ilot sieltä luonnon valokuvailusta ja videoinnista.
Se onnistuu parhaiten yöllä otsalamppu päässä. Mielelläni istuisin myös sisällä kynttilän ääressä hyvällä ruualla, ehkä viinilläkin, suloista naista kainalossa pidellen ja hyväillen. Se kumppani vain puuttuu.
Käypä kynttiläpulmissa jossain noista pienistä käsityöputiikeista. Tietävät miten tehdään ja ihan mielellään opettavatkin. Eivät ne osaamistaan salaisuutena pidä, mielissään vain jos osaaminen toisellekin kelpaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15812109
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454550Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1343643Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071656Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3621609Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451