Kansalaispalkka

Miksei suomessa voitaisi toteuttaa kansalaispalkkaa?
Se helpottaisi monen työttömän elämää ja olisi kannustimea esimerkiksi yrittämiselle, koska jos yrityselämä ei onnistu, voi palata takaisin kansalaispalkalle. Pääsisi eroon työkkäreiden turhaan järjestettäviltä kursseilta ja toteaisi taas olevansa kansalainen. Olemme olleet edelläkävijänä niin naisten äänioikeudessa kuin monessa muussakin yja hyvin asioissa onnistuen. Jokin 500-600 euroa olisi ihan riittävästi.
2456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kansalaispalkkaa vastustetaan seuraavilla perusteilla:

Väite 1. Kansalaispalkka poistaa tärkeän arvon, työnteolla ansaitun ja vastikkeettomasti saadun etuuden välisen eron.

Jos nykyisessä järjestelmässä ihminen ei jostain syystä tee työtä, elättää yhteiskunta sellaisia henkilöitä vastikkeettomasti mitä moninaisimpien byrokraattisten järjestelmien kautta.

Väite 2. Hyvinvointiyhteiskunnan kriisiin ratkaisua on haettava työntekoa suosivista vaihtoehdoista.

Voidaan sanoa, että juuri kansalaispalkka suosii työntekoa. Siinä jokainen saa sen, minkä saisi apuna nykyäänkin tekemättä työtä, mutta lisäksi voi tehdä työtä tarpeidensa, kykyjensä ja työn saatavuuden mukaan pelkäämättä lisätulojen vähentävän kansalaispalkkaa. Nykyään järjestelmä tukee pysyvää syrjäytymistä, sillä työttömän ei kannata ottaa vastaan pätkätyötä karenssien ja tukien menetyksen takia. Tämä voisi myös tarjota työvoiman kysyntää työvoimapulaa kärsivillä aloilla. Koska jokainen saisi vain tuon perusturvan, loppuisi myös viranomaisten huoli sosiaalitukien väärinkäytöstä.

Väite 3. Kansalaispalkka on liian kallis veronmaksajille.

Mielestäni järjestelmän tulisi olla sellainen, että sillä korvataan kaikki nykyiset järjestelmät, joilla tuetaan työstä jostakin syystä poissa olevia ihmisiä: lapsia, koululaisia, opiskelijoita, sairaita, sotaväessä olevia, työttömiä, äitiys- tai isyyslomalaisia ja myös niitä, jotka katsovat tulevansa toimeen perusturvalla. Realistinen kansalaispalkka voisi olla 450 €/kk ja alle 18 vuotiaille 200 €. Tuon perustulon lisäksi kunnollisen elämän takaamiseksi olisi pakko hankkia lisätuloja, jolloin kuitenkin kansalaispalkka säilyisi sellaisenaan.

Kaikki sosiaaliavustukset, ansiosidonnaiset tukijärjestelmät, kansaneläkkeet ja lapsi- ja opiskelutuet niiden vaatimine suurine hallintokuluineen voidaan käyttää uuden järjestelmä rahoittamiseen. Perustulokin olisi verotettavaa tuloa, siitä palautuisi progressiivisen verotuksen takia suuri osa takaisin. Toisaalta vain sitä saavat eivät juuri joutuisi maksamaan veroa jo nykyisenkin verotusjärjestelmän mukaan.

Säästöt eivät kuitenkaan yksin pysty rahoittamaan kansalaispalkkaa. Loppu rahoitettaisiin työnantajille suunnatulla maksulla, joka olisi kansalaisplkasta aiheutuvaan säästöön sidottu vaikkapa nimeltään perustulomaksu. Hehän saavat vähentää kansalaipalkan verran palkkoja. Tuota koko vähennystä ei tarvitse systeemin aiheuttamien säästöjen takia periä työnantajilta, jolloin myös työnantajat voittaisivat.

Vanhojen rakenteiden romuttamisesta ja niiden vaatimien valtavien hallintokulujen poisjääminen, syntyisi suorastaan säästöjä kansalaispalkan vaatimiin kuluihin verrattuna. Valtiokonttorin tietokone ohjelmoitaisiin vain maksamaan jokaisen kansalaisen tilille kansalaispalkka automaattisesti. Kymmeniä tuhansia virkailijoita pääsisi tuottavaan työhön.

Työnantaja maksaisi vain työssäolo- ja vuosiloma-ajasta, jolloin työtä ei rasitettaisi muilla kuluilla ja näin se tulisi kilpailukykyisemmäksi tuotannontekijäksi vähentäen työttömyyttä.

Perusturvaa saavat kansalaiset voivat lisätä sosiaali- ja eläketurvaansa vapaaehtoisilla vakuutuksilla ja säästöillä. Tämä yhteiskunnan järjestämä kansalaispalkka olisi kaikille samansuuruisena sosiaalisempi kuin monet nykyiset ansiosidonnaiset tuet, joissa suurituloiset saavat suurempia sosiaaliavustuksia. Muut hyvinvointivaltion edut jäisivät voimaan, kuten ilmainen koulutus sairaanhoito ja työeläkkeet. Myös asumistukijärjestelmä olisi säilytettävä.

Eilen vain kuultiin radiosta puoluejohtajien enimmäkseen vastustavia lausuntoja kansalaispalkasta:

- Kokoomus vastustaa perinteisestä epäsosiaalisuudestaan.
- Demarit taas pelkäävät, että ihalaisten ote kansalaisista ja muutenkin yhteiskunnan kansalaisten byrokraattinen holhous höllenisivät.
- Keskusta ei oikein taida ymmärtää, mistä on kysymys.
- Kristilliset ja ruotsalaiset vastustavat muiden oikeistolaisten mukana.
- Vihreät ovat ainoat, jotka ovat tämän asian oivaltaneet, vaikka en muuten heidän viherpiiperrykstään pidä.
- Myös perusuomalaiset kannattavat pienin varauksin asiaa.

Äänestä
  • Annan seuraavassa valtion perusteluille oman vastaukseni omaishoitajan näkökantana:

    1.) Voisiko joku poliitikko vastata julkisesti tähän: Teemmekö me omaishoitajat työtä vai emme? Kertokaa myös miksi omaishoitotyö ei ole palkkaluonteista työtä...

    2.) Meillä omaishoitajilla työaika on 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokainen päivä. Koska valtion mukaan elämme hyvinvointiyhteiskunnassa niin voisiko joku poliitikko laskea mikä on tuntipalkkani omaishoitotyöstä (kuukaudessa käteen jää verojen jälkeen 240e)?

    3.) Jos kansalaispalkka on liian kallis veronmaksajille niin kehotan poliitikkoja laskemaan paljonko maamme omaishoitajat säästävät yhteiskunnan varoja joka vuosi sillä etteivät revi omaishoitosopimustaan ja vie hoidettavaansa laitoshoitoon?

    Olen omaishoitaja ja koska valtio ei pidä meidän omaishoitajien työtä oikeana työnä olen sitä mieltä että kaikilla suomen kansalaisilla on oikeus kansalaispalkkaan. Perustulo on yksi tapa hoitaa myös meidän omaishoitajien tulo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Martsi2 kirjoitti:

Miksei suomessa voitaisi toteuttaa kansalaispalkkaa?
Se helpottaisi monen työttömän elämää ja olisi kannustimea esimerkiksi yrittämiselle, koska jos yrityselämä ei onnistu, voi palata takaisin kansalaispalkalle. Pääsisi eroon työkkäreiden turhaan järjestettäviltä kursseilta ja toteaisi taas olevansa kansalainen. Olemme olleet edelläkävijänä niin naisten äänioikeudessa kuin monessa muussakin yja hyvin asioissa onnistuen. Jokin 500-600 euroa olisi ihan riittävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu